Hankalat levytapaukset #5: Eldorado

Englannin Birminghamista ponnistanut Jeff Lynnen luotsaama Electric Light Orchestra on itselleni hyvin rakas yhtye. Rakkaudessa se kuuluu samaan sarjaan The Beach Boysin kanssa. Se osa bändin tuotantoa, jossa Se Jokin on läsnä, pyyhkäisee pidättelemättä minulle tärkeimmän musiikin joukkoon. Jeff Lynne’s ELO:n toissavuotisella Alone in the Universe -platalla se oli läsnä. Vielä arvokkaammilta tuntuvat ELO:n huippukaudellaan julkaisemat, taiteellisesti eittämättömän korkeatasoiset Face the Music, Out of the Blue ja Time. Mutta kyllä minä tykkään myös hömppäisestä synapoplevystä Balance of Power sekä väliin pudonneesta paluukiekosta Zoom. Ennen yllä mainittuja levyjä ELO teki progemaisempaa musaa. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/eldorado/

Mainokset

Love Generation ja noin 13-vuotinen happening

Se kaikki alkoi, kun tuli rock & roll. Tuli Elvis Presley. Tuli Little Richard ja Chuck Berry, Tommy Steele ja Paul Anka. Se oli kivaa. Mutta silloin oltiin vielä aika lapsia. Tuli twistiä ja rautalankaa, mutta The Beatles oli jo toista maata. Heissä oli vapaus ja demokratia. ”Jee, jee, jee” oli uskontunnustus. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/love-generation-ja-noin-13-vuotinen-happening/

Progressiivinen pop

Progesta eli progressiivisesta rockista on kirjoitettu paljon opuksia. Ison ihmisjoukon mielestä proge on sekä korkeatasoisin että uskottavin musiikinlaji. Progeen liittyvät loistelias soittotaito, klassista musiikkia lähenevä teemojen kehittelykyky ja musiikillisten raja-aitojen rikkominen. Toisaalta progressiivinen rock on myös rockia. Maskuliinisessa katu-uskottavuuskulttuurissa isot volyymit ja nopeat tempot pysyvät kunniassa. Ei ole ihme, että jotkin proge-eepokset sijoittuvat aina kärkipäähän, kun musaharrastajat listaavat kaikkien aikojen albumeja. Kokonaan toista lähtökohtaa musiikintarkasteluun edustavat tarttuvat melodiat, hyräiltävyys ja helppo yhteisöllinen jaettavuus. Vai onko näin sittenkään? Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/progressiivinen-pop/

Teini-iän suosikkilevyt

Sosiaalisessa mediassa on laadittu innokkaasti listoja teini-iän lempparialbumeista. Monelle ihmiselle teini-ikä on aika yhtenäinen ajanjakso, joten varhaisten ja myöhempien teinivuosien suosikit voi näppärästi listata samaan syssyyn. Itselläni näin ei ole, vaan teini-iän jakaa kahtia musiikkimaun jyrkkä muuttuminen yhdessä päivässä. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/teini-ian-suosikkilevyt/

Myytinmurtaja iskee! 10 katteetonta myyttiä kasari-Suomesta

Vaikka Mus.Org.Skyn bloggari olisi toisin toivonut, 1980-luvun musiikki on tehnyt hyvin kauppansa uudella vuosituhannella. Isojen kampausten vuosikymmen on kelvannut monille, jotka syntyivät sen päätyttyä tai näkivät sitä ainoastaan lapsukaisina. Koska näillä ihmisillä ei ole varsinaista omakohtaista kokemusta 1980-luvun elämisestä, he elättelevät usein vinoutuneita kuvitelmia siitä, mitä musaa kotikonnuillamme kuului ja kuunneltiin. Tämän artikkelin tarkoitus on kumota uusmyyttejä. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/myytinmurtaja-iskee-10-katteetonta-myyttia-kasari-suomesta/

Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #7: Balance of Power

Englantilainen Electric Light Orchestra teki vuosina 1971–86 yksitoista studioalbumia, yhden albuminpuolikkaan (eli puolet Xanadu-elokuvan soundtrackista) ja yhden livelevyn. Myöhemmin ELO:n nimissä on julkaistu yksi uusi studioalbumi, vuonna 2001 ilmestynyt Zoom, sekä yksi hieman tarpeeton livetaltiointi. Alkuvaiheessa ELO:n levyt olivat enemmän arvostettuja kuin menestyneitä, sen jälkeen rutkasti paremmin menestyneitä kuin arvostettuja ja viime vaiheessa melko vähän kumpaakaan. Vuonna 1986 ELO:lta ilmestyi albumi nimeltä Balance of Power. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/balance-of-power/