Musiikkia Woodstock-aikakaudelta #1

Kuten asiaan edes vahingossa perehtyneet tietävät, elokuussa 1969 järjestettyjä Woodstockin festivaaleja on hyödynnetty useaan kertaan jälkikäteen kaupallisessa mielessä. Yksi hassunkurisimmista ilmiöistä on kaikenlaiset Music From the Woodstock Era -kokoelmalevyt, jotka sisältävät musiikkia, jolla ei ole paljonkaan tekemistä itse Woodstockin kanssa – paitsi aikakausi ja kenties jokin määrittelemätön ”ajan henki”. Monet näiden kokoelmien sisältämät biisit on julkaistu Woodstockin festareiden jälkeen, mahdollisesti 1970-luvulla.

Koska vappu on meillä Suomessa se ajankohta, jolloin pitkästä syys-talvi-kevät-kaudesta siirrytään suureellisin menoin vuodenaikaan, jona laajamittaisissa ihmisten kokoontumisissa livemusiikin pariin ulkoilmaan on mitään järkeä, Mus.Org.Skyn on aika käynnistää suureellinen projekti omien kuvitteellisten Woodstock-ajan soittolistojen luomiseksi ja esittelemiseksi. Tässäpä on siis projektin ykkösosa!

1. Crosby, Stills & Nash — Wooden Ships (1969)

Crosby, Stills & Nashin nimikkoalbumi ilmestyi keväällä 1969. Ennen tätä David Crosby oli soittanut ja laulanut The Byrdsissä, Stephen Stills Buffalo Springfieldissä ja Graham Nash Atlantin toisella (itä)puolella The Holliesissa. Kokoonpano esiintyi Woodstockissa täydennyksenään Stillsin entinen bändikaveri Neil Young. Tämän kappaleen levytti CSN:n lisäksi myös Jefferson Airplane.

2. Joni Mitchell — Big Yellow Taxi (1970)

Joni Mitchelliä pyydettiin alun perin esiintymään Woodstockissa, mutta hänen managerinsa piti tärkeämpänä samaksi ajankohdaksi sovittua TV-esiintymistä. Tämä ekologisesti kantaaottava biisi kuultiin sentään reilua vuotta myöhemmin Englannissa Wight-saaren festivaalilla – ihan loppukikatusta myöten.

3. Carole KingBeautiful (1971)

Entisen yleisen hittinikkarin (tsekkaa vaikkapa The Shirellesin, Little Evan ja The Monkeesin tekijätiedot!) Carole Kingin toinen sooloalbumi osoittautui valtavaksi menestykseksi. Beautiful kuvaa kulttuurikritiikistään huolimatta, tai sen takia, erinomaisesti hieman nykyistä kauniimman aikakauden tunnelmaa.

4. Tommy James and the Shondells — Loved One (1969)

Woodstockiin pyydettyjen, mutta kutsusta kieltäytyneiden listaan kuuluu myös hiteistään Hanky Panky, Mony Mony ja Crimson & Clover tunnettu Tommy James and the Shondells. Kuuleman mukaan bändi oli lepäilemässä Havaijilla kiertueen jälkeen, kun heille tuli ”sikafarmarin New Yorkin osavaltiossa järjestämistä festareista” kertonut puhelinsoitto. Eipä kiinnostanut! Hieman myöhemmin bändi käsitti, mitä oli menettänyt… Loved One on oma tämänhetkinen lempibiisini yhtyeen tuotannosta. Aikakauden tunnelmaa? Kyllä!

5. Sly and the Family Stone — Hot Fun in the Summertime (1969)

Sylvester ”Sly Stone” Stewart bändeineen luetaan sekä funkin että psykedeelisen soulin keksijöihin. On kuitenkin muistettava (ja muistutettava), että huomattava osa yhtyeen tuotannosta ei ollut sen enempää funkia kuin psykedeelistä souliakaan. Esimerkkinä voi toimia tämä mainio hittibiisi, jota ei kuultu Woodstockissa, vaikka bändi siellä esiintyikin.

6. Marmalade — Rainbow (1970)

Kun ystäväni oli lähdössä ”hippileirinä” pidettyyn Rainbow Gatheringiin kesällä 2011, ymmärsin linkittää hänelle tämän kappaleen sähköpostiin. Skotlantilaisen Marmaladen tarina on aikakaudelle tyypillinen: ensin pari psykedeliaa henkinyttä singleä, sitten levy-yhtiön masinoima kääntymys purkkahittien esittäjäksi ja lopulta, vuosikymmenen vaihteessa, murtautuminen uudelleen oman materiaalin esittäjiksi. Katso ehdottomasti myös kappaleen video!

7. Bee Gees — On Time (1972)

Tekstitys videolla sanoo 1971, mutta kaikkien luotettavien lähteiden mukaan single (A-puolellaan My World) ilmestyi tammikuussa –72. Oli miten oli, 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun vuosiin kuuluivat myös popbändien ronskimmalla kädellä soitetut ja tuotetut kokeilut. On Timen esittäjää on todella vaikea yhdistää Stayin’ Aliveen ja How Deep Is Your Loveen – tai edes edelliseen singlehittiin How Can You Mend a Broken Heart. Hyvää meininkiä!

8. The Beach Boys — Student Demonstration Time (1971)

Vielä ronskimpaa! Woodstockin festivaali toteutui rauhan ja rakkauden hengessä, mutta täyttä kuvaa aikakaudesta ei voi saada muistamatta poliittista vastakkainasettelua ja mielenosoitusmellakoita. Ehkä vallankumouksellisinta Woodstockissa olikin se, että yksimielisesti Vietnamin sotaa, rodullistettua sortoa ja epätasa-arvoista yhteiskuntaa vastustaneet ihmiset kokoontuivat valtavaksi joukkovoimaksi ilman minkäänlaista mellakkahenkeä. Mielenkiintoista kyllä, kylmäävän poliittisen tilanteen ääneksi pääsevät tällä listalla Piisipojat, jotka yleisö tuntee paremmin sellaisista 60-luvun tunnareista kuin Good Vibrations ja I Get Around.

9. Strawberry Alarm ClockSmall Package (1969)

HAA! Nyt saamme aasinsillan edelliseen esiintyjään! Incense and Peppermints -klassikostaan tuttu Mansikkaherätyskello, jota myös Mus.Org.Sky on jo aiemmin käsitellyt, esiintyi usein Beach Boysin lämppärinä. Muistoksi siitä – tai kunnianosoitukseksi sille, miten vain (vuonna 1969 kumpikin oli mahdollista!) – bändi ynnäsi katkelman California Girlsiä tämän polveilevan psykedeliabiisin loppuun. Aika jees!

10. Traffic — Empty Pages (1970)

Luonnollisesti Woodstockin aikaan kuuluivat myös rockin yhtyminen souliin ja jazziin sekä ylipäänsä jammailun yleistyminen vakituisena osana rock-ilmaisua. Blood, Sweat & Tears ja Santana esiintyivät Woodstockin lavalla. Britanniassa vaikutti entisen Spencer Davis Groupin urkuri-laulajan Steve Winwoodin kipparoima Traffic, jonka kenties arvostetuimmalta levyltä John Barleycorn Must Die on napattu tämä makoisa biisi.

11. Jethro TullWe Used to Know (1969)

Nettitieto vihjailee, että Jethro Tull (tai bändin johtohahmo Ian Anderson) kieltäytyi Woodstock-esiintymisestä varsin yllättävästä syystä: ”Mää en tykkää hipeistä.” Kiintoisaa sinänsä, koska hipit tykkäsivät Tullista! Tämä, yhtyeen pitkän uran ehdottomiin huippuihin lukeutuva kappale löytyy yhtyeen jättimenestysalbumilta Stand Up.

12. Derek and the Dominos — Layla (1970)

Mitäs tähän enää muuta tarvittaisiin kuin rockmusiikin kiistämättömimpiin kuuluva klassikko? Eric Clapton soittaa George Harrisonin silloista vaimoa Pattieta ihannoiden legendaarisen riffin, mitä Duane Allman käy huippukorkeine vingutuksineen soittamaan suohon ihailtavan donquijotemaiseen tyyliin. Siitä hiljennytään pitkään, tyylikkääseen codaan, johon tämä kuuntelusessio on mahtava lopettaa.

Hyvää hippivappua kaikille!

Mainokset