Uudehkojen levyjen arvioita #41

Levyjä katsastellaan taas. Messissä on tällä kertaa kaksi melkoisen olennaista ulkomaan uutuutta (varsinkin se eka) ja yksi kotimainen, joka osoittautui myös tälle kirjoittajalle aika merkitykselliseksi. Kahdessa mielessä. Nyt asiaan:

Arcade FireEverything Now

Eipä olisi etukäteen arvannut tämän kanukkipoppoon kehityskäyrää. Ensilevy Funeral (2004) tiivisti jotain olennaista aikakaudesta, jota luonnehtivat 9/11-isku, Afganistanin ja Irakin sodat, tulevaisuudenkuvan synkkeneminen, uuskonservatismi, uskonnon nousu uudelleen tärkeäksi voimaksi yhteiskunnassa ja maailmassa. Funeral on edelleen bändin arvostetuin levy, mutta se on raskas, painostava eikä sellainen trippi, jolle haluaisi yhä uudelleen. Seuraaja Neon Bible (2007) jatkoi samoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta paria biisiä, jotka kuulostivat hieman Bruce Springsteeniltä. En oikein innostunut levystä, kuten en suoraan sanoen ensimmäisestäkään. The Suburbsilla (2010) Arcade Fire teki suunnanmuutoksen siinä, missä sitä ympäröivä todellisuuskin. Lopputulos oli raikas ja innostava. Reflektor (2013) oli yhtä aikaa vielä popimpi ja jälleen vähän painostavampi. Entäs Everything Now? Tämähän on pahaenteistä Abbaa! Kai tämä jatko-osa on niin looginen kuin olla voi. Sisäkannen kuvasto on kuin Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulusta, nimi on kuin Tommy Tabermannin ainoaksi jääneellä levyllä ja videolla bändi on heilunut folioasussa kuin Guggensizer. Arcade Fire kritisoi kaupallisuutta ja luonnollisesti kuulostaa niin tehdessään kaupalliselta – kuinkas muutenkaan. Kornia… ja käsittämättömän hyvää. Kuinka tässä näin kävi? Nimibiisi, Electric Blue, Good God Damn, We Don’t Deserve Love ja varsinkin Put Your Money on Me ovat sellaista häpeämättömän hyvää popmusaa, joka synnyttää hymyn ja vähän syyllisen olon. Se on tietysti Arcade Firen tarkoituskin. Mokomat!

everything-now

The NationalSleep Well Beast

Mistäs nämä stadionluokkaan kohonneet ”indiebändit” nyt löytävät parhaat vibansa ikinä? Juuri olen päässyt kritisoimasta koko indien nykytilaa elävän undergroundin ja itseään puhki toistavan valtavirran välissä. Ehkä Arcade Firen ja The Nationalin kaltaiset yhtyeet tajuavat undergroundin indielle heittämän haasteen ja siksi intoutuvat omiin nappisuorituksiinsa. (Sivumennen sanoen Arcade Firen levy muuten julkaistiin myös kasettina.) The Nationalin Boxer (2007) ja varsinkin High Violet (2010) olivat ihan kivoja, Trouble Will Find Me (2013) edelleen ihan kiva mutta entistä latteampi. Sleep Well Beast on jälleen ihan kiva – ja kuitenkin selkeä suunnanmuutos: nyt musailmaisussa on vauhtia ja terävyyttä. Erityisesti The System Only Dreams in Total Darkness on hiton hyvä biisi, eivätkä Day I Die ja yllättävän rock Turtleneck jää paljon jälkeen. Okei, rakkaat neljä sointua eivät vieläkään ole täysin poissa The Nationalin yhteydestä, ja kyllä tälläkin levyllä on ihan riittävästi myös hitaasti hiipivää musameininkiä – tykkäät siitä tai et. Kokonaisuutena joka tapauksessa myönteinen kokemus. Ehkä Nationalin paras levy.

PykäriPykäri

Regina oli siitä outo bändi, että sen kaikki julkaisut olivat hyviä. Ehkä debyytti Katso maisemaa (2005) on jo hieman aikansa elähtänyt, mutta arvonsa on silläkin. Iisan soololevyt ovat jääneet himpun verran ”välille”, ja Mikko Pykärin Shine 2009 -projekti ei innostanut meikäläistä. Nyt Mikko on päässyt omaan tuottajalevyynsä, joka muistuttaa aika isolta osin Reginaa ilman Iisaa – ei toki Soita mulle -albumia (2011), vaan vanhempaa syntsakamaa. Vierailevat solistit laulavat useimmiten englanniksi, mutta musiikillisesti samaa sarjaa on myös Yonan tähdittämä kotokielinen Maneki Neko. Toisaalta Pyhimyksen ja Reino Nordinin ”tähdittämä” Shampanjahai on niin hirveä ja kauhea mopoautojynkytys, että epäilen minulla olevan väärä vinyyli levysoittimessa. (Tähän aiheeseen täytyy palata Musarosmo-zinessä.) Huonoimmillaan Pykäri on siis täysin sietämätön, mutta hyvät biisit täytyy silti tsekata. On paha toivoa fyysisten äänitteiden myynnin uutta kasvua, kun tällaiset mikkopykärit vetävät mattoa alta levyillään, jotka eivät toimi kokonaisuuksina sitten ollenkaan. Pyh!

Mainokset