Suurennuslasin alla: Strawberry Alarm Clock

Vuonna 1967 elettiin… no, tätä ei tarvinne selittää. Lyhyt tukisanalista riittää: hipit, flower power, psykedelia, rakkauden kesä, pilvi ja happo. Kuten kaikki valovoimaiset kulttuuri-ilmiöt, myös tämä ilmiö keräsi ympärilleen pro- ja wannabe-ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti olleet sisällä jutussa mutta samastuivat siihen, diggailivat sitä ja fantasioivat siitä. Juuri he tekivät Scott McKenzien San Francisco -singlestä kansainvälisen ykköshitin. Juuri heille tähdättynä Beatlesin All You Need Is Lovesta tuli sellainen manifestoiva hymni kuin tuli. Juuri heidän pennosiaan havittelivat kaikenlaiset markkinoille syydetyt Groovy Summertimet, Let’s Go to San Franciscot ja 14 Hour Technicolor Dreamit. Ja kyllä, samaan ihmisryhmään vetosi Strawberry Alarm Clock -yhtyeen ensisingle Incense and Peppermints niin tehokkaasti, että siitä tuli Yhdysvaltojen listaykkönen.

Mikä tämä Mansikkaherätyskello oli bändejään? Alun perin sen nimi oli Thee Sixpence, mitä nimeä paremmin ei voisi kuvailla Jenkkilässä 1960-luvun puolimaissa vallinnutta anglofiliaa. Thee Sixpencen muutamat singlet eivät menestyneet. Vuonna 1967 bändi levytti singleä varten biisin The Birdman of Alcatrash, jonka B-puoleksi kaavailtiin instrumentaalia. Levy-yhtiö, tuotantoporras, mikä lie tykkäsi kyllä soitannosta, mutta vaati instrumentaaliin laulua ja sanoja. Sellaisia ei kukaan bändin jäsen ryhtynyt tekemään, joten tuottajat kynäilivät ne itse. Lopulta kävi niin hassusti, että bändiin kuulumaton 16-vuotias Greg Munford lauloi uuden singlen B-puolen Incense and Peppermints. Hän näet sattui olemaan bändiin kuuluneiden kavereiden mukana studiovieraana, kun lauluosuutta pyydettiin. Luultavasti Thee Sixpencen jäsenet pitivät tuottajien kynäilemiä sanoja melko naurettavina eivätkä siksi innostuneet itse hommiin. Tuskinpa he arvasivat, mihin kaikki johtaisi.

Hieman myöhemmin yhtyeen nimi oli muuttunut ajanmukaiseen muotoon Strawberry Alarm Clock. Jotkut kirjoittajat ovat arvelleet nimeä LSD-näyksi, mutta todellisuudessa se oli pastissi – tai parodia – The Chocolate Watchbandista, joka oli San Josessa vaikuttanut garagepsykedeliabändi. Uuden singlen A- ja B-puolet olivat vaihtaneet paikkaa, ja Incense and Peppermints / The Birdman of Alcatrash julkaistiin syyskuussa 1967. Kuten viimeistään ensimmäisestä lukukappaleesta tiedämme, A-puolesta tuli valtaisa menestys ja bändin pysyvä musiikillinen määritelmä. Greg Munfordin ääni on yhtä lailla pysynyt Mansikkaherätyskellon tunnetuimpana lauluäänenä, vaikkei hän missään vaiheessa ollut yhtyeen jäsen. Moni 60-luvun amerikkalaisnuori muistaa kohtalaisesti myös Incense and Peppermintsin jatkoksi julkaistun singlebiisin Tomorrow – joka oli sikäläinen Top 30 -hitti – ja 2000-luvulla bändin koko katalogi on päätynyt yhtäältä uudelleenjulkaisujen, toisaalta netin välityksellä yhä useampien kuultavaksi. Mutta edelleen Incense and Peppermints on monelle yhtä kuin Strawberry Alarm Clock ja päinvastoin. Tämä on varsin valitettavaa, sillä SAC:n vuoden 1968 tuotanto on pääosiltaan aivan erinomaista. Etenkin albumi Wake Up… It’s Tomorrow ansaitsisi paikan aikakauden klassikoiden joukossa Sgt. Pepperin, Magical Mystery Tourin, Surrealistic Pillowin, Younger Than Yesterdayn, Bookendsin, The Piper at the Gates of Dawnin ynnä muiden rinnalla.

Historiansa loppupuolella Strawberry Alarm Clock kävi läpi kokoonpanomuutoksia, ja ilmassa oli muutenkin jatkuva kriisin löyhähdys. Bändin jäsenet olivat kyllästyneitä tuotantoportaan tapaan napata puolivalmiita biisinraakileita, sanoittaa ne hieman juustoisesti ja vaatia niistä tulevia singlejä itse haluamassaan muodossa. Hetken aikaa vuonna 1969 SAC ehkä oli oikeasti se vaihtoehtokulttuurinen yhtye, joka se on myöhemmin väittänyt halunneensa koko ajan olla, mutta viimeisten singlejen perusteella sekin jäi ohimeneväksi vaiheeksi. Vuonna 1970 bändi lopulta paiskasi hanskat tiskiin, joskin kaikkien kunnon hippibändien tapaan reunioneja on tehty. Kitaristi-laulaja Ed King piipahti jonkin aikaa jopa Lynyrd Skynyrdissä. Kaiken tämän perusteella voisi kuvitella, että Mansikkaherätyskello oli yksi monista hippiajan muotikeskinkertaisuuksista ja se ei voisi muuta tehdäkään kuin ratsastaa sillä yhdellä klassikollaan, mutta tosiaan, yhtyeen musiikki on paljon, paljon mainettaan parempaa. Laulustemmat eivät aina mene ihan nappiin, mutta sekin on osa kokonaisviehätystä. Lyhyesti sanottuna: Strawberry Alarm Clock on hirmuisen mukava bändi.

Seuraavassa esittelen kymmenen todellista SAC-helmeä:

10. Small Package (1969). Uuden laulajan Jimmy Pitmanin kanssa tehty Good Morning Starshine -albumi oli sekava irtiotto edellisvuotisesta meiningistä. Mukana oli bluesrockia ja jammailua, mutta toisaalta Hair-musikaalista tempaistun kappaleen cover antoi albumille nimen. Small Packageenkin on eksynyt jamimeininkiä, mutta sopivissa mitoissa. Fade-outissa kuuluva California Girlsin katkelma on hupaisa viittaus siihen, keiden lämppärinä SAC tapasi esiintyä. Muutenkin biisi on oikein hyvä, psykedelia-aikakauden vaikutteet kuuluvat erinomaisesti. Good Morning Starshinelta olivat tyrkyllä mukaan myös (You Put Me on) Standby ja Miss Attraction (lyhyt versio). Täytyy muistuttaa myös, että loppuajan singlet Desiree ja I Climbed the Mountain ovat varsin mukavia biisejä, vaikkeivät kympin kärkeen mahdukaan.

9. Rainy Day Mushroom Pillow (1967)Incense and Peppermints -albumi, Strawberry Alarm Clockin debyytti – Thee Sixpence ei julkaissut albumia – ei ole ihmeempi kokonaisuus, vaan selvästi liian pikaisesti kasaan kyhätty paketti. Sillä on kuitenkin jokunen varsin pätevä psykedeliakappale, kuten nimilaulu sekä tämä rallatus sadepäivän sienityynystä. Melkoista ’67-meininkiä. Aikakauden kuvasto maalautuu biisin soidessa silmien eteen, vaikkei olisi imaissut henkosiakaan laissa kiellettyä.

8. Soft Skies, No Lies (1968). Wake Up… It’s Tomorrow -albumi avautuu kokeellisella Nightmare of Percussion -raidalla, johon verrattuna seuraava biisi voi tuntua kevyeltä humputtelulta. Myöhempi kuuntelu paljastaa koko totuuden: avausraita toimii lähinnä kokeiluna, mutta kakkoskappale onkin todella mukavaa kamaa. Sävellys toimii, soitto toimii, laulu toimii, soundi on ilmava ja kokonaismeininki hirvittävän mukava.

7. Go Back (You’re Going the Wrong Way) (1968). Wake Up -albumilla ollaan edelleen. Valssaavaa 3/4-rytmiikkaa hyödynnetään levyllä siellä täällä, mutta Go Back -biisissä se on jopa dominoivassa osassa. Sen verran progressiivisia SAC-pojat ovat, etteivät malta nytkään pysyä samassa rytmilajissa alusta loppuun. Melodia ja soinnut tuovat mieleen jatsahtavia ja jopa musikaalinomaisia tunnelmia. Loistava biisi.

6. Love Me Again (1968). The World in a Sea Shell oli kieltämättä aika kevyt albumi – avausraita ja melkein nimikappale Sea Shell oli sentään vähällä pujahtaa listalle tyynenraikkaassa kauneudessaan. Love Me Againin voi kuitenkin jokainen aikakauden tyylipiirteiden ystävä kuunnella vaivautumatta. Vaikka biisi onkin enemmän barokkipoppia kuin rock and rollia, mukana on sopivasti asennetta ja meininkiä. Toimii!

5. Sit With the Guru (1968). Bändin jäsenet pitivät kolmannen SAC-singlen sanoitusta ilmanaikuisena hömppänä, mikä on melkoisen ymmärrettävää – otsikko kertonee kaiken olennaisen. Harmi sinänsä, sillä musiikillisesti esitys on aivan priimaa. Hippimusan ystävien lisäksi voisin suositella kappaletta Stereolabin ystäville, sillä melodia, soinnut ja rytmitykset ovat juuri sitä polveilevaa duurinannaa, mistä 1990-luvun kevyesti trippaileva indiepop tapasi ammentaa. Biisin fade-out on myös hauska päännyökkäys Incense and Peppermintsin fade-outin suuntaan. Mainio ajankuva.

4. Pretty Song From Psych-Out (1968). Kuten kappaleen nimi kertoo, laulu tehtiin hippileffaan Psych-Out, joka ei ole lainkaan hassumpi tuttavuus. Itse biisi on kuitenkin paljon elokuvaa parempi. Outoja sointu- ja melodiakuvioita, hämyinen sanoitus, mahtavia psykedeliasoundeja, ajatonta kauneutta ja kokonaisuudessaan upea tunnelma.

3. Incense and Peppermints (1967). Jees, tämä ei ole numero ykkönen. Loistava psykedeliabiisi se silti on ja ansaitsee klassikon aseman siinä, missä paikan kolmen kärjessäkin. Pienenä tosielämän anekdoottina mainittakoon, että itse hoilasin kappaletta vuonna 2000 Ilosaarirockissa aamuyöllä ja herätin sillä erään musajournalismia harrastavan ystäväni, joka silmät avattuaan äityi ihmettelemään: ”Mistä sekin tuon biisin tuntee?” No tunteepa tietysti. Debyyttikiekolta oli lähellä listapaikkaa myös Birds in My Tree.

2. Barefoot in Baltimore (1968). Kuten Sit With the Guru – ja ilmeisesti Incense and Peppermints – kärsii tämäkin kappale (Mansikkaherätyskellon neljäs single) tosiseikasta, ettei bändin jäsenistö olisi halunnut levyttää sitä näillä sanoilla. Kieltämättä kalifornialaishippien laulama ”barefoot in Baltimore, heel and toe with you” tai ”Baltimore is music, dancing in the street” tuntuu feikiltä. Mutta maltetaanpa hetki! Biisin kevyenletkeä tunnelma on aivan omaa luokkaansa – juuri sellainen, millaisissa voi kuvitella hippikansan tepastelleen lämpimän hippikaupungin kaduilla täysin vailla huolta. 1960-luvun loppuvuosien kohdalla toteutuu yllättävä viisaus: illuusio inspiroi jälkipolvia enemmän kuin todellisuus. Barefoot in Baltimore on sen illuusion miltei täydellinen äänikuva hentoine stemmalauluineen, psykedeliakitaroineen ja latinalaisine rytmivivahteineen.

1. Tomorrow (1968). Incense and Peppermints ja The World in a Sea Shell olivat hyviä albumeja, Good Morning Starshinekin kohtalainen, mutta SAC:n ylivoimainen ykkösalbumi on silti Wake Up… It’s Tomorrow. Umpiovelan nimensä levy nappasi ennakkoon ilmestyneeltä, kohtalaisesti menestyneeltä singleltä – hippityyliin luovasti mukailtuna. Pintapuolisesti Tomorrow ei ole mitenkään erityinen biisi, sävellys on ”vain” hyvä eikä sanoitus erityisen merkittävä. Lopputulos on kuitenkin silkkaa magiaa. Kappaleessa on esimerkiksi melko tiukka rytmipohja, mikä on ällistyttävää, sillä mukana ei ole ollenkaan rumpuja – vain perkussioita! Kitarasoolo taas on lyhyytensä huomioiden todennäköisesti maailman paras. Soundituotanto voi teknisiä mittareita tuijottaen hävitä monille aikalaisille, mutta yksikään niistä ei tavoita Tomorrow’n (tai oikeastaan koko albumin) ainutlaatuista syvällisen kepeää ilmavuutta. Kun tätä biisiä kuuntelee, on huomista ihana odottaa: jos se kuulostaa tältä, maailma on lähellä täydellistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s