Tosi oudot albumit #8: Hän muutti kaiken

Kristillinen hengellinen populäärimusiikki on vähän käsitelty aihe kaikessa muussa paitsi kristillisten liikkeiden omassa mediassa. Isolta osin tämä johtuu siitä, että kristillistä pop- ja rockmusiikkia ei itsessään ja musiikillisesti pidetä tähdellisenä, vaan oleellisena pidetään sen sanomallista ja ohjelmallista puolta – ja musamediat eivät ole kristillisiä medioita, joten se siitä. Vastoin ennakko-oletuksia on olemassa musiikillisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat vain ja nimenomaan hengellisen musiikin kentällä. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/han-muutti-kaiken/

Mainokset

Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #19: Chicago XI

Hei, tiedätkö jenkkibändi Chicagon? Moni alkaa muistella kasarihittejä, kuten Hard to Say I’m Sorry ja Stay the Night, toiset taas tietävät vuoden 1976 pehmoklassikon If You Leave Me Now. Tietysti jossain luuraa pari vanhaa hippiä, jotka muistavat Chicagon olleen alun perin progressiivinen jazzrock-yhtye. Myös Saturday in the Park kuulostanee tutulta ainakin Radio Nostalgia -yleisölle. Muu Chicago-tietämys on yleensä vähäistä. Sitä paitsi yllä tuli jo ristiriitaisia johtolankoja. Kasarihittejä? Pehmeä popklassikko? Progressiivista jazzrockia? Radio Nostalgia? Voisiko niiden perusteella päätellä, miltä Chicago kuulosti vuonna 1977 julkaistulla albumilla? Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/chicago-xi/

Hankalat levytapaukset #6: Deep Purple in Rock

Seitsenvuotiskesänäni vanhempi veli tuli eräänä päivänä kotiin ilmoittaen, ettei rockabilly ollut enää mitään. Oli olemassa paljon rajumpi juttu, ja se oli nimeltään ”hevi” eli ”heavy rock”. Seuraavina vuosina kotona soi jatkuvasti äänekäs ja raskas musiikki. Uutta ja ajankohtaista hevilinjaa edustivat Motörhead, Iron Maiden, Saxon ja mikä ettei myös sofistikoidumpi Rainbow. Mutta paljon soi myös vanhempi klassinen hevilinja – Black Sabbath, Deep Purple, Blue Öyster Cult, Led Zeppelin ja Uriah Heep. Purplen levyjä en muista veljen omistaneen, mutta kasetilla löytyi parhaita paloja ainakin albumeilta Deep Purple in Rock, Fireball ja Machine Head. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/deep-purple-in-rock/

Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #18: Pretty. Odd.

Joskus kauan sitten, ammoisena emo-aikana oli olemassa Las Vegasin toiseksi tunnetuin bändi Panic! at the Disco. Se teki levyn A Fever You Can’t Sweat Out, jolta lohkesi hittisingle I Write Sins Not Tragedies. Itseäni sellainen musa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ilmeisesti se ei kiinnostanut kovin kauan edes itse bändiä, joka muokkasi musatyylinsä täysin uusiksi. Jopa yhtyeen nimi joutui leikkauspöydälle. ”Panic at the Disco” ilman huutomerkkiä näytti vähemmän neuroottiselta. Sama muutos päti musiikkiin. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/pretty-odd/

Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #17: The Birds, the Bees & the Monkees

The Monkeesin tarina on monelle tuttu, mutta varmaan vielä useammalle ei. Pistetäänpäs varmuuden vuoksi opintojen äitiä kehiin. The Monkees oli amerikkalainen, poprockbändistä kertonut tv-sarja, jota varten kasattiin fiktiivinen bändi. Micky Dolenz, Mike Nesmith, Davy Jones ja Peter Tork olivat tosiaan alun perin lähinnä näyttelijöitä. The Monkees -nimellä alettiin myös julkaista levyjä, joilla aina yksi Monkee lauloi ja studiomuusikkoryhmä soitti taustat. 1960-lukua kun elettiin, bändin piti opetella joten kuten soittamaan. Hommasta tuli mahtava menestys. Ei kulunut kauaa, kun yhtälö alkoi risoa porukan muusikkomaisimpia jäseniä ja levyille alettiin vaatia omia biisejä. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/the-birds-the-bees-the-monkees/

Hankalat levytapaukset #5: Eldorado

Englannin Birminghamista ponnistanut Jeff Lynnen luotsaama Electric Light Orchestra on itselleni hyvin rakas yhtye. Rakkaudessa se kuuluu samaan sarjaan The Beach Boysin kanssa. Se osa bändin tuotantoa, jossa Se Jokin on läsnä, pyyhkäisee pidättelemättä minulle tärkeimmän musiikin joukkoon. Jeff Lynne’s ELO:n toissavuotisella Alone in the Universe -platalla se oli läsnä. Vielä arvokkaammilta tuntuvat ELO:n huippukaudellaan julkaisemat, taiteellisesti eittämättömän korkeatasoiset Face the Music, Out of the Blue ja Time. Mutta kyllä minä tykkään myös hömppäisestä synapoplevystä Balance of Power sekä väliin pudonneesta paluukiekosta Zoom. Ennen yllä mainittuja levyjä ELO teki progemaisempaa musaa. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/eldorado/

Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #15: Jukka Poika ja Kompostikopla

Jukka Pojasta on ymmärrettävästi tullut 2010-luvulla kirosana. Niinpä voi tuntua hämmentävältä ajatella hänen varhaisia musaprojektejaan laatutuotteina. Soul Captain Bandin Jokaiselle tulta (2001) saa yleensä vielä armahduksen. Se kosketti liian monia ihmisiä liian syvältä lentääkseen kaikenlaisten Jossujen ja Crzybailaajien mukana tunkiolle. Moni muistelee myös kaiholla Soul Captainin ja Kapteeni Ä-nen ensimmäisiä, virallisia albumeja edeltäneitä tuotteita. Kapteeni Ä-nen Parhaat (2002) on jonkinlainen rajatapaus. Sen jälkeen Jukka Pojan ja Nopsajalan muodostama voimakaksikko hajosi, ja kaupallisuus imi vääjäämättä puoleensa… vai kuinkas kävikään? Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/jukka-poika-ja-kompostikopla/