Toukokuun livet

Kun vapusta ja sitä seuraavasta viikonlopusta oli selvitty, keikkarintaman meno palautui hiljaisempaan tahtiin. Toukokuun jälkipuolella oli Tampereella kuitenkin nelisen oleellista livetapausta käsiteltäväksi tässä yhteydessä. Tässä on pientä raporttia kolmesta sellaisesta. (Se neljäs oli Metson musiikkiosaston Asiakkaiden live, johon testiryhmä jätti viime hetkellä menemättä vetäistyään pohjiksi liian tuhdit sushiöverit.)

Tiistaina 19.5. oli taas Kuningas Artturin lavan aika, teemahenkilönä Juice Leskinen. Lähtökohdat eivät olleet häävit: väkeä oli flunssassa järjestäjiä myöten ja vielä 50 minuuttia ilmoitetun alkamisajan jälkeen ei ravintola Artturissa tapahtunut yhtään mitään. Illasta tuli silti oikein hyvä. Derek Sindel aloitti sen hieman hissutellen: itse en oikein viehäty hänen 1990-lukulaisesta pitseriannurkkameiningistään. Pihla Heikintyttären astuessa lavalle tuli fiilis, että nythän tämä vasta alkoi. Eritoten Lähdetään oli harvinaisen sydämeenkäypä veto, ja yllättävä oma biisi Riippumatto sai hekottelemaan verbaaleille oivalluksille (”meissä kaikissa asuu kai kissa”). Uusi tuttavuus Risto Huovila oli Risaisine elämineen ihan OK, samoin Eerolan Reetta – jota vaivasi uuden käsintehdyn kitaran epävireistyminen (oliko Napoleonin mopo sille liikaa?), mutta tästä selvittiin mukavalla meiningillä. Mies joka rakastaa itseään eli Nicolas Kivilinna esitti Juice-coverien täydennyksenä odotetusti oman napoleoninmopomaisen Paavi kävi Kentuckyssä -kappaleensa innostuneelle yleisölle. Jukka Törmän äänessä oli tällaiseen asiayhteyteen kaivattua iän ja ajan patinaa. Hienoisia pettymyksiä olivat tällä kertaa Anna Pesonen & co ja Hannes ”Mann von den Stränden” Ranta, joilla tuntui olevan vähän fokus hukassa. Kumpikin pystyisi parempaan. Onneksi tunnelmalle saatiin mahtava loppunousu, kun lavalle asteli Jukka Nousiainen. Hänen yllätysesityksensä oli erinomainen ja biisivalinnatkin (Lahti!!) osuivat poikkeuksellisen hyvin kohdalleen. Yhteislauluna hoilattiin – ei kovin yllättävästi – Viidestoista yö. Jos nyt vielä jotain kritiikkiä voi antaa, niin artistit olivat Pihlaa lukuun ottamatta lepsuilleet omien biisien teossa. Kuulimme siis ”vanhoja” biisejä, joilla harvoin oli mitään tekemistä Juicen kanssa.

Lauantaina 23.5. oli sitten yksi kevään kohokohtia eli Pispalan karnevaalit. Musiikkia kuultiin sekä varsinaisella karnevaalilavalla Hirvitalon ja Tahmelan viertotien välisellä pihatontilla että myöhemmin pub Kujakollin pihalavalla. Iltapäivän ensimmäinen varsinainen bändi oli Kielo & Kuvankauniit. Jazzahtava ja soulahtava meininki jätti mukavan jälkimaun. Z-mer Music Explozion soitteli sävelkieleltään Lähi-itään assosioitunutta ja varsin mukavan karnevaalimaista instrumentaalimusaa. Hyvää meininkiä, yleisön reaktio tosin oli hieman vaisu. Rakka esitti professionaalimpaa populääriä jazzia, josta ei tietynlaisesta ”etäisyydestä” huolimatta voinut olla pitämättä ainakin vähän. Testiryhmän vähemmän kirjoittava osapuoli tykkäsi enemmänkin. Slim Bean tarjosi melko tiukkaa bluesrockia ja rhythm & bluesia. Sivummalla todettiin, että musameininki oli kuin Janis Joplinia ilman Janista itseään – jonka pian saimme musaa täysillä joranneesta bilettäjänaisesta. Pystyyn kuolleet hipit ovat kuulemma joskus esittäneet miltei hc-punkkia, mutta nyt bändi groovasi ja loppuvaikutelma muistutti hiukan nu-metalia. Hipeistä puheen ollen on mainittava, että Pispalan karnevaalien iltapäivä oli täynnä niin hippiä tunnelmaa, etten muista juuri ikinä kokeneeni. Fiilistä tosin yritti parhaansa mukaan latistaa juontaja Jorce Markkula, joka todettiin dramaattisen huonoksi. Juontaja ja toistensa selkääntaputtelijat vaihtoon! Kujakollin edustan meiningillä ei ollut tälle kuulijalle paljon annettavaa. Joskus muinoin uriahheepmäisellä teinimeiningillä vakuuttaneet Päättömät Miehet esimerkiksi ovat nykyisellään valitettavan tylsiä, eikä Janne Laurilastakaan voi sen kummempaa sanoa.

Torstaina 28.5. päästiin vielä todistamaan Kirnupiimä-klubin ”kuvataide-rock”-teemailtaa. Ulkona oli tätä kevätkautta ajatellen harvinaisen nätti ilma, ja niinpä jengi saapui sisätiloihin vasta illan edetessä. Dolls Are Creepy, joka on käytännössä yhtä kuin Guggenheim-projektzin Tiina avustajanaan saman projektzin toinen osapuoli, esitti sympaattisen, mukavasti rimaa hipoen sujuneen esityksensä puolityhjälle paikalle vieläpä aloitettuaan tunnin myöhässä. Sitä seurasi Sunny & Cloudy, jossa oli paljon hyvää. Erityisesti kappale Rakennat maailmaa teki vaikutuksen, ja toiseksi viimeisenä esitetty lautta-aiheinen biisi kuulosti hitintapaiselta. Kritiikkinä voisi ilmaista, että huonoimmat sanoitukset (niin kuin se ”maailma ei oo telkkarii”) ovat vähän lukiotasoa ja soinnuttelussa ollaan paikoin turhan lähellä neljää surullisen kuuluisaa sointua. Plussan puolelle Sunny & Cloudy pääsi silti heittämällä. Illan päättänyt, Sur-rurissakin vaikuttava Pelkkä väliviiva ei tehnyt Mus.Org.Skyn bloggariin vaikutusta. Ei huono, muttei oikein hyväkään. Osa yleisöstä tosin riemastui kuullessaan coverin nyt jostain syystä vahvasti tapetilla olevan Janos Valmusen Bussipysäkillä-klassikosta. Mikä ettei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s