Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #5: Little Deuce Coupe

Syksyllä 1963 The Beach Boys teki jotain outoa. Vain kuukautta menestyksekkään Surfer Girl -albumin ilmestymisen jälkeen bändiltä tupsahti kauppoihin uusi levy, joka oli nimetty edellisen levyn albumiraidan mukaan. Little Deuce Coupe -biisin ohella myös Our Car Club oli julkaistu jo Surfer Girlillä, eikä siinä vielä kaikki: Shut Down oli peräisin edelliseltä keväältä (Surfin’ USA -singlen B-puoli ja albumiraita), 409 peräti edelliseltä vuodelta (Surfin’ Safari -singlen B-puoli ja albumiraita). Loput kahdeksan sentään olivat upouutta materiaalia. Luultavasti oudon julkaisupolitiikan takana oli nopea yksinkertainen oivallus, että Beach Boysilla oli lainelautailun ohella toinen suosikkiaihe – autot – ja koska surffibuumi alkoi olla ohi niin kuin vuoden 1963 kesäkin, oli aika lyödä kehään kokonainen paketti autoaiheisia rallatuksia kaikille nuorille automaanikoille. Ja heitähän Amerikoissa riitti.

The Beach Boysin tuotannosta löytyy paljon todella aliarvostettua musiikkia, eikä vähäpätöisin syy siihen ole kököt sanoitukset. Missä klassikoiden Pet Sounds ja Smile tekstit huokuvat miltei bobdylanmaisesti ainutlaatuista lyyristä henkeä, on esimerkiksi 1970-luvun lopun tuotanto pelkkiä ontuvia rakkauskielikuvia ja hupsuja matkailumainoksia, vaikka musiikki olisi kuinka hienoa. 1960-luvun alkupuolen Beach Boysin surffipakkomielle on vielä jollain lailla ymmärrettävää: lainelautailu on viime kädessä aika esoteerista puuhaa – eihän sitä Euroopassakaan harrasteta muualla kuin Portugalissa. Mutta autot ovat jo pelkästään matalaotsainen aihe. Beach Boysin vuosien 1963–64 tuotanto pursuaa tekstejä autonomistamisen ylpeydestä, isän menopelin lainaamisesta, kilpa-autoilusta ja autokummajaisista. Kun tiedämme jenkkiautojen olevan vielä euraasialaisia vastineitaankin pahempia öljysyöppöjä ja ympäristötuholaisia, harva muu kuin pesunkestävä punaniska oikeasti kehtaa myöntää tykkäävänsä autoaiheisesta musiikista.

Ei siis ole ihme, ettei Little Deuce Coupea pidetä populäärimusiikin virstanpylväänä: se oli autoaiheinen teema-albumi, jolla oli mukana vanhoja biisejä. Tarkalla sävelkorvalla kuunneltuna se on kuitenkin syksyn 1963 julkaisuksi poikkeuksellisen edistyksellinen. Jopa The Beatlesin With the Beatles, jonka neljästätoista kappaleesta kuusi on covereita, ilmestyi vasta puolitoista kuukautta myöhemmin. Little Deuce Coupella on vain yksi cover (A Young Man Is Gone), ja senkin sanoitus on poikien oma. With the Beatles päihittää Little Deuce Coupen biisien parhaimmistolla (All My Loving, It Won’t Be Long ja Not a Second Time ovat kieltämättä ihan klassisia esityksiä), mutta jälkimmäisen tasavahvuus yhdistettynä yllättäviin musiikillisiin kokeiluihin kääntää vaa’an Rantapoikien puolelle. Toki Beatles suosi epätyypillisiä biisirakenteita alusta lähtien ja alkoi vuotta myöhemmin tehdä radikaalimpiakin kokeiluja, mutta Beach Boysin – tai oikeammin Brian Wilsonin – kokeilut olivatkin hienosyisempiä. Esimerkiksi No-Go Showboat vaikuttaa aluksi tuiki tavanomaiselta, autoaiheiselta kevytrockilta, mutta kesken joka säkeistön tarjotaan täysin yllättävä sointupohjan vaihtaminen neljäksi tahdiksi duurista molliin. Vaikuttaa siltä, että Brian Wilson oli alusta lähtien enemmän säveltaiteilija kuin rockmuusikko ja hän oli lapsenomaisen innostunut kokeilemaan, miten millainenkin sointu- tai rytmijippo vaikuttaa kappaleen tunnelmaan.

Little Deuce Coupe on hapuilevan Surfin’ Safari -debyytin (1962) ohella Beach Boysin alkuaikojen väheksytyin albumi. Minun korvaani se on bändin viidestä ensimmäisestä albumista kaikkein merkittävin. Se on edistysaskel, joka osaltaan auttoi teinimusiikkia työntämään pari vuotta myöhemmin progressiivista oksaa. On myös huomattava, että progekaudella tyypillisiä teema-albumeja ei tätä sinänsä naiivia poikkeusta lukuun ottamatta tehty vielä 1960-luvun alkupuolella. Ja missä progeilijat unohtivat yhden olennaisen jutun eli mukaansatempaavat melodiat, Little Deuce Coupe on tietysti pullollaan niitä (kuuntele vaikka Spirit of America, joka ei onneksi kerro Ameriikan hengestä vaan samannimisestä kilpa-autosta). Hieman yksipuolistaen voisi väittää, että Little Deuce Coupesta alkoi se sukupolvesta sukupolveen kiehtova populäärimusiikin 60-luku, jossa svengaava ja tarttuva puoleensavetävyys yhdistyy kirkasotsaiseen musiikkitaiteelliseen kunnianhimoon – aikakausi, joka antoi meille Pet Soundsin lisäksi Blonde on Blonden, Sgt. Pepperin, The Piper at the Gates of Dawnin ja Bridge Over Troubled Waterin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s