Uudehkojen levyjen arvioita #14

Taas on Mus.Org.Skyn bloggari tutustunut muutamaan uuteen tai uudenpuoleiseen albumiin. Tähän settiin mahtuu jo yksi vuoden 2015 julkaisukin – ja kaiken lisäksi aika hyvä sellainen:

Ville LeinonenISI (2015)

Ville Leinosen odotettu uutuusalbumi käynnistyy erittäin hyvällä sävelmällä Vuokko Liisa Mirjam. En tosin ymmärrä, mitä loppuun lisätty ”saat kaiken hömppäjulkisuuden kun olet niin valloittava” -osio tekee biisissä. Toteutuskaan ei pärjää livekeikoilla kuullulle yksinkertaiselle akustiselle versiolle. Onneksi levyn muut kappaleet välttyvät samanlaiselta pettymyksen tunteelta. Päätösraita Isi jää kyllä lähinnä kuriositeetiksi, ja Anteeksi rakkaani on kauniista ydinasiastaan huolimatta inhorealismissaan albumin sovinnaisin laulu. Onneksi siinäkin on nätti melodia. Levynkuuntelussa esille nousevat Kenkäpurolaulu, valitettavan lyhyt Sulle veneen rakennan, yllättävä instrumentaalinen välisoitto s/s Punkaharju sekä uljas semifinaali Koti harjulla. Viimemainitun voisi kuvailla yhdistelmäksi Majakanvartijan uni -nimibiisiä, Beach Boysin Cool Cool Wateria ja hippien nuotiopiirin laulamaa Kum ba yah’ta. Lällyähän tämä musiikki on kuin mikä, mutta siinä on (hyvien sävellysten ohella) myös levyn tärkein pointti. Ville Leinonen näkee vanhemmuuden selvästi edistyksellisenä voimana, ja romantiikallekin uuden elämän synty on merkinnyt kuoliniskun sijaan apuvoimia. Aikana, jona iskelmätähdetkin kilpailevat metallimiesten kanssa sarjassa ”kenen levy uskaltaa esittää kaikkein synkimmän maailmankuvan”, Villen elämänuskoinen ja hyväntahtoinen positiivisuustrippi on pieni vallankumous. On käsittämätöntä, että laulajan omilta suosituslistoilta löytyy kaiken maailman Mötley Crüetä. ISI tuo mieleen lähinnä vähemmän toismaailmallisen Pekka Strengin tai kenties Donovanin.

Leonard CohenPopular Problems (2014)

Viimeisin Leonard Cohen -albumi, johon olen positiivisessa mielessä kiinnittänyt huomiota, ilmestyi 1988. Miksi sitten edes kuuntelen hänen uusia levyjään? Old Ideas hämmensi kipuamalla kolme vuotta sitten Suomen listaykköseksi. Levyn sisällössä ei ollut hurraamista. Jokin silti johdatti minut myös tämän kiekon pariin. Hyvä niin: Did I Ever Love You, jonka kertosäkeen laulaa Leonardin murinan sijaan Dana Glover, on oikeasti todella nätti biisi ja varsin mukava löytö. Kokonaisuutenakin Popular Problems on edeltäjäänsä sisällökkäämpi ja sympaattisempi pakkaus. En aivan lähtisi antamaan levylle kokonaisarvosanaa ”hyvä”, mutta sentään ”tyydyttävä”. Tuskin Bob Dylankaan on tätä parempaa albumia julkaissut vuosikymmeniin.

RöyksoppThe Inevitable End (2014)

Mitä ihmettä on tapahtunut Svein Bergelle ja Torbjørn Brundtlandille? Vuoteen 2009 saakka heidän nimensä oli melkoinen laatutakuu. Seuraavanvuotinen Senior-albumi oli melkoinen turhake, mutta uutta verevämpää Röyksopp-pakettia saattoi silti yhä odottaa toiveikkaasti. Lopulta olemme saaneet käsiimme tällaisen ristiriitojen täyttämän tekeleen. Mitä me tällä teemme? Valtaosalla levyn raidoista Röyksopp ei erotu mitenkään tuhansista tusinaelektropoppareista. Taustat pumppaavat kuin Daft Punkin Random Access Memoriesia tai Casio-friikkien ug-elektrolevyjä ei olisi ikinä tehtykään. The Inevitable End luo ympärilleen aikakauden, jonka itse olen toivonut jo päättyneen. Paras biisi on Robynin kanssa tehty Monument, joka kuitenkin jäisi esimerkiksi The Understanding -albumin yhteydessä täyteraidaksi. Jos kirjoittajan omakohtaista pettymystä hieman karsitaan, niin eihän The Inevitable End ole huono levy. Oleellinen pointti tässä yhteydessä on, ettei se ole hyvä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s