Toukokuu 2016 livenä

Toukokuun alun keikkakokemuksia tuli kuvatuksi jo edellisessä liveraportissa, joten katsaus kattaa ajan 14.5.–28.5.2016. Tällä jaksolla on kuitenkin tullut vastaan niin mainioita livetapauksia, että summaus on paikallaan tällä erää.

14. toukokuuta päädyin hämeenlinnalaiseen puutaloon yksityistilaisuuteen, jota emännöi muiden muassa taloon vasta muuttanut Ilona ”Glükken” Rantola. Musiikki-ihmisten bileissä on luontevaa kuulla livemusiikkia, ja sitä esitti ensimmäisenä Juuso Paaso. Taustabändissä oli Talmud Beachin jäseniä sekä kosketinsoittajana guggahtava Tomi ”Kalevi” Leppänen. Sekä Juuson laulu- että bändin biisitulkinnoista tuli jälleen mieleen Karkkiautomaatti – ei kuitenkaan häiritsevästi, vaan positiivisesti. Kyllä Juusolla ihan oma identiteettinsä on. Niin kuin arvata saattaisi, seuraavaksi meitä viihdytti Guggenheim-projektz, jonka keikka oli erityinen: entinen duo esiintyi ensimmäistä kertaa nelijäsenisenä. ”Helge”-Tiinaa, ”Vermeer”-Tomia sekä Glükkeniä täydensi basisti ”Anik”-Laura. Meininki yltyi aivan loistavaksi, ja varsinkin päätösbiisin Musta jää jälkeen oli fiilis koko porukalla, että HUH HUH! Siispä Guggenheim-kvartetz suosituslistalle joka tönöön! Yleisössä nähtiin Kanarialta kotiutunut Iida Umpikuja, ja olikin vain ajan kysymys, milloin Iida saatiin yllätysesiintyjänä estradille. Oikein mukavan keikan Iidakin (taas) vetäisi puolikylmiltään, mikäli kylmyydestä voi Iidan kohdalla puhua edes kokoleikillään. Ja olihan sitä lämmikettäkin nautittu.

Torstaina 19.5. löysin itseni Tampereen pääkirjaston Metso Live -tilaisuudesta, jossa esiintyi jazzyhtye Mopo laulajanaan Ville Leinonen. Tältä yhteistyöltä on jo putkahtanut albumi, Laivalla, jolta odotan keikan perusteella paljon. Keikka oli nimittäin aivan loistava. Biisit pelittivät, bändi groovasi ja irrotteli, sanoitukset herättivät ajatuksia, Ville oli oma itsensä parhaimmillaan ja yhteistyö tuntui kantavan ihan erityistä hedelmää. Tuumailenpas, että Mopon ja Leinosen kirjastokeikka on lähellä parasta Mus.Org.Sky-asiayhteydessä kuvailemaani keikkaa, kukaties heinäkuun 2014 Stevie Wonderia myöten. Tutustukaa, ihmiset hyvät!

Lauantaina 21.5. oli vuorossa Se Kevätkauden Huipennus eli Pispalan karnevaalit. Aurinkoisessa Tahmelassa oli taas ihan ainutlaatuinen tunnelma: erilaiset ja kauniit ihmiset olivat yhdessä ja viihtyivät, nauttivat olostaan sekä söivät ja joivat hyvin elävän musiikin soidessa taustalla. Taustalle tämänvuotinen livemusa kuitenkin jäi. Viime vuoden iltapäivän kaltaisesta keikkakattauksesta ei ollut tietoakaan. Ensimmäiset esiintyjät, Vapauttajat ja Lataus muistuttivat toisiaan muutenkin kuin nimiltään: mollipainotteista rockjunttausta, josta tervetulleen poikkeaman tarjosi enintään Vapauttajien kesken biisin räpiksi muuttunut Perkele, olen työtön. Heikki Salon, Eeva Konnun ja Kalle Alatalon yhteinen Lauri Viita -lauluprojekti kuulosti siltä kuin lauluiksi muutetut runot tapaavat kuulostaa: ihan kivaa, ei säväyttävää. Vastavirta-orkesteri soitti laadukkaasti, mutta rockisti tulkitut tangot ja valssit menivät tällä kuuntelija-kirjoittajalla simppelisti ohisektoriin. Sonja Sinivuori Sirkus oli myönteisempi kokemus kuin vappuaaton akustinen Sonja, mutta minkäs teet, kun en tykkää biisien synkistelymeiningistä. Viimeinen numero herätti tosin hilpeyttä: pitkällä soolokitaracodalla varustettu Puolikuun Ota minut nyt. Hekoti hekoti. Illemmalla Kujakolli-pubin pihasta kaikasi lähinnä vanhempaa tanssimusiikkia. Pystyyn kuolleet hipit missattiin, kun lähdettiin etsimään kadonnutta ilta-aurinkoa.

Ja lopuksi päädymme viileään, pilviseen, mutta luonnonkauniiseen… Helsinkiin. Toukokuun 28. päivänä järjestettiin Kumpulan kyläjuhlat, joiden tunnelmaa vertaa ihan puoliautomaattisesti Pispalaan. Missä Pispalan tapahtumat tuntuvat vanhan pispalalaisen työväenperinteen ja uuden punkahtavan ja hipahtavan vaihtoehtokulttuurin risteymältä, Kumpulassa keskiluokka on vahvasti mukana. Esiintyjistä osa on tuttuja mainstream-radiokanavilta ja ihmisiä on paljon. Itse saavuin Kumpulan puistolavan seutuville Anssi Kelan lopetellessa ja sain onneksi kuulla valtakunnallisten suuruuksien sijaan paikallisia pienuuksia. Pop & Jazz -konservatorion bändit Tavalliset nuoret ja Rude Cast eivät innostaneet. Tällaisiin esiintyjiin törmää Tampereellakin silloin, kun ei tiedä, mistä hyvää kannattaa etsiä: lontooksi tulkittua ”olen nuori ja vihainen” -meininkiä. Jotenkin niin viime vuosikymmentä. Ääniaalto-otsikon alla kuultiin lähialueen bändejä, joista minun ja muutaman paikallisen testiryhmää ilahdutti eniten ensimmäinen, ilmeisesti Los Multres. Sekin oli välillä aika tavanomainen, mutta yksi biisi oli sumeilemattoman leppoisaa kesälattaria ja viimeisenä kuultu Kumpula-laulu / Käpylä-punk -yhdistelmä herätti hilpeää huomiota. Kantaaottavan räpin (esittäjänä luultavasti IADR & Konari Toikka) kautta ajauduttiin päivän kummallisimpaan tapaukseen, Jamil Kasperiin. Laulaja-lauluntekijässä ja hänen bändissään on ainesta, mutta sanoitukset olivat legendaarisen hirveitä ja kertosäkeiden vokaalihoilaus falskia ja kornia. Hämmennyksen huipuksi keikan jälkeen sain tietää eräiltä Arabian Alkon tyttöasiakkailta, että biisit on tehty huumorilla. Ai? Teini-ironia 2.0?

Piipahdin alkuillasta myös Kaisaniemen puistossa, Maailma kylässä -festivaalilla, jossa jaksoin kuunnella muutaman biisin Asian Dub Foundationia. Olen törmännyt yhtyeen nimeen netissä jo vuosikausia sitten, ja ollut hieman kiinnostunutkin, mutta Helsingissä ADF:n soundi oli Jamaika-vaikutteistaan huolimatta yllättävän lähellä nu-metalia. Ihan hyvä meininki siellä näytti olevan, mutta musiikillisesti ei jatkoon. Myöhemmäksi illaksi seura kutsui takaisin Kumpulaan. Juhlalavan viimeinen esiintyjä oli siellä ”Kyläorkesterin” säestämä Fredi. Ensimmäisen biisin (Pieni nukke) perusteella 73-vuotiaan laulajan kuuluisa tenori oli ällistyttävästi entisellään. Tässä vaiheessa kuuntelukokemuksen esti viereen pysäköinyt yksityinen sound system, ja kun seuruetta oli sekä meillä että varsinkin muilla ihan tungokseen asti, jäi loput Fredin keikasta suosiolla kuulematta. Jälkeenpäin ajateltuna asia kismittää, sillä Fredi oli muun muassa coveroinut Queeniä (The Show Must Go On) ja tempaissut päätösnumeroksi Bee Geesin Stayin’ Alive -suomennoksensa Elää mä sain (toki Pertti Reposen teksti, mutta Fredin levytys 1978). Ja yleisö oli kuulemma ”ollut pähkinöinä”. Vieläkö Fredistä olisi tämän tai ensi vuoden Pepe Willbergiksi? Mus.Org.Sky ennusti tämän sitten ekana!

Mainokset