Uudehkojen levyjen arvioita #21

Vuodessa 2015 mennään edelleen, vaikka kalenteri näyttää jo seuraavaa lukemaa. Ennen uuden vuoden listakärjenkin vallannutta ihmettä ja muita ihmeitä on aika täydentää kuvaa päättyneestä vuodesta:

Bo Kaspers OrkesterRedo att gå sönder

Bo Kaspers Orkesterin maine on niin lässy, että tasan joka kerralla yllättyy, kuinka hyvä bändin uusi levy kulloinkin on. Tosin vuonna 2010 ilmestyneestä keskiverrosta New Orleans -plätystä ei jäänyt paljon käteen. Tieto BKO:n uudesta albumista päätyi Mus.Org.Skyn bloggarille sitä kautta, kun valtiovarainministeri Stubbin kerrottiin kuunnelleen levyä hallituskriisineuvottelujen tauolla. Toimittajat eivät tainneet kysyä Stubbilta, mitä hän levystä tykkäsi. Itse epäilen, ettei tykännyt. Ei tämä muuten kuulostaisi omaan korvaani näin kivalta. Mukana on jazzillisimpia sävyjä pitkään aikaan (sign of the times!), lempeää folkpoppia ja välillä sitä syntetisoidumpaakin puolta. Näin paljon I centrum -albumilta (1998) ei BKO ole kuulostanut pitkiin aikoihin. Mukana on jopa yritys uudeksi Undantagiksi, otsikolla Indre byn. Yhdestä tai parista täyteraidasta huolimatta hyvä levy – yksi Bo Kasperin parhaista.

New OrderMusic Complete

Voi myhnä. New Order ilman Peter Hookin omintakeisia basso-osuuksia on tylsä idea, ja mikä vielä tylsempää, idean toteutuskin kuulostaa tylsänpuoleiselta. Uudella albumillaan New Order ei ole se New Order, joka yhtyeen kuuluisi sädekehänsä perusteella olla, ei edes huonona päivänä. Sen sijaan Music Completella soittaa ihan tavallinen brittiläinen vuoroin tanssittavaa synapoptyyliä, vuoroin alt-rock-vaikutteita esittelevä bändi. Sellainen bändi voi joskus tehdä yhden tai kaksi hyvää biisiä, mitä ovat tällä levyllä Tutti Frutti (ei se Little Richard -klassikko, luojan kiitos!) sekä The Killersin Brandon Flowersin muka-tähdittämä Superheated. Ei tämä huono albumi ole, ei, ainoastaan hieman… tylsä.

Ringo StarrPostcards From Paradise

MBE Richard Starkey on jo 75 vuoden ikäinen – ja uusia levyjä sen kun syntyy. Postcards From Paradise kuulostaa todellakin ”syntyneeltä”, ei ”tehdyltä” levyltä. Urille on ilmestynyt rock & rollin perussointukuvioita moneen kertaan, Ringo on istahtanut komppaamaan niitä rummuilla ja muutkin soittajat (luonnollisesti rockin establishment-piireistä) tupsahtaneet paikalle. Todd Rundgren on käynyt kynäilemässä nimikappaleeseen todella hölmön tekstin. Et cetera. Ei tästä oikein muuta sanottavaa keksi, ellei kiinnitä huomiota siihen, että artisti itse – kenties kaikkien aikojen tunnistettavin rock-rumpali – on tuottanut omat rumpunsa aika piiloon. Plussaa pakottomasta fiiliksestä, miinusta kaikenkattavasta keskinkertaisuudesta.

Mainokset