Mus.Org.Sky ottaa kantaa: näkyvät ja kätketyt musiikkiesitykset

Tulimme Annikinkadun puutalokorttelista, jossa Annikin runofestivaali tarjosi runouden ja proosan ohessa myös musiikkiesityksiä, kuten Jukka Nousiaisen tuoretta ja verevää tee se itse -rockia. Saavuimme Tampereen Keskustorille, jossa oli meille nimettömäksi jäänyt, Lidlin kokonaan sponsoroima festivaali. ”Grillimaisteri”-mainokset loistivat kilometrin päähän. Lavalla musisoi keskinkertainen cover-bändi, jonka ohjelmistossa oli Eppu Normaalia ja Anssi Kelaa. Absurdin kaupunkikokemuksemme viimeisteli happeningin takavasemmalla järjestäytynyt urheiluseura Ilveksen kannattajakokoontuminen.

Aloin pohdiskella sitten toden teolla, millainen musiikki ja millaiset live-esitykset meille tehdään näkyviksi ja miksi, toisaalta millainen musiikki ja millaiset live-esitykset jäävät kätketyiksi ja miksi. Annikin tapauksessa on luonnollisesti päivänselvää, että festari kuuluu tammelalaisen puutalokorttelin sisäpihalle. Piharemontti siirsi tapahtuman kahdeksi vuodeksi Finlaysonin alueelle (sisäpihalle sielläkin), mutta kun hommat oli tehty, runofestivaali palautettiin tyyssijaansa. Tapahtuma menettäisi paljon omaleimaisesta viehätyksestään, jos se yritettäisiin siirtää esimerkiksi Keskustorille. Toisaalta tunnelma Annikinkadun korttelissa muuttuisi ahdistavammaksi, jos sisäpiha tulisi aivan tupaten täyteen ihmisiä. Kaikille osapuolille sopii, että runofestivaali pysyy verraten pienenä happeningina.

Kaupungeissa, niin kuin Tampereella, on kuitenkin areenoja myös isommille tapahtumille. Yksi sellainen on Keskustori. Miksi se tungetaan puolitäyteen meininkiä, jota juuri kukaan ei oikeasti halua? Tässä perinteiset väittämät kysynnästä ja tarjonnasta osoittautuvat pätemättömiksi. Oleellista on raha. Se, jolla on rahaa, tarjoaa sellaisia musiikkiesityksiä, joita hän haluaa tarjota. Kysyntä luodaan tyhjästä ulkomusiikillisin tekijöin, kuten Tampereen Keskustorin lauantain 6.6.2015 tapauksessa maistattamalla kauppaketjun omia grillituotteita. Lisäksi osa kaupunkilaisista jää aina paikalle katsomaan, kun jollakin keskeisellä kaupunkipaikalla tapahtuu – on se tapahtuma mitä hyvänsä. Grillituotteiden maistatus tai passiivinen tapahtuman seuraaminen eivät kuitenkaan edusta musiikkia, vaan sitä on lavalta raikaava tyhjänpäiväinen cover-latteus. Sellaista meille kaupunkiasioijille ja ohikulkijoille tarjotaan ja tehdään näkyväksi, koska sellaista osaa ja haluaa tarjota se, jolla on rahaa.

Mus.Org.Skyn bloggari ei kirjoita prameista (ja latteista) sponsoritapahtumista, ei edes ”oikeita” festareita näyttelevistä sellaisista, koska hän ei tykkää niistä eikä käy niillä ollenkaan. Sen sijaan näillä sivuilla on juttua sellaisista tapahtumista kuin Pispalan karnevaalit, Kirnupiimä-klubi, Hirviklubi, Metso Live ja Kuningas Artturin lava. Viimeksi mainittu klubitapahtuma tosin perustuu covereiden esittämiseen, mutta ne eivät ole peruskelailua vaan tarkoitus on tarjota uutta luovaa ja vaihtoehtoista näkökulmaa tuttujenkin artistien tuotantoon. Kaikille näille tapahtumille – ja Annikille – on yhteistä, paitsi sijaintikaupunki, myös hiukan kätketty sijainti siinä kaupungissa. Ne täytyy erikseen tietää, joskus jopa etsiä. Ne eivät ole ”näkyviä” siinä mielessä kuin Lidlin sponssaama ”festari” Keskustorilla. Ne eivät edes ole sillä lailla näkyviä kuin joidenkin radiosta tuttujen bändien tai artistien keikat isommissa klubeissa. Useimpien niiden taustalla on niin vähän rahaa, ettei niiden olisi nykyisessä rahalliseen vaihdantaan perustuvassa yhteiskunnassa edes mahdollista olla tätä näkyvämpiä. Niitä ei tarjoilla kaupunkiasioijille ja ohikulkijoille, vaan valistuneelle ja valveutuneelle yleisölle, jonka on erikseen tiedettävä ja joskus jopa etsittävä ne. Mutta entäpä jos kaikki olisivat valistuneita ja valveutuneita tai ihmiskuva olisi sen mukainen?

Lauantaina 6.6.2015 Tampereella järjestettiin myös Pride-kulkue, jonka ainakin luulisi levittävän toisenlaista ihmiskuvaa. Mus.Org.Skyn bloggari ei siihen osallistunut. Puoli viiden ja viiden välillä, kun sade ja tuuli jo piiskasivat Tampereen katuja, eksyin kuitenkin Priden jälkitilaisuuden tapahtumapaikalle. Se oli surullista nähtävää ja kuultavaa. Kulkueessa oli kuulemma ollut tuhatkunta ihmistä, mutta nyt Laikunlavalla soi virsimäisesti, pop-iskelmää muistuttavalla pianosoundilla ja kuorotyttömäisellä lauluäänellä tulkittu Jukka Takalon Jokainen on vähän homo -klassikon tahaton irvikuva noin 20 hengen yleisölle. Olosuhteet olivat kurjat, mutta silti jää mieleen kysymys: kuinka pihalla on musiikkiesityksen tarjoajan oltava, jos tämä edustaa hänelle vähemmistötilaisuuden kysyntää? Onko tässäkin tapauksessa kysymys samasta kuin Lidlin festarin musiikkipuolessa – ja ihan eri asiasta kuin edellä mainituissa ”kätketyissä” musiikkiesityksissä – eli ”näkyvä” musiikki on vain jotain, jonka uskotaan menevän täydestä musiikkitarjontana, kun ulkomusiikilliset tekijät luovat kysyntää?

Näinä päivinä on myös tiedotettu Vain elämää -sarjan tämän vuoden artisteista ja ihmetelty Arttu Wiskarin entistä elämää yhtenä Suomen kehutuimmista blues-tulkitsijoista. Kansalle sitä, mitä kansa haluaa? Vai haluaako?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s