Populäärimusiikin kaksiosainen vallankumous 16.5.1966

Tämän kirjoitushetkellä on kulunut tasan 49 vuotta siitä, kun The Beach Boysin Pet Sounds ja Bob Dylanin Blonde on Blonde ilmestyivät. Todellakin, vuoden 1966 kolmesta arvostetuimmasta albumista kaksi ilmestyi samana päivänä. Kumpaakin voi pitää tekijänsä uran huippuhetkenä. Kumpikin edustaa myös käännekohtaa: missä tähän pisteeseen, toukokuuhun 1966, saakka ura näytti etenevän loogisesti ja lineaarisesti, sen jälkeen tapahtui jotakin, mikä muutti suunnan – molemmissa tapauksissa melko kipeästi.

The Beach Boys aloitti amatöörimäisillä, mutta tarttuvilla surf-ralleilla ja niiden ympärille kyhätyillä albumeilla. Huomattava osa materiaalista oli aluksi covereita, mutta bändin omat, Brian Wilsonin säveltämät kappaleet nousivat tuotannon selkärangaksi. Vuoden 1964 joulukuussa Brian jopa jättäytyi pois bändin kiertueelta luodakseen uutta musiikkia studiossa – tosin akuutti syy oli Brianin hermoromahdus, mutta hän ymmärsi heti voivansa käyttää tilannetta hyväksi uudessa mittakaavassa. Albumit Today! ja Summer Days (and Summer Nights!!) olivat taiteellisia edistysaskelia, The Beach Boys’ Party taas hyvin menestynyt välityö. Samoihin aikoihin Brian keskittyi myös täysillä uuden albumiprojektinsa, sinfonianomaisen Pet Soundsin luomiseen. Tavanomaisen bändinjäsen Mike Loven sijaan sanoittajana toimi Brianin ystävä Tony Asher. Uusi sanoittaja ei ollut ainoa uusi vaikute: Brian käytti noihin aikoihin säännöllisesti kannabista ja kokeili silloin tällöin myös LSD:tä.

Pet Sounds on loistava levy. Se noteerattiin alusta lähtien onnistuneena ja korkeatasoisena albumina muun muassa Britanniassa, minkä usein peittää alleen tiheään ilmaistu fakta, ettei se oikein menestynyt USA:ssa. Pidemmän päälle Pet Soundsista on toki muodostunut Piisipoikien kotimaassakin ansaittu klassikko. Levyn vaikutus aikansa musiikkitaiteeseen on valtava. The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967) on saanut huomattavan inspiraatiotujauksen nimenomaan Beach Boysilta. On väitetty, että kun The Rolling Stones alkoi yllättäen laulaa moniäänisiä stemmoja ja säveltää tilapäisesti entistä ”pehmeämpää”, melodisempaa musiikkia, sekin oli Beach Boysin vaikutusta. Pet Soundsin tunnetuin kappale lienee God Only Knows ja tunnettuja hittejä myös Wouldn’t It Be Nice, Caroline No sekä levyn ainoa ei-oma sävellys Sloop John B. Kiehtovinta albumissa on silti teemallisen kokonaisuuden tuntu, joka on synnytetty enemmän yhtenäisen omaperäisen soundi- ja sävelmaailman kuin sanoitusten keinoin.

Pet Soundsin jälkeen Brian Wilson sulkeutui jälleen studioon ja tuloksena oli bändin kaikkien aikojen menestynein single, taskusinfoniaksi kutsuttu Good Vibrations. Sen sijaan kunnianhimoinen Smile-albumi ei koskaan valmistunut, kun Brianin mielenterveys alkoi heittelehtiä. Aikakauden viimeisenä taidonnäytteenä voi pitää singleä Heroes and Villains, joka julkaistiin heinäkuussa 1967. Sitä seurasi joukko kiinnostavia albumeja, jotka eivät kuitenkaan ole sen enempää Pet Soundsin (tai Smilen) tasoisia kuin lineaarisia tai edes loogisia askelia bändin uralla.

Bob Dylan oli puolestaan aloittanut uransa akustisena folk-artistina, jonka varhaisia tähtihetkiä olivat kappaleet Blowin’ in the Wind (1963) ja The Times They Are A-Changin’ (1964). Kuultuaan The Animalsin version amerikkalaisesta kansanballadista The House of the Rising Sun (1964) Dylan kuitenkin innostui lähtemättömästi ajatuksesta kytkeä sähköt päälle. Maaliskuussa 1965 ilmestynyt albumi Bringing It All Back Home sisälsi joitakin sähköiseksi rockiksi sovitettuja folklauluja, kuten Subterranean Homesick Blues ja Maggie’s Farm. Seuraava Highway 61 Revisited -albumi oli jo kokonaan sähköistä soundia. Levyn tähtihetki on kuusiminuuttinen Like a Rolling Stone, yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista rocksingleistä.

Blonde on Blonde edustaa Bob Dylanin vuoden 1965 ideoiden johtamista uudelle tasolle. Sekä musiikin että sanoitusten sävypaletti on laajentunut. Rainy Day Women #12 & 35 on Retuperän WBK -henkisesti veivattu pilvenpössyttelyyn viittaava blues, Visions of Johanna surrealistinen ja unenomainen, Stuck Inside of Mobile With the Memphis Blues Again seitsenminuuttinen, paradoksaalisesti lähes hilpeä, itsetarkoituksellisesti itseään toistava folkrock-blues-hybridi. I Want You ja Just Like a Woman ovat muodostuneet Dylan-klassikoiksi. Blonde on Blonde huipensi aikakauden, jonka myötä Dylanista tuli SE Dylan, jolla on pysyvä erikoisasema populäärimusiikin historiassa.

Heinäkuun lopussa 1966 Bob Dylan joutui epäselvään moottoripyöräonnettomuuteen, jonka jälkeinen toipilasaika antoi hänelle kauan kaivatun syyn ottaa etäisyyttä julkisuuteen. Vuosina 1965–66 Dylanin elämä oli muuttunut hullunmyllyksi, jota hän ei koskaan oikein hyväksynyt tai osannut käsitellä. Jo Blonde on Blonde -sessioissa taustabändin rooliin sujautettu The Band avusti Dylania seuraavissa sessioissa, joiden tuloksia ei kuitenkaan julkaistu. Tämä on julkaisupäivän lisäksi toinen Pet Soundsia ja Blonde on Blondea mielenkiintoisella tavalla yhdistävä tekijä. Seuraava Dylan-albumi, John Wesley Harding, ilmestyi vasta joulun ja uudenvuoden välipäivinä 1967 ja merkitsi radikaalia irtiottoa kaikista vuosien 1965–66 ”edistyksellisistä” piirteistä. Itselleni se levy ei kolahda ollenkaan. Myöhemminkin varsinaiset tähtihetket ovat Dylanin uralla olleet harvassa. Nautitaan siis Blonde on Blondesta ja Pet Soundsista, kahdesta 16.5.1966 julkaistusta merkkipaalusta, jotka kuulostavat tänäkin päivänä oikein hyvältä ja joiden vaikutuksesta syntyneet toisten artistien myöhemmät levyt kuulostavat myös varsin usein hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s