Livemeininkiä syrjemmältä

Mus.Org.Skyn toimittaja ei käy usein keikoilla. Aika harvoin on tarjolla sellaisia keikkoja, joiden 1) esiintyvä artisti on joko tuttu tai kiinnostava nimi, 2) artistin musiikki on sentyyppistä, että sen voisi olettaa kuulostavan keikalla hyvältä ja 3) esitys on laskelmoimaton, kliseetön ja yleisöä aliarvioimaton. Myös keikkapaikan täytyy olla houkutteleva. Aina silloin tällöin ilmestyy näyttämölle sopiva yhdistelmä ja toimittajaraasu on mukana kuvioissa.

Tampereen pääkirjaston eli Metson musiikkiosastolla pidetään silloin tällöin livekeikkoja. Kirjastokeikoilla on ihan oma tunnelmansa, koska ne sijoittuvat myöhäisen illan tai yön sijaan iltapäivään, niillä ei tarjoilla alkoholia, ja yleisöstä osa ei käy klubeissa tai festareilla. Maanantaina 19.1.2015 Metsossa esiintyi Jukka Nousiainen. Tupa oli melkoisen täynnä, eli sana roskalavojen rokkitähdestä on kiertänyt. Etukäteen mietitytti, tekeekö Jukan musiikki minkäänlaista vaikutusta, kun Huonoa seuraa -levyn viehätyksestä iso osa johtuu äänitys- ja tuotantoteknisistä asioista. Huoli osoittautui turhaksi: Jukka Nousiainen on yllättävän moni-ilmeinen laulaja ja kitaristi, ja myös biisien sanoitukset nousivat keikalla esiin ihan eri lailla kuin äänitteellä. Vaikka lempibiisini Jytäkesä-76 jäikin soittamatta, keikka oli kokonaisuutena suorastaan erinomainen. Moni Huonon seuran kappale kuulosti jo suorastaan klassikolta. Tähän pystyy harva nykyartisti – esimerkiksi Olavi Uusivirralta tunnistan edelleen yhden ainoan biisin.

Torstai-iltana 22. tammikuuta oli menoa Tampereen Tammelassa sijaitsevaan ravintola Kahvillaan, jossa järjestettiin Kirnupiimä-klubin 1-vuotisbileet. Lauteille nousivat Kyynelyökkösen retket, Iida Umpikuja ja Talmud Beach, ja klubia isännöi Guggenheim-projektz – joka tosin ei esiintynyt, mutta silti Guggeneiden musaa kuultiin ainakin Iidan synttäriversioina. Klubin aloitti lupaavasti ”kauhufolkiksi” nimitetty Kyynelyökkösen retket, joka musisoi osuutensa loppuun saakka varsin hyvin. Kontrabasson, sähkökitaran ja kosketinsoittimen yhdistelmä pelittää, ja myös laulaja Mikko Silvennoisen tuhti vokaali-ilmaisu teki vaikutuksen. Yleismeiningistä tuli mieleen Sielun Veljet. Yökkösten lyriikat edustavat valitettavasti osastoa ”mitä synkempää ja raadollisempaa, sitä coolimpaa ja älyllisempää”. Ehkä se siitä vielä.

Iida Umpikujan tämä kirjoittaja on nähnyt livenä lukuisia kertoja, mutta aina sitä jotenkin yllättyy. Ensimmäinen ällistys oli parin alkupään biisin veivaaminen hurjalla tempolla. ”Nyt on Iida vetänyt ekstra-annoksen kahvia”, tuli nopeasti mieleen. Meno kuitenkin rauhoittui kahden hyvin valitun Guggenheim-coverin ajaksi, ja sitä seurasi ukulelen – välillä myös taustalaulun – tukema osuus, jossa oli mukana poikkeuksellisen hyvä-ääninen Anna Jewander. Loppuun Iida esitti uuden (oman, toim. huom.) kappaleensa, jonka nimi on luultavasti Tupakka, viina ja villit naiset. Biisi on niin hyvä, että Iida itsekin tuntui sitä esittäessään oikein makustelevan.

Talmud Beachin folkahtava bluesrock on ehkä saanut vaikutteita ainakin Canned Heatin ja 22-Pistepirkon suunnista. Yhden erityisen hyvän kappaleen alkuosassa olin tunnistavinani myös The Beatles -elementtejä. Musisointi Kirnupiimä-lavalla oli varmaotteista ja mukavaa. Mistään maskuliinisesta pullistelusta ei ollut tietoakaan. Talmud Beach ei myöskään soittanut tavanomaisen kaavamaista ”12 bar bluesia”, eikä materiaalista tunnistanut puhkiveivattuja vanhoja standardeja. Bluesahtava mättö toimii kyllä aina, kun perusasiat ovat kunnossa eivätkä esiintyjät esiinny liikaa. Hyvä näin.

Seuraava ilta oli perjantai, ja Vastavirta-klubilla oli tiedossa meininkejä. Alun perin esiintyjiksi oli ilmoitettu Jukka Nousiainen yhdessä Jytämimmien kanssa, Guggenheim-projektzin jäsenten toinen bändi Valmistusvirhe & His Errors sekä Hintit-niminen orkesteri. Jukka ja Jytämimmit kuitenkin peruivat keikan, ja korvaajiksi saatiin XES sekä – yllätys, yllätys – Iida Umpikuja. Itse en niihin kemuihin enää jaksanut mennä. Jälkikäteen oikeastaan harmittaa, sillä ainakin netissä pyörivän videotallenteen perusteella XES on kiinnostava yhtye. Siinä näet ei ole lainkaan basistia. Kitaristi-laulajan ja rumpalin lisäksi messissä on matalalta tuuttaava saksofonisti. Kaikki bändin jäsenet ovat naispuolisia, musiikkityyli vaikuttaisi funk-rockilta ja kokonaisuudesta tulee se vaikutelma, että tästä bändistä kuulemme vielä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s