Uudehkojen levyjen arvioita #4

Vielä ehtii tämänvuotisia levyjä tämän vuoden puolella! Uutta vuoden parasta albumia ei sentään enää löytynyt, mutta aika lähelle päästiin:

Paul McCartneyNew

Mokomakin vanha Macca! Ikää 70 ja risat, mieli enemmän tässä ajassa kuin monella parikymppisellä. 80-lukulaisetkin alkavat jäädä hänestä jälkeen – Pet Shop Boysin Electric soi kyllä melko lailla 2010-lukua, mutta esimerkiksi Madonna on takertunut vuoden 2007 kovaan ja kylmään tanssisoundiin. Sen sijaan Paul McCartney on valinnut uuden levynsä tuottajiksi Paul Epworthia (Adele, Florence + the Machine), Mark Ronsonia (Adele, Amy Winehouse) ynnä muita tuoreita brittinimiä. Tästä yhtälöstä tulee tietysti ensimmäisenä mieleen, josko New on enemmän tuottajien kuin McCartneyn levy ja ”nuoruus” pelkkää tuotantotekniikkaa, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi Appreciate on moderni, lähes industrial-sävyinen kappale, jonka ensimmäinen assosiaatio on Depeche Mode. Hieman perinteisempää Maccaa edustaa muun muassa On My Way to Work, mutta siihenkin on ympätty täysin epäbeatleaanista äänimaailmaa. Psykedelia on läsnä New’llä, mutta se ei ole 60-luvun Beatles-psykedeliaa vaan aitoa 2000-lukulaista neopsykedeliaa. Tämän hetken suosikkibiisini albumilla on Queenie Eye, joka kuulostaa yhteistuotannolta Coldplayn kanssa. Ja onhan pikkuhitiksi päässyt nimikappalekin oikein hyvä: tällaista Motown-yhtiö tai edes Brian Wilson ei enää osaa tehdä.

GoldfrappTales of Us

Ensilevyllään Felt Mountain Goldfrapp ihastutti kuulijoitaan tuomalla vanhat soundtrackit ja orkestraaliset soundit moderniin ambient- ja triphop-sävyiseen kehykseen. Sen jälkeen Alison Goldfrappin ja Will Gregoryn muodostama projekti on kiertänyt kehutun debyyttinsä tunnelmia kuin se ainainen kissa kuumaa puuroaan. Uudella albumilla Goldfrapp palaa lopultakin niihin soundeihin, joista se aloitti taipaleensa. Monille Tales of Us lienee pienen unelman täyttymys, varsinkin kun kappaleet ovat aika lailla yhtä hienoja kuin Felt Mountainilla. Itse pidin enemmän vuonna 2003 ilmestyneestä Black Cherry -albumista ja 2008 julkaistusta Seventh Treestä. Niillä levyillä oli sekä kokeellisuutta että populääriä imua. Tales of Usilla jälkimmäinen puoli jää hiukan vajaaksi. Onneksi vain hiukan, sillä etäisestä daideellisuudestaan huolimatta levy lukeutunee päättyvän vuoden Top 10:een tai aivan sen tuntumaan.

Agnetha FältskogA

ABBA-Agnethan sooloalbumin ilmestymisen luulisi olevan Tapaus isolla T:llä – varsinkin kun edeltäjä, pelkistä covereista koostunut vuoden 2004 My Colouring Book muodostui kansainväliseksi menestykseksi. A:n saama huomio ja palaute on kuitenkin ollut vaisua. Syy on selvä: A ei ole erityisen uskottava levy. Sen kappaleet ovat pääasiassa hillittyä aikuispoppia, jollaisen aika ehkä oli 10–20 vuotta sitten, mutta toisaalta levyllä on käytetty valitettavan muodinmukaista autotunea – siis kuvitelkaa, Agnetha Fältskogin ääntä on ”korjailtu” synteettisesti! A:lla on yksi kappale, nimeltään Back on Your Radio, jossa äänenkäsittely on tarkoituksenmukaista. Muutoin se on hävettävää, ei Agnethan, vaan tuottajien puolesta. Onneksi levyllä on monta hyvää melodiaa, jotka tekevät kaikkensa kokonaisuuden pelastukseksi. Oma suosikkini on päätösraita I Keep Them on the Floor Beside My Bed. Myös pienoisena hittinä käväissyt When You Really Loved Someone sekä balladit I Was a Flower ja Past Forever saavat hymyn huulille: onneksi kaikkea ei vielä ole menetetty.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s