Livenä loppusyksyllä 2017

Vuonna 2017 Tampereella on jännätty Onkiniemen vanhojen teollisuuskiinteistöjen kohtaloa. Keväällä ilmoitettiin, että rakennuksista on löytynyt asbestia, minkä tähden kaikki vuokralaiset – joukossa taiteilijoita ja bändejä – saivat lähtöpassit. Syksyllä saapui tieto (tai oikeammin varmistus), että kiinteistö on sittenkin tarpeeksi hyvässä kunnossa ja sille luvattiin jatkoa. Tämän asian tueksi Onkiniemi elää! -ryhmä järjesti lokakuun 21. päivänä paikan päällä oikein kunnon klubi-illan. Esiintyjiksi oli hommattu muun muassa Jukka Nousiainen, Pekko Käppi & K:H:H:L sekä housebändi, jonka solisteina toimivat vaatimattomasti Heikki Salo, Dave Lindholm, Harri Marstio, Matti Nyström ja Katwi Koo. Bändissä oli nimekkäitä soittajiakin – mm. Safka Pekkonen ja Sami Sippola, joita ei ihan ensimmäisenä olettaisi samaan porukkaan. Jukka Nousiaisella oli myöhemmin illalla Räjäyttäjien keikka, joten hänet oli sijoitettu aikataulun keulille, mistä johtuen itse missasin hänet. Housebändin ja solistien meininkejä katselin sen verran, että Heikki Salo veteli Miljoonasade-standardejaan tukevasti kompattuna, Dave pelkkää bluesia ja Marstio näitä Romany Violin – ja Älä kiiruhda -juttuja. Eivät ne muutkaan hassumpia olleet, mutta Dave veti illan pisimmän korren. Olen monta kertaa tuumaillut, että hyvä ”luus”-meininki toimii livenä. Ja tämä toimi. Got My Mojo Working sai suorastaan danssaamaan. Myöhemmin illalla esiintynyt Pekko Käppi & K:H:H:L ei ollut huono, vaikka innostus – tai innostavuus – jotenkin puuttui. Ihan hyvää Pekon perussettiä kyllä sinänsä kuultiin.

Avajainen

(Kuva: Katja Wallenius)

Marraskuun 3. päivänä uudessa Pispalan kirjastossa vietettiin myöhäisiä avajaisjuhlia. Teen, kahvin ja kakkujen sekä yleisön lisäksi paikalla oli muutamia esiintyjiä, joihin lukeuduin myös itse. Mutta siitä ei sen enempää. Katwi esiintyi yhdessä Inkoon alias Niko Inkiläisen kanssa; hän on hyvä laulaja ja hänen äänensävynsä näpsäkkä, mutta se viihdyttäjän meininki pikkasen vieraannuttaa. Illan viimeisenä kuultiin Tampere Underground Orchestraa, jonka solistiksi oli lupailtu Hannibalia, mutta sellaiseksi ilmenikin Taskumatti. Ihan hyvin Matti räppäsi ja improili, ei siinä mitään. UG-orkesterin paras puoli on kuitenkin jazzahtavan groovaava soittopuoli. Jos tämä jengi säestäisi Tre-Funk III:ta mekaanisten taustojen sijaan, olisi sekin oikeasti funky.

Kolmisen viikkoa myöhemmin, 25.11. kokoonnuttiin myös Pispalan kirjastoon. Nyt homman nimi oli Kirjastoklubi ja esiintyjinä Guggenheim-projektz sekä Eerolan Reetta. Itse edustin tällä kertaa järjestävää osapuolta. Reettaa on viime aikoina kuultu lähinnä Eroottiset-bändin kanssa, mutta backlogissa riittää soolokeikkoja ja tämä oli taas sellainen. Hyvä sellainen. Nykysetti tuppaa hieman painottumaan valitusvirsi-osastoon – toisenlaisiakin biisejä hänellä riittää – mutta Reetan väkevä ääni ja lavapreesens tekevät lopputuloksesta täysin muuta kuin virsiä. Lyhyestä virsi kaunis: Reetta on hyvä. Guggenit taas esiintyivät triona ilman basisti-Lauraa, joka seikkaili paraikaa jossain Nepalissa. Luvassa oli ”kuin silloin ennen” -henkinen keikka, ja kuulimme paljon Pursun ikivanhoja kappaleita, joita ei ollut aikoihin esitetty. Mutta hyviä ne olivat. Mietin setin aikana, onko Donnan, Naapurin pojan ja Oon niin hyödyttömän puuttuminen edes menetys. Loistobiisejä ne ovat kaikki, mutta vastaus edelliseen kysymykseen kuuluu silti ”ei”. Guggenit ponnistavat niin laajalta pohjalta, että mikäs on ponnistaessa – fiiliksen mukaan!

guggen3

Mainokset