Uudehkojen levyjen arvioita #16

Vaihteeksi Mus.Org.Skyn bloggarilla on taas käsittelyssä uusia tai uudenpuoleisia levyjä. Niistä yksi on ulkomailta ja kaksi Tampereelta, yksi viime vuodelta ja kaksi viime keväältä. Tällaista tänään:

Mew+- (2015)

Tanskassa on pari hyvää kokeilevaa poprockbändiä. Tuntemattomampi Oh No Ono julkaisi toistaiseksi viimeisen albuminsa Eggs samoihin aikoihin kuin Mew oman edellisen No More Stories… -kiekkonsa, ja täytyy tunnustaa, että pidin jälkimmäisestä vähemmän. Kumpikin on ollut puoli vuosikymmentä kiusallisen hiljaa. Vihdoinkin meillä on uusi Mew-albumi, joka – onneksi – täyttää aika hyvin toiveet. En vielä osaa sanoa, onko +- mielestäni yhtä hyvä kuin mainittu Eggs, mutta oman tähänastisen Mew-lempilevyni And the Glass Handed Kites se tuntuu ylittävän. Levyllä on muutama yllättävän populääristi imevä siivu, kuten Making Friends, Water Slides ja minusta ehkä kaikkein paras Interview the Girls. Toisaalta progevivahteita ei ole hylätty ja kahden edellisen levyn ajoittaisesta raskaudestakin on vähintään muistot jäljellä. Kenties +- onnistuu naittamaan kaikkien kolmen ”kansainvälisen” Mew-albumin parhaat puolet. Toki vähän niitä huonompiakin. +- ei ole täysosuma, mutta silti yksi vuoden 2015 parhaista levyistä tähän saakka.

Nicolas KivilinnaJoka laulun laulaa vaan (2015)

Olen pari kertaa nähnyt Nicolas Kivilinnan livenä. Hän on melko osaava muusikko, jolta ehkä puuttuu jonkin verran tarvittavaa karismaa tai vaihtoehtoisesti luontaista omaehtoisuutta. Levyllä Nicolas on mielenkiintoinen tapaus, koska vaikutteiden kirjo ei ole ihan tavanomainen. Mukana on Star Trek -aiheinen Kapteeni Kirk ja Enterprise, Uuno Kailaan runoon sävelletty Intialainen kuvitelma, Juicen lukuisien Napoleonin mopojen variantti Paavi kävi Kentuckyssa, olematon biisi Herra Hakkaraisen uni, J. Karjalaisen mukavalta täytemateriaalilta kuulostava Luuranko-Lasse ja levyn päättää kesäaiheinen poppirallatus. Tämä yllättävä, arvaamaton moninaisuus on Nicolas Kivilinnan paras ominaisuus. Lisäksi muutamat kappaleet ovat varsin hyviä – ainakin Kapteeni Kirk, Jos sä haluut lentää mun kaa ja Kesä. Ajoittain psykedeliaan kallistuva indiepoprock toimii, iskelmä- ja R&R-vaikutteet menettelevät mukana. Nicolas ei ole Suomen tai edes Tampereen paras laulaja, sanoittaja tai säveltäjä, joten klassikoksi levyä ei voi julistaa. Silti tutustumisen ja pienen diggailun arvoinen tapaus.

RäjäyttäjätRock’n’roll-painajainen (2014)

Jukka Nousiaisen Huonoa seuraa -levyä diggaillessa, ennen Jukan & Jytämimmien uuteen levyyn tutustumista on syytä palauttaa mieleen Jukan vanhempi orkesteri Räjäyttäjät. Vai onko? Ei mahda mitään, mutta Rock’n’roll-painajaiselta ei yrittämälläkään löydy samantasoista väistämättömän vetoavaa meininkiä kuin Nousiaisen soolomateriaalista. Lähimmäksi pääsee ehkä Mä ajan, J Ongelmanuori tai hupaisa Pökköä pesään. Ulkokohtaisesti Räjäyttäjien musassa on monta samaa piirrettä kuin Huonossa seurassa, joten ellei olisi kuullut jälkimmäistä, voisi tässäkin kiekossa olla outoa uutuudenviehätystä. On silti helppo tunnistaa ja muistaa, että Jukan albumilla on oikeasti todella hyvin toimivia biisejä. Rock’n’roll-painajaisella niitä ei ole. Keskivertoa kiinnostavampi, mutta jotenkin tyhjä levy.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s