Tosi oudot albumit #7: Rings Around the World

Vuonna 2001 walesiläinen Super Furry Animals -bändi julkaisi viidennen albuminsa Rings Around the World. Tälle kirjoittajalle se oli tuolloin tärkeintä taiteellista antia, mitä uusi vuosituhat tarjosi. Nykyisellään levyä ei muistella häävin usein, joten pohdin hetken, täytyisikö asiasta kirjoittaa juttusarjassa ”Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt”. Musasivusto Rate Your Musicin perusteella Rings Around the World on kuitenkin Hirmun Pörröisten Eläinten arvostetuin albumi, ja sille on antanut arvion tähän (toukokuuhun 2017) mennessä lähes 2000 sivuston käyttäjää. Niinpä kutsun sitä tosi oudoksi albumiksi, sillä onhan Rings Around the World outo. 2000-luvun alkupuolella se kuulosti uutta luovalla tavalla oudolta ja kuitenkin tarttuvalta, puoleensavetävältä – suoraan sanoen levyltä, jonka tahdissa maailman piti muuttua. Siihen muutokseen antoi tuolloin vallinneen yleisen ilmapiirin lisäksi osviittaa levyn sanomallinen anti, jossa yhdistyivät valtaeliitin, teknistymisen ja koko maapallon tilan kritiikki sekä pidättelemätön epäsovinnaisuus. Kaiken kukkuraksi Rings Around the World ampaisi brittien albumilistan kolmoseksi ja Mojo-lehti valitsi sen vuoden parhaaksi levyksi.

Tiedämme nyt, miksi ja miten maailma ei muuttunut paremmaksi (enemmänkin päinvastoin), jos jaksamme muistaa tai ylipäänsä pohtia asiaa. Niinpä ”taustamusiikkia kansannousulle” ei tarvittu. Olen aina epäillyt, että The Strokesin ja The White Stripesin kaltaiset nimet nostettiin vielä samana vuonna jalustalle taantumuksellisen eliitin muiluttamina. Ehkä ne olivat osa projektia, jonka myötä huomiomme käännettiin oman kulttuuripiirin muuttamisesta ulkoisilta uhilta suojautumiseen ja tätä aktiivisesti vastustaneet liikkeet ja hankkeetkin käännytettiin vaivihkaa hakoteille. Erityisesti The Strokesissa ei itsessään ollut vikaa, sen kiinnostava ensilevy vain sattui ilmestymään sopivaan aikaan. Is This It ilmestyi Rings Around the Worldin sekä The White Stripesin White Blood Cellsin tavoin heinäkuussa 2001 – 9/11-tragedian aattona. Joka tapauksessa koko rockmaailman huomio kääntyi yhdessä yössä poispäin ”edistyksellisestä” musiikista.

Rings Around the World käynnistyy sovinnaisehkolla kappaleella Alternate Route to Vulcan Street, joka kuitenkin levyn kehässä osoittautuu pelkäksi introksi. Sen sijaan Sidewalk Serfer Girl serffaa jo täysillä naittaen melodista ja harmonista laulunkirjoittamista häpeämättömiin särökitaroihin ja tekniseen informaatiohälyyn. Aika samaa rataa jatkaa (Drawing) Rings Around the World, joka julkaistiin myös singlenä. It’s Not the End of the World? (myös singlelohko) on ihan klassinen 60–70-lukulainen mahtibiisi, jota seuraa aluksi yhtä mukavalta kuulostava Receptacle for the Respectable – joka kuitenkin pian kääntyy ihan friikiksi. Paul McCartney käy raidalla puremassa porkkanaa The Beach Boysin Vegetablesia (1967) tietoisesti imitoiden, mistä päädytään vielä surinarock-taustalle suollettuihin örinämetallivokaaleihin ja koneäänimeluun. Elektroninen instrumentaali (A) Touch Sensitive sujahtaa samassa šokissa. Seuraavan perinteisen tyylin biisin nimi on provosoivasti Shoot Doris Day, ja se päättyy riveihin ”I’ve some feelings that I can’t get through / without turning to a military coup”. Perään saadaan toinen elektroninen instrumentaali nimellä Miniature.

Koko levyn friikkimäinen kummajaisuus kulminoituu seitsenminuuttiseen biisiin No Sympathy. Sarkastiseksi äityvä Super Furry Animals laulaa banjojen soidessa hivelevän harmonisesti ja kauniisti koko tähänastisen 2000-luvun mädännäisyyden tiivistävän mahtilyriikan: ”Sympathy, sympathy / you want some, don’t come to me / don’t try me for sympathy / I don’t feel sorry for thee / you deserve to di-i-ee…” Tästä biisi muuttuu asteittain mielenvikaiseksi ADHD-teknoksi ja lopulta päättyy kuin oikosulkuun. Katharttisesti saamme perään pätevän hittibiisin Juxtapozed With U, jonka lyriikka tarjoaa hoitoa: ”You’ve got to tolerate / all those people that you hate / I’m not in love with you / but I won’t hold that against you.” Tämä temaattinen asettelu tekee jo sinänsä Rings Around the Worldista useimpia kantaaottavia levyjä päätä pidemmän. Sitten voidaankin siirtyä hassuttelemaan Bill Clintonin taannoisella seksiskandaalilla otsikkomuodossa Presidential Suite, mitä seuraa vielä yksi aika mestarillinen biisi, Run! Christian, Run! Yli seitsemän minuutin venyvän kantrivalssin kertosäe pätee mille hyvänsä Crosby, Stills, Nash & Young -osaston merkkitekeleelle, kunnes liukuu lähemmäs ilmestymisajankohtansa vaihtoehtorockia. Sanoituksessakin on jälleen pointtia. Fragile Happiness lopettaa mahtavan paketin yhtä vähäeleisesti kuin Alternate Route to Vulcan Street sen 50 minuuttia aiemmin aloitti.

Rings Around the World sopii kuunneltavaksi samassa sarjassa Radioheadin Kid A:n (2000) ja The Flaming Lipsin Yoshimi Battles the Pink Robotsin (2002) kanssa, jos haluaa maalata kuvan uuden vuosituhannen pelottomasti uutta luovasta aikakaudesta, joka on jo päättynyt. Samasta syystä Rings Around the Worldilla on ikävä vaara jäädä hyllyyn pölyttymään. Siinä on niin paljon oman aikansa vaihtoehtoisesta ideamaailmasta kohti valtavirtaa pulpahtelevaa fiilistä, ettei aina muistakaan, kuinka levy on oikeasti tosi hyvä eikä vain aikoinaan väkevästi vaikuttanut kummajainen. Nykyään meillä ei ole länsimaisen yhtenäiskulttuurin Super Furry Animalseja, vaan omia ja paikallisia Mara Ballseja, Litku Klemettejä ja Jukka Nousiaisen nimikkoalbumi aikakauden merkkiteoksena. Maailmaa myös muutetaan näiden tahdissa, vaikkakin hitaasti ja eri asteikolla kuin joskus 2000-luvun alussa tulin uneksineeksi.

rings

Mainokset