Musiikkia Woodstock-aikakaudelta #2

Mus.Org.Sky julkaisi ensimmäisen kuvitteellisen Woodstock-ajan musakokoelman (käytännössä siis biisilinkkilistan) vapuksi 2016. Nyt ovella on puolestaan Tampereen hipahtavimpiin kuuluva kevättapahtuma, Pispalan karnevaalit, joten täältähän pukkaa jatko-osaa! Aikakausi liittyy Woodstockiin vielä ykkösversiotakin höllemmin. Eiköhän mennä muitta mutkitta asiaan:

1. Al Kooper & Steve StillsYou Don’t Love Me (1968)

Vuonna 1968 ilmestyi menestysalbumi nimeltä Super Session, esittäjänä ”Bloomfield – Kooper – Stills”. Mike Bloomfieldiä (ex-Paul Butterfield Blues Band), Al Kooperia (Bob Dylanin ex-taustamuusikko, ex-Blues Project) ja Steve Stillsiä (ex-Buffalo Springfield) ei kuitenkaan kuultu samoilla biiseillä, vaan Kooper levytti yhden setin Bloomfieldin ja toisen Stillsin kanssa. Jälkimmäisestä matskusta on peräisin tämä maukas Willie Cobbs -cover, jonka vahvasti käytetty flanger-efekti vie mielikuvat Lenny Kravitzin (Are You Gonna Go My Way) hyödyntämään sylttytehtaaseen.

2. Fleetwood Mac — Need Your Love So Bad (1968)

Blues-coverilla jatketaan: paljon ennen kuin Fleetwood Macista tuli se DreamsLittle Lies -bändi, se soitteli bluesinsukuista musiikkia ja oli sellaisen esittäjänä hyvin suosittu. Yksi bändin hiteistä oli tämä alun perin Little Willie Johnin levyttämä kappale. Kitaristin nimi on luonnollisesti Peter Green.

3. Santana — Samba Pa Ti (1970)

Jatkamme aluksi hieman samoissa tunnelmissa, mutta tämä klassikko on sentään artistin itsensä (yksin) säveltämä. Kappaleen alku voisi suorastaan olla Fleetwood Macin Albatross osa 2, kun taas loppuosa lähtee pikajunalla Brasiliaan. Toisin kuin useimmat nimet tällä listalla, Santana esiintyi ihan oikeasti Woodstockissa, mutta tämä biisihelmi ei tainnut siihen mennessä olla valmis.

4. Crosby, Stills, Nash & YoungCarry On (1970)

Woodstock oli David Crosbyn, Steve Stillsin, Graham Nashin ja Neil Youngin ensimmäinen yhteisesiintyminen. Neil oli aina löyhimmin tämän ”superbändin” jäsen, ja Woodstockissakin hän oli mukana vain osassa keikkaa. Neljästään tehdyn Déjà vu -albumin materiaalia ei silloin vielä kuultu. Tuolla plätyllä Carry On on avausraita ja tähtihetki. Siirtymä biisin kahden eri osan välillä (kohdassa 1:54–2:44) on minusta juuri nyt yksi ihan oleellisimpia katkelmia koko alkuperäisen 60–70-luvun hippimusan historiassa.

5. The Doobie Brothers — Jesus Is Just Alright (1972)

Tuuttiveljekset – eli tuttavallisesti Doobies – tekaisivat pienen hitin tästä Art Reynoldsin kappaleesta, jonka myös The Byrds oli ehtinyt levyttää. Uskallan lukuisia versioita kuulematta väittää, että Doobiesin esitys on ykkönen. Vielä isompia hittejä ”veljekset” saivat tietysti kappaleista Listen to the Music (1972), Long Train Runnin’ (1973) ja What a Fool Believes (1978). Mutta kyllä vanha kunnon hippi Jeesus ansaitsee paikan tämmöisellä listalla!

6. Jeff Beck Group — Situation (1971)

Jeff Beck oli ennen omaa Ryhmäänsä ehtinyt soittaa jo Yardbirdsissä sekä tekaista pari soolojuttua. Ryhmän tuotanto on tasollisesti valitettavan vaihtelevaa (niin kuin Yardbirdsinkin, toim. huom.), mutta tässä tilannebiisissä on toden teolla Sitä Jotain.

7. The Tremeloes — Right Wheel, Left Hammer, Sham (1971)

Yksi 1970-luvun alun kiintoisimpia ilmiöitä oli menestyneitä popsinglejä tehneiden brittibändien kääntyminen ”vakavasti otettaviksi”. The Tremeloes oli singahtanut listoille vuonna 1967 kappaleilla Here Comes My Baby, Even the Bad Times Are Good ja – ennen kaikkea – Silence Is Golden (The Four Seasons -cover). Lievästi sanoen toinen ääni kellossa oli alkuvuonna 1971, kun bändi tarjosi uudeksi singlekseen tämmöistä bluesrockia. Jos edellä kuvaamani ilmiö kiinnostaa, suosittelen tutustumista myös Love Affairin samoihin aikoihin tehtyyn albumiin New Day.

8. The Association — Goodbye Forever (1969)

The Associationilta tunnetaan ylivoimaisesti parhaiten vuoden 1967 hitti Windy, josta Ultra Bran väitettiin plagioineen oman Jäätelöautonsa (1999). Associationin tuotanto on melkoisen laaja, siihen kuuluu paljon erinomaisia biisejä ja melko mainio on tämäkin, jossa kuuluu mukavasti vuoden 1969 tunnelmaa.

9. The Free DesignButterflies Are Free (1970)

Vielä yksi cover tälle listalle: sisarusyhtye The Free Design, jonka tuotannosta suuri osa oli itse kynäiltyä, levytti tämän Stephen Schwartzin samannimisen (siis Butterflies Are Free, ei Stephen Schwartz, dumkopf) näytelmän tunnusbiisin tunnusomaisella melodis-teknis-tuotannollisella pieteetillään. Perhoset ovat vapaita, miksi emme me?

10. Joni Mitchell — Free Man in Paris (1974)

Simppelinä folk-artistina aloittaneen Joni Mitchellin taiteellisena huippukohtana voi hyvällä syyllä pitää vuosia 1974–75. Hipahtavin hänen tuolloisista hiteistään on Free Man in Paris, jonka sanoituksessa Joni haikailee ihan toisenlaiseen sosiaaliseen ympäristöön kuin missä hän ison levy-yhtiön menestysartistina joutui elämään. Sivumennen voisi mainita, että toista kitaraa (Jonin itsensä lisäksi) biisissä soittaa José Feliciano.

11. George Harrison — Give Me Love (Give Me Peace on Earth) (1973)

Tähän kappaleeseen on hyvä lopettaa. Rakkaus ja maailmanrauha olivat koko hippiajan ytimessä, eikä itämainen henkisyys tullut kovin kaukana jäljessä. Ihmiset! Muistakaa aina rauha ja rakkaus… sekä se pikkuseikka, ettei Georgen mahtava musiikkikausi suinkaan päättynyt Beatlesiin tai vuoden 1970 All Things Must Pass -albumiin.