Uudehkojen levyjen arvioita #2

Aina silloin tällöin tipuskelee musiikkitaivaalta alas maahamme äänilevyjä, joita jopa änkyrämäinen nykymusiikin kritisoija pitää tutustumisen arvoisena. Vuonna 2013 ei ole toistaiseksi ilmestynyt yhtään mestariteosta, ainakaan meikäläisen korviin, mutta monta varsin mukavaa plättyä silti. Aiemmin Mus.Org.Sky. arvioi jo seitsemän tämänvuotista albumia. Nämäkin kolme ovat ilmestyneet 2013:

MGMTMGMT

The Management -duosta muotoutuneen jenkkipoppoon ensialbumi Oracular Spectacular (2008) oli aikanaan melkoinen arvostelu- ja yleisömenestys, kakkosalbumi Congratulations taas vaisummin vastaanotettu, ja jälkimmäisen poluilla jatkaa myös upouusi MGMT. Omat reaktioni ovat kulkeneet päinvastaiseen suuntaan. MGMT on nimittäin sanalla sanoen hyvä levy. Musiikki on hieman vellovaa neopsykedeelistä popmassaa kuten Animal Collectivella, mutta missä esimerkiksi jälkimmäisen paljon kehutulta Merriweather Post Pavilionilta puuttuvat oikeasti pätevät melodiat, MGMT osaa nekin. Musiikista tulee välillä mieleen myös suomalaisen Magenta Skycoden kakkoslevy, kanadalaisen Arcade Firen kolmoslevy tai tanskalaisten Oh No Onon ja Mewin uusimmat tuotteet. MGMT:n debyytillä kuuluneista 80-lukusävyistä ei ole enää rasitteeksi (tai itse asiassa juuri tietoakaan), vaan musiikki leijuu psykedeelisissä sfääreissä tarttuen silti aina välillä mukavasti kuuntelijan korvaan. Tällaisesta 2010-luvun musiikista minäkin tykkään.

Pet Shop BoysElectric

Miten minä arvasin, että kun kvasihipsteritoimittajat kehuskelevat jotakin Petisoppipoikien levyä, ei se oikein asetu omaan korvaani tai sydämeeni? Valtavirtanäkemyksen vastaisesti pidin PSB:n edellisestä Elysium-albumista. Okei, se ei yrittänytkään olla sitä kuuluisaa Jotakin Uutta, mutta sisälsi toimivia melodioita. Electric taas on Neil Tennantin ja Chris Lowen ensimmäinen omalla levymerkillä julkaistu plätty (indie! cool!), trippailee häpeämättömästi aikamme pinnallisimpien dance-soundien kanssa (keski-ikäiset uskaltavat!) ja toimii selvästi statement-pohjalta (lisää ulkomusiikillisuutta! jesss!). Lopputulos on kyllä kiinnostava kuin mikä, mutta musiikin ikuisuusarvojen kannalta paria edeltäjäänsä vähemmän tähdellinen. Love Is a Bourgeois Construct ja Thursday – jälkimmäinen Examplen rap-osuudesta huolimatta – toimivat sentään oikein hyvin. Pet Shop -pojat eivät tunnu osaavan tehdä huonoa levyä, mutta Electric ei kuulu heidän parhaimpiinsa.

PhoenixBankrupt!

Vuonna 2007 Paul McCartney julkaisi albumin Memory Almost Full. Jotkut arvostelijat kavahtivat levyn täyteen pumpattua äänimaailmaa: ”Onko se kuuro?” Tässä meillä on levy, joka oikeasti ansaitsee tuollaiset haukut ja kauhistelut. Bankrupt! on ranskalaisen, kitara- ja syntikkapopin välimaastossa liikuskelevan Phoenixin tähän asti vähäpätöisin albumi, sillä se soundaa – ihan suoraan sanoen – paskalta. Biisit eivät onneksi ole huonoja, vaikka ainoastaan S.O.S. in Bel Air ja Trying to Be Cool erottuvat mainittavan hyvinä. Toisaalta näiden kappaleiden pintatrippailuhenkiset nimet vihjaavat, mikä Phoenixissa on syvätasolla pielessä. Yhtye koettaa antaa itsestään kuvan, että se ymmärtää käsite- ja poptaiteellisia arvoja ja sillä on oikeasti jotakin sanottavaa, mutta todellisuudessa Phoenix ei pärjää sillä saralla edes Lady Gagalle. Onneksi musiikin taso on vielä hieman Leidiä korkeampi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s