Suurennuslasin alla: ABBA

Ruotsalaisnelikon tarina on kirjoitettu moniin kansiin, joten tässä yhteydessä on turha jämähtää kertaamaan perusasioita. Löytyisikö yhtyeen, joka merkitsi 1970-luvulle samaa kuin The Beatles 1960-luvulle ja Elvis Presley 1950-luvulle, musiikista ja tarinasta vielä jotakin tuoretta näkökulmaa? Taatusti löytyy. Vuodesta 1994, jolloin edesmennyt Vinylmania-lehti julkaisi kirjoittamani ABBA-artikkelin, lähtien pyrkimykseni on ollut kohottaa heidän musiikillista arvostustaan. Homma meni kuitenkin kiville, koska lehden toimitus muutti omavaltaisesti ”70-luvun jättiläinen” -otsikkoni muotoon ”70-luvun hittitehdas”. Juuri tämä hittien tehtailu on painottunut useimmissa ABBA-näkökulmissa. Kuitenkin Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ovat haastatteluissa väittäneet, etteivät he lauluja kirjoittaessaan ajattele kaupallisuutta. Standarditoimittaja kieltäytyy uskomasta eikä perustele kieltäytymistään uskottavasti. Minä uskon.

Nykyisin ABBA on kuitenkin suhteellisen arvostettu yhtye. Heidän pophiteistään tykätään, siinä asia yksinkertaisesti. Albumit Arrival (1976), The Album (1977), Voulez-Vous (1979), Super Trouper (1980) ja The Visitors (1981) saavat osakseen kohtalaisen myönteisiä arvioita. Suosituimmasta Arrivalista taaksepäin arvostus laskee albumi albumilta päätyen Ring Ringiin (1973), joka on suorastaan haukuttu levy. Sellainen olisi Beatlesin kohdalla mahdotonta: kuvittele nyt Please Please Me yleisen mielipiteen mukaan kehnona. Itse en osaisi laittaa ABBA:n ja Beatlesin ensialbumeja paremmuusjärjestykseen – molemmilla on puolensa. Kumpikaan ei edusta esittäjänsä taiteellista huippukohtaa, mutta kumpaakin on välistä hiton kiva kuunnella.

Toisaalta on hauska pohdiskella, onko Ring Ring ylipäänsä ABBA-levy. Se nimittäin julkaistiin nimellä Björn, Benny, Agnetha & Frida. Toki myöhemmissä painoksissa esittäjän nimeksi on muutettu ABBA. Täytyy muistaa, että kaikki yhtyeen jäsenet olivat Ruotsissa tunnettuja musiikkiartisteja jo ennen ensimmäistä yhteistä levytystään (single People Need Love / Merry-Go-Round, 1972 – esittäjän nimi nyt ”Björn & Benny, Agnetha & Anni-Frid”!). Siinä mielessä Beatles-vertailun sijaan voisi osuvampi kohde olla Crosby, Stills, Nash & Young. Missä jälkimmäinen ilmeni legendaarisista laulustemmoistaan huolimatta täysin tilapäisluontoiseksi kokoonpanoksi – vaikka tekikin reunionit 1988 ja 1999 – pysyi ABBA yhdessä yli vuosikymmenen ja muodostui merkittäväksi juuri omalla nimellään. Jälleen toisaalta, ABBA ei ollut neljän artistin ensimmäinen yhteisnimi, jossa yksilölliset identiteetit oli häivytetty. Vuonna 1970 he nimittäin tekivät esiintymisiä nimellä Festfolk.

ABBA:n musiikkityyliä on joskus oudon vaikea määritellä. Angloamerikkalainen käytäntö on puhua ”europopista”, koska ABBA:n musiikki on selvästi mannereurooppalaista poppia. Suomalaisesta näkökulmasta tällainen erottelu ei ole perusteltua. Itse tyytyisin käyttämään yleisnimeä pop. Tämä ei kuitenkaan kerro, mihin kaikkeen Benny Anderssonin (joka pääsääntöisesti sävelsi kvartetin kappaleet) sävelkynä taipui. Watch Outin (1974) ja Hey Hey Helenin (1975) kohdalla voidaan näet puhua hardrockista, King Kong Songin (1974) ja Rock Men (1975) kohdalla glam-vaikutteisesta rock & rollista. Tropical Lovelandin (1975) määritelmä on pop-reggae, Man in the Middlen (1975) rhythm & blues, Intermezzo No. 1:n (niin ikään 1975) ja The Girl With the Golden Hair -suiten (1977) taas progressiivinen pop. Summer Night City (1978), Gimme! Gimme! Gimme! (1979), Lay All Your Love on Me (1980) ja useat muut tuon aikakauden ABBA-biisit ovat päivänselvää discoa. (Klassikoista klassisin Dancing Queen taas ei ole sitä, vaikka nykykäsitys usein niin luuleekin.) Pienenä lisänä materiaalista erottuu chanson-vaikutetta (I Am Just a Girl, 1973), espanjalaisvaikutetta (Hasta Mañana, 1974), 50-luvun viihdevaikutteita (I Do, I Do, I Do, I Do, I Do 1975, Why Did It Have to Be Me 1976) ja jonkinlaista futurismin kehyksen kautta tulkittavaa psykedeliaa (The Visitors, 1981). 80-luvun kirosanan AOR:n enteitä on myös siellä täällä – usein kappaleissa, joita itse pidän joko yliarvostettuina (Knowing Me, Knowing You 1976) tai emoalbumiensa heikoimpina paloina (Our Last Summer, 1980).

Lopuksi listaan kymmenen ABBA-suosikkibiisiäni. Tässä ei siis pyritä löytämään ”klassikkoja”, vaan ihan ikiomia lemppareita:

10. Does Your Mother Know (1979). Voulez-Vous-albumin kakkossivun avausraita (ja singlelohkaisu) on täynnä niin kertakaikkisen mukavaa tunnelmaa, etteihän sellaisesta voi olla pitämättä. Diskokelpoisesta peruspoprockmeiningistä poikkeaa C-osa, jonka soinnutuksesta tulee mieleen Electric Light Orchestra. Yksinkertainen kitarariffi osoitti vetoavuutensa, kun Oasis tunnusti lainanneensa sen hittiinsä The Hindu Times (2002) lähes sellaisenaan. Englanninkielisessä maailmassa tekstinkohtaa ”I can dance with you honey, if you think it’s funny” pidetään hölmönä, kun merkitys näyttäisi olevan ”…if you think it’s fun”. Samalla jätetään käsittämättä, että koko biisi on melkoisen ”funny” eikä sellaisessa meiningissä ole mikään tarkoitus välttää huvittavia lopputuloksia. Päinvastoin.

9. Super Trouper (1980). Popklassikot eivät aina synny vahingossa. Super Trouperissa yhdistyy saumattomasti kaksi täysin erilaista tunnelmaa, joiden myötä melodisesti ABBA-tasolla hieman tavanomainen kappale nousee roimasti keskitason yläpuolelle. Frida laulaa säkeistöt sydämellisen kauniisti ja tunteellisesti. Sama pätee C-osaan, jossa tulee viimeistään ”hold me tight” -kohdassa tippa silmään. Tunteellisuuden vastapainoksi kertosäkeen ”suupöppöö truupöppöö” on aivan ihastuttavan höpsö. Molempia tunnelmia säestää pehmeä discokomppi, joka luonnollisesti antaa klassiselle ABBA-popille tanssillisen ulottuvuuden.

8. Honey Honey (1974)Waterloo-albumi on mielestäni valitettavan aliarvostettu. Sen tunnetuin kappale (ai mikäköhän?) ei kuulu edes levyn parhaimmistoon. Esimerkiksi Dance (While the Music Still Goes On) ja Suzy-Hang-Around ovat huikean kivoja popmelodioita, ja sama pätee tähän kappaleeseen, joka oli myös pienoinen hitti. Kun tänä päivänä kuuntelee radiota, huomaa nopeasti, etteivät nykyiset hittibiisit tartu eivätkä tuo iloa. Honey Honey sopisi hittinikkareille oppimateriaaliksi: melodia- ja sointukulut vievät mukaansa, rytmi saa jalan vipattamaan ja laulupuoli toimii kuin unelma.

7. Lay All Your Love on Me (1980). Harkitsin hieman Summer Night Cityn ottamista kärkikymmenikköön, mutta vertailussa totesin sen tätä elektronisempaa vastinettaan heikommaksi. Vuonna 1992, kun ABBA oli uudelleenlöytämisen vimmalla kaivettu esiin myöhemmän 80-luvun arvostuskuopastaan, Lay All Your Love on Me koukutti minut ensimmäisenä. Ehkä sen fiiliksessä on jotakin lukioikäiseen vetoavaa – lukiolainen minussa rakastaa tätä biisiä edelleen. Amerikkalainen tanssiva nuoriso nosti kappaleen valtakuntansa virallisen tanssilistan ykköseksi vuonna 1981. Tanssillisuuden ja ovelien synakuvioiden vastapainoksi on huomattava, että kertosäe on aivan klassisen kaunis.

6. Thank You for the Music (1977). Agnethan ehkä glamourintäyteisin hetki parrasvaloissa oli albumilla osa minimusikaalia The Girl With the Golden Hair. Vuonna 1978 se kuitenkin poimittiin Eaglen mukana singlelle, ja monin paikoin radiot tykkäsivät soittaa enemmän tätä laulua. Itse en ihmettele lainkaan. Thank You for the Music on alusta loppuun niin klassista laulunkirjoitusta, ettei sellaiseen ole pystynyt esimerkiksi 2000-luvulla yksikään. Tosin sitä ei ole edes yritetty, sillä viihteellisen musikaalimainen pop ei ole ehkä joitakin Paul Ankan Rock Swings -covereita lukuun ottamatta ollut pitkään aikaan suuressa huudossa. Mutta yleisö tykkää ja kiittää, edelleen.

5. Rock Me (1975). Lievästi sanoen monimuotoinen ABBA-albumi on yksi omia suosikkejani, vaikka kriitikot tapaavatkin ajatella, ettei bändi ollut vielä löytänyt omaa tyyliään. Oliko Beatles sitten hukannut oman tyylinsä Revolverilla? Yksi levyllä vastaantulevista ylläreistä on Rock Me, jonka Björn Ulvaeus ärjyy kuin Little Richard -liemessä marinoitu Gary Glitter. Pintapuolisesti kappale on silkkaa keskitempoista rock & rollia, mutta sen alta paljastuu yllättävä kerrostuma: kertosäkeen soinnut ovat täysin toisenlaiset kuin melodiaan tulisi ensimmäiseksi mieleen yhdistää. Sointujen päälle ymmärtäminen on nykyisessä neljän soinnun kulttuurissa melkoinen katoava luonnonvara. Tässä Andersson ja kumppanit leikkivät umpiovelasti juuri sointuja ymmärtävien kustannuksella. Kunnioitukseni on syvä kuin Mindanaon hauta.

4. Angeleyes (1979). Kun Gold – Greatest Hits oli ilmestynyt vuonna 1992, halusin ostaa kaikki ABBA:n albumit. Voulez-Vous’n ensimmäisellä kuuntelukerralla Angeleyes muuttui pikavauhtia ykköspuolen neljännestä raidasta Siksi Biisiksi. Syitä tähän oli kaksi: ilmiselvästi kappale oli poikkeuksellisen hyvä, mutta muistin sitä myös soitetun lapsuudessani aivan erityisen paljon. Miksei Angeleyes sitten ollut mukana hittikokoelmalla? Luultavasti siksi, että se julkaistiin samalla singlellä Voulez-Vous-biisin kanssa ja Gold – Greatest Hitsin kokoajat näkivät jälkimmäisen yksiselitteisenä A-poskena. Angeleyesin loistava kertosäe huipentuu kohtaan, jossa lyriikka vastaa hämmentävästi melodista kvaliteettia: juuri, kun kuuntelija toteaa kertosäkeen olevan aivan ylimaallisen upeaa musiikkia, sanat menevät ”one day you find out he wears a disguise” – ja sävellyskin muuttuu tavalliseksi kuolevaiseksi. Olen valmis uskomaan, että Benny Andersson (olettaen hänet säveltäjäksi) on tarkoittanut asian näin.

3. I’ve Been Waiting for You (1974). Biisi on ilmestymisvuodestaan huolimatta ABBA-albumilta; se julkaistiin alun perin So Long -singlen B-puolella. Moni ABBA-ekspertti on sanonut, että B-sivusta olisi tullut paljon Waterloota imitoinutta A-puolta isompi menestys. Sävellys, tällä kertaa säkeistön melodia, on jälleen täyttä kultaa. Mielenkiintoa lisää myöhemmästä ABBA-tuotannosta poikkeava toteutus, joka on yhtä aikaa mahtipontinen ja groovaava. Kokonaistunnelmassa on jotakin hipahtavan jälki-60-lukulaista. Sivumennen mainittakoon, että olen itse joskus esittänyt kappaleen säestäen lauluani pelkällä ukulelellä – kenenkään oivaltamatta, että kysymyksessä on ABBA-sävellys.

2. The Winner Takes It All (1980). Waterloo on hyvä levy, ABBA on loistava levy ja samoin Voulez-Vous, mutta ykkössuosikkini ABBA:n albumituotannossa on ja pysyy Super Trouper. Sen vetoavin hittiklassikko ei ollut eikä ole nimibiisi – tai Lay All Your Love on Me – vaan kesällä 1980 uuden musiikin etukäteismaistiaisena julkaistu The Winner Takes It All. Britit ovat äänestäneet kappaleen omaksi ABBA-suosikikseen ja myös erobiisien maailmanykköseksi, ja Agnetha (jonka avioliitto Björnin kanssa oli vastikään kariutunut) on nimennyt sen toistuvasti omaksi lempibiisikseen ABBA:n tuotannossa. Muitakin arvonimiä löytyisi tälle kappaleelle, joka on niiden kaikkien arvoinen. Loistava melodia, yksinkertaisuuteen pohjautuvaa moni-ilmeisyyttä, häkellyttävän huikea laulusuoritus, klassikoiden klassikko ei ainoastaan ABBA:n vaan oman aikakautensa popmusiikin joukossa.

1. My Love, My Life (1976). Jos The Winner Takes It All onkin oma ykköspoimintani ABBA:n hittituotannosta, sen edelle hiipii vielä – tavallinen albumiraita. Sattumalta My Love, My Life on myös erolaulu ja tunnelmaltaan varsin erilainen. Missä The Winner Takes It Allin kertoja on selvästi osaansa tyytymättömänäkin oman arvonsa tunteva ja täynnä aikuisen naisen herkkää, mutta itsevarmaa uhmaa, on My Love, My Lifen kertoja välittömästi tuhannet sympatiat herättävä kiltti tyttörukka, joka viattomana ja nujerrettuna tarkkailee rakastettunsa yritystä ilmaista mitä ilmeisintä asiaa – rakkaus on ohi ja ero tiedossa. Lyriikat heittävät peliin jopa Jumalan, jonka siunausta tyttö pyytää kumppanilleen, joka on yhä hänen rakkaansa ja koko elämänsä. Siirappia kyllä, mutta makeinta ja ihaninta siirappia ikinä. Laulun sävelmälliset ainekset saisivat Johann Sebastian Bachin irvistämään lannistavasta häpeästä. Usein 1900-luvun parhaaksi säveltäjäksi (klassisessa merkityksessä) mainitsemallani Brian Wilsonilla ei ole asiaan sen enempää nokankoputtamista. Lennon ja McCartneykin taitavat kilpailla eri lajissa. Jos minun olisi listattava viisi kaikkien aikojen hienointa laulua maailmassa, My Love, My Life olisi itseoikeutetusti mukana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s