Uudehkojen levyjen arvioita #28

Uusia albumeja sen kun pukkailee. Tämänkertaiseen otokseen on kaiken kukkuraksi lipsahtanut ainoastaan hyviä albumeja! Jopas on muikea syksy meneillään. Mukana on yksi puolipuskista tupsahtanut uuden bändin levy, yksi vähän yllättänyt vanhan bändin levy sekä yksi täyspuskista ilmestynyt ikivanhan bändin levy.

The Monkees — Good Times!

Siis MITÄ? Näiltä apinoilta UUSI levy vuonna 2016? No tottahan toki! Tosin Davy Jones on siirtynyt jo autuaampiin tv-hupailuihin, mutta Michael Nesmith jaksaa yhä, Peter Tork on hyvissä voimissa ja Micky Dolenzin lauluääni on suorastaan pätevä. Sävellystyön ovat valtaosin tehneet Monkeesien puolesta heitä fanittaneet nuoremman polven muusikot, mikä on kiinnostava yhtälö. XTC:n Andy Partridgen kirjoittama You Bring the Summer on niin mukavan kesäinen psykepopbiisi, että harmittaa, kun osui kohdalle vasta syyskuussa. Weezer-heppuli Rivers Cuomon väsäämä She Makes Me Laugh on myös oikein kiva, Paul Wellerin ja Noel Gallagherin yhteistyö Birth of an Accidental Hipster samoin. Levyn tuottajana on ahertanut Fountains of Wayne -yhtyeen Adam Schlesinger, jonka kynästä on niin ikään lähtenyt yksi levyn parhaista popviisuista, Our Own World. Kokonaan uusien tekeleiden ohella Good Timesilla on muutama 60-luvun demosta tänä vuonna valmiiksi nysvätty kappale, jotka linkittävät levyn vanhaan Monkeesiin (jopa Davyn ääni on saatu mukaan), mutta toisaalta eivät sädehdi niin kuin parhaat uudet kappaleet. Ei tätä voi mitenkään yhtenäiseksi albumiksi mieltää, dynamiikka on vähän niin & näin et cetera. Mutta musa on hyvää. Kantsii tsekata.

RadioheadA Moon Shaped Pool

Meidän sukupolvemme Pink Floydiksi tai jopa Beatlesiksi kutsuttu Radiohead on kiinnostavan outo bändi. Sen uudet levyt ovat 2010-luvulla olleet jännittävän pieniä tapauksia. The King of Limbs (2011) ei näyttänyt eikä kuulostanut millään lailla suositun bändin albumilta, vaan indie-obskuriteetilta, mitä ihannetta kohti se veikin esittäjäänsä: levyä ei myyty eikä edes arvostettu erityisen paljon. A Moon Shaped Pool on saanut taas myönteisempää palautetta. Radiopään tuotannosta löytyy turhanpäiväisesti hypetettyjä hetkiä, mutta tällä kertaa palautteella on ns. vinha perä. Levy on näet minusta paras Radiohead-albumi sitten vuonna 2000 ilmestyneen legendaarisen Kid A:n. Bändin alkuajan tuotannon noise-vaikutteisiin ihastuneet voivat tosin pettyä, sillä A Moon Shaped Pool on soundeiltaan hieman sellainen unenomaisen säyseä levy. Silti se on aika kokeellinen, progressiivinen ja/tai psykedeelinen musiikkiannos. Erityisesti Daydreaming, The Numbers ja suupieliä nykivästi nimetty Tinker Tailor Soldier Sailor Rich Man Poor Man Beggar Man Thief ovat hyviä avainraitoja tähän kuunmuotoiseen solariumiin. Ei, vaan lunariumiin.

Litku Klemetti & Tuntematon NumeroHorror ’15

Tasokkaan levyturneen päättää Jyväskylästä käsin usein Tampereellekin levittäytyvä Litku Klemetin musapoppoo. Viime kuukausien kuluessa olen nähnyt Litkun kolme kertaa livenä, joten lavakunnosta on selkeä käsitys. Mutta entäs levykunnosta? Horror ’15 on positiivisella tavalla jotenkin eri juttu kuin Litkun keikat. Jälkimmäisillä on kyllä vauhtia, rääväsuisuutta ja niiden takana melkoinen määrä osaamistakin, mutta albumilta löytyy sen vastapainoksi yllättäen jopa seesteisyyttä, lähes mietiskelevyyttä. Erityisesti tykkään mellotron-synasoundista, jota viljellään useammassa kipaleessa. Parhailta biiseiltä kuulostavat melodiset Progetyttö (klassikkokello tikittää! Rushia?), Tyhmeliini, Ystävyyden ABC ja Kimaltava mekko; toisaalta kovempikin meininki toimii – Kengät on oikeastaan aika riemastuttava, ja kun Kova meininki loppuu, se vähän tylyttää, mutta myös ajatteluttaa. Hyvä levy, kiitos Sanna ja yhtye.

Mainokset