Missä mennään, musakulttuuri?

Kirjoitan tätä artikkelia juuri ennen Flow-viikonloppua. Jo vakiintuneella helsinkiläisellä kaupunkifestivaalilla esiintyvät tänä vuonna mm. Massive Attack, Morrissey, New Order, Iggy Pop, Sia, Anohni, M83, Dungen, Chvrches ja The Last Shadow Puppets sekä kotimaisista Paperi T, Kauko Röyhkä, Mopo & Ville Leinonen, Räjäyttäjät ja J. Karjalainen. Kovaa listaa. Yleisöä tulee runsaasti, tapahtuma päässee voitolle. Yleisö tykkää. Toimittajat ja muut silmää tekevät ovat innoissaan jo etukäteen ja aivan varmasti myös jälkikäteen. Kaikki hyvin?

Twitterissä, josta löytyy mielenkiintoista kommenttia melkein joka asiaan, helsinkiläisen Such Galleryn päivittäjä lausahti 6. elokuuta: ”Flow on uusi ooppera.” Tätä osuvammin ei voi päästä asian ytimeen. Flow on uutta korkeakulttuuria ja yhteiskunnan hyväosaisten kulttuuria. Kolmen päivän festivaalilipulla (loppuunmyyty) oli hintaa kokonaiset 182 euroa! Kahden päivän tiketistäkin joutuu pulittamaan 142 ja yhden päivän lipusta 92 euroa. Tunnen ihmisiä, joille musiikin harrastaminen ja seuraaminen on lähes kaikki kaikessa, mutta joiden koko kuukauden budjetti (vuokran ja laskujen jälkeen) on pienempi kuin Flow’n kolmipäiväinen piletti. Nämä ihmiset eivät kansoita Flow’ta tai edes sen pikkusiskoa Sidewaysia. Se on typerryttävän ilmiselvää.

Mutta jos Flow onkin uusi ooppera, mitä vikaa siinä on? Voisimme pekkasaurimaisesti tuumailla, että jos pönöttävä oopperakulttuuri on korvautunut rennommalla Flow-kulttuurilla, maailma on parantunut ja kaikki ihan hyvin. Nyt tulevatkin ongelmaksi nuo mainitut toimittajat ja muut silmää tekevät, jotka ovat uppijumissa omalla 1990-luvullaan ja luulottelevat Flow’n edustavan edelleen jotain riippumatonta, vaihtoehtoista ja tietysti ajassa elävää. Uusi ooppera on heille vanha ooppera; he ovat yhä olevinaan radikaaleja, kun heidän mahtisanansa on oopperan sijaan Flow. Tässäkään ei vielä ole asian koko mälsyys. Voisimme naureskella yläluokkaisille toimittajille, jos osaisimme. Ikävä kyllä emme osaa, sillä 1) valtamedia – jolla on vuonna 2016 enemmän valtaa kuin me some- ja blogivallankumoukselliset omahyväisesti kuvittelemme – ei ymmärrä mistään Flow’ta ja Ruisrockia vaihtoehtoisemmasta yhtään mitään; 2) ylipäänsä helsinkiläinen paikalliskulttuuri ei tunnu elävän ajassa. Missä tamperelaisten kaupunginosatapahtumat pursuavat oikeasti täysin riippumatonta, oikeasti täysin vaihtoehtoista musakulttuuria, Helsingissä on hyvätunnelmaisilla Kumpulan kyläjuhlillakin (ks.!) valtavirta mukana ja paikalliset pikkunimet kuulostavat 00-luvulta. Ja ”Helsingissä hakataan, tänne lastut lentelee”, tiesi vanha kansa.

Flow ei elä ajassa eikä edusta vuoden 2016 musakulttuuria. Tällä ei ole paljonkaan tekemistä sen kanssa, että festarin suurimmat nimet ovat tällä kertaa 1970–90-luvun suuruuksia. Kuka hyvänsä pystyy näkemään, että tapahtuma on kerännyt kattavan valikoiman nimenomaan tämän hetken trendiniiskujen suosikkeja. Täytyisi osata nähdä, että festivaaliohjelman rungon rakentaminen trendiniiskujen suosikeista ei ole vuotta 2016, vaan enemmänkin 2004. Myös tämänvuotiset vanhemmat suuruudet sopivat viime vuosikymmenen makuun. Koko homma edustaa juuri sitä aikaa, jolloin itsekin kirjoittelin ”ultracoolien” levyjen arvioita edesmenneeseen Z-lehteen. Ero on vain siinä, että vuoden 2004 kuvitteellisen Flow’n liput olisivat maksaneet neljäkymppiä. Hinta ei olisi voinut olla kalliimpi, sillä tuontyyppisen tapahtuman yleisö olisi muodostunut isolta osin köyhistä opiskelijoista, pätkäduunareista ja työttömistä. Vuoden 2016 Flow vetoaa siihen osaan ysäri- ja nollarikansaa, jota viime vuosikymmenen lama ei pidemmälti puraissut – tai ehkä vielä oikeammin: heille sitä ei koskaan tullut. Sen sijaan he ovat voineet pysäyttämättä keskiluokkaistua, keski-ikäistyä ja keskinkertaistua.

Tamperetta voisi perustellusti pitää Suomen vaihtoehtokulttuurisena pääkaupunkina. Valitettavasti tämä ei kiinnosta kaupungin päättäjiä tai heillä ei ole asiasta haisuakaan, sillä 1) he seuraavat valtamediaa eivätkä katujen ja kujien ääntä, 2) heitä kiinnostaa raha ja sen liikkuminen, sillä talous on kuningas. Niinpä Tampereella on lähdetty – perinteisen ja suorastaan rahvaanomaisen valtavirtaisen Tammerfestin ohella – etsimään omia Floweja ja Sidewaysejä. Vuoden 2016 uusi tarjokas oli Freedom Festival, jossa kotimaisten Atomirotan, Scandinavian Music Groupin, Saimaan, Asan, Iisan, Jukka Nousiaisen ja kumppaneiden rinnalla esiintyi mm. tanskalainen Choir of Young Believers, jonka tunnetuin tekonen on Silta-tv-sarjan tunnari. Kivaa listaa. Kahden päivän lipusta olisi joutunut maksamaan 70–75 euroa ja yksipäiväisestäkin neljäkymppiä. Meille köyhille sellainen on, ellei mahdotonta, niin ainakin typeryyttä. Juhannuksena pidettävän Valtteri Festivalin suomensin alun perinkin ’valtavirtafestivaaliksi’ – sehän sai alkunsa heti kaupungin varsin kyseenalaisesti lakkautettua ilmaisen Pispalan juhannuksen. Valtteri-festivaalilla esiintyivät tänä vuonna mm. Vesala, Olavi Uusivirta, Jätkäjätkät ja Hannibal. Senkin piletit maksoivat useita kymppejä.

Money makes the world go round? Näin kuvittelevat päättäjät – ja osin tiedostamattaan myös toimittajat. Mutta he ovat väärässä. Vuoden 2016 musakulttuuria aidoimmillaan edustavat ja ajassa elävät sellaiset tamperelaistapahtumat kuin Pispalan karnevaalit, Pispala Folk, Onkiniemi elääVapaa Nekala ja Pispalan vappu. Niihin pääsee ilmaiseksi, joten ne eivät rajaa opiskelijoita ja työttömiä ulkopuolelle a priori. Ja tietysti kesältä 2016 jää meidän valikoitujen muistoihin myös Turkhautaan ulkoistettu sisäpiiriläinen Captain’s Grog Fest. Kun kesä kääntyy syksyksi, odotamme taas Kirnupiimä-klubeja, joissa myös voi piipahtaa vaikkapa teemukin hinnalla. Näistä ei moni toimittaja kirjoita, minäkin olen oikeasti vain some- ja blogivallankumouksellista leikkivä työtön. Mutta useiden kaltaisteni lailla löydän Guggenheim-projektzista, Juuso Paasosta, Samannasta, Iida Umpikujasta ja Jukka Nousiaisesta paljon, paljon enemmän sykettä ja merkitystä juuri tälle ajan ja paikan yhtymäkohdalle kuin mikään Flow tai Valtterifreeways voi ikinä tarjota. Ne tarjoavat vain päättyneen aikakauden ja hyväosaisen kulttuurikuplan tuudittavan illuusion.

Mainokset