Keväinen livepläjäys

Torstaina 14. huhtikuuta 2016 oli Tampereella ravintola Artturissa pitkästä aikaa Kuningas Artturin lava. Teemahenkilöksi oli napattu J. Karjalainen. Jiin tuotanto on sinänsä varsin moninaista, ja moninaisia olivat myös esiintyjät. Tästä voi varmaan jo arvata, että illasta tuli onnistunut. Esimerkiksi Lännen-Jukka-matsku ei ole tätä näppäimistöniekkaa aiemmin edes kiinnostanut, mutta Fractal Cauliflowersista tuttu Don esitti sitä todella vetävästi ensin yksin ja sitten Hannes ”Mann von den Stränden” Rannan kanssa. Vasta näiden esitysten myötä tajusin, että vetäviähän ne alkuperäisesityksetkin osaavat olla. Muista esittäjistä Guggensizer oli todella kummallinen (positiivisessa merkityksessä) joko larpaten teknisiä ongelmia tai sitten ne olivat oikeita. Guggen-säestystä saatiin myös Anna Pesosen ylläripylläri-räppivetoon, johon Eerolan Reetta lauloi autenttisen triphopmaisen kertosäkeen. Kiintoisaa kyllä, räppi-ilmauksesta tuli väkevästi mieleen Risto, joka on tuottamassa Annan luotsaaman Samannan levyä… Vierailijoista esiin nostettakoon Nicolas Kivilinna, joka tempaisi Menneen miehen niin kuin se täytyykin tempaista ja muistutti myös leikkisästi, että vanha Doris on anniskellut sointunsa uudemmalle Stindebindelle. Kuten yleensäkin, ohisektori otti osaa alle-/sivullekirjoittaneen kuuntelukokemukseen. Sille ei muun muassa voi mitään, ettei Derek Sindelin kanssa rupea makumieltymys kohtaamaan. Ikinä en ole ajatellutkaan Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään -klassikkoa muunnelmaksi iänikuisesta ”I’m a man” -teemasta.

Maaliskuun Kirnupiimä-klubi lipsahti jäämään väliin, mutta kappas vain: huhtikuun 28. päivänä tönötettiin hikisenä ravintola Kahvillassa. (Joka siis sijaitsee Tampereen Tammelassa, ellei joku vielä tiedä.) Otsikkona oli Blues II, ja illan avasi vaikean nimen ominut Old Wood ’n Joe’s Hobo Bluesstruction. Kuulimme hiukan junnaavaa, mutta sellaisenaan paikkansa lunastavaa blyysintaivutusta, jossa miesvokalisti kenties välillä yritti vähän liikaa. Ei siis mitään Talmud Beachia, todellakaan. Seuraavan esiintyjän, jo Kuningas Artturissa vierailijana kuullun Niina Mönkkösen liveakti sisälsi bluesia omaan korvaani tasan yhden (setin lopulla soitetun) biisin verran. Kun laulumaneerit on vetäisty jostakin Beyoncén suunnalta, ei meikäläisen kaltainen hyypiö jaksa olla tyytyväinen. Illan päätteeksi olisi esiintynyt Faarao Pirttikangas, mutta tunsin hien valuneen siihen mennessä jo ihan kotitarpeiksi.

Sitten olikin jo vappuaatto. Vastoin ennusteita Näsinpuistossa satoi kolmen-neljän aikoihin vettä, ja synkänsävyinen oli myös Sonja Sinivuoren live-esitys ”Anarkistisella vapputorilla”. Punk on all right ja yhteiskuntakritiikille syynsä, mutta näiden lipsauttaminen epätoivolla mässäileväksi synkistelyksi on minusta tympeä väärinkäsitys. Artistista läpi tunkenut vimma sentään herätti pieniä hyviä viboja. Jukka Nousiaisen esiintyessä sää oli jo vähän parempi, ja niin olivat vibatkin. Aloitusbiisi, jossa Jukka lauloi työpaikkansa olevan Jukan tehdas ja kertosäkeen olevan nätti (niin oli!), kuulosti heti ihan klassiselta. Sen perään tuli uusia vähän keskeneräisiltä kuulostaneita lauluja (JN:n kohdalla keskeneräisyyskin on positiivinen asia), kokonaiset kolme tuttua biisiä (Sun kanssas mä lähden minne vaan, Roskalavojen rocktähti sekä jonkinmoinen versio Räjäyttäjien Lo-speed-hi-speed rock’n’rollista) ja hämmennyksen huippuna melkein asialliselta kuulostanut Chris Rean The Road to Hellin suomennos. Voi luoja sinua, Nousiainen, mihin me kanssasi vielä joudummekin. Iltapäiväpuhteen päätti Slim Bean, joka on ennenkin kuulostanut pätevältä bluesinväännöltä ja niin kuulosti nytkin. Optimaalista festaritunnelman nostatusmusaa? Slim Bean – Niina Mönkkönen 5–0.

Vapunpäivänä ei kärsitty krapulasta, vaan nautittiin lämpimästä, jo kesään vivahtavasta kevätpäivästä. Tampereen Työväen vapussa Vanhan kirjastotalon puistossa esiintyivät Hannibal, joka kuulosti aika samalta kuin viime vuonna, sekä Anneli Saaristo perinteisine työväenlauluineen. Ainakin aluksi hän kuulosti ihan hyvältä – ei tosin itselleni järin kiinnostavalta, minkä kavaltaa sekin, että häivyin syömähommiin kesken esityksen. Iltapäivän mittaan ajauduin Pispalan vappuun Pyykkipuistoon, jossa oli pääosissa ihanan ilman ja kauniiden maisemien ohella musiikkiartisteja. Pekko Käppi oli oikein mukava jouhikkoineen (kuvittele setti, johon mahtuu sekä Hevonen se heiniä rouskuttaa että Eppujen/Wreckless Ericin Nuori poika), Vilma ja Humppavasarakin oli aivan oolrait. Välissä kuultu rumpuyhtye La Murga on osaamisestaan huolimatta vähän tylsä – tännekin olisi kelvannut se Tampereen mielenosoituksissa kävijöille tutumpi rumpuryhmä. Ennen Sonja Sinivuoren esitystä katsoin kiinnostavammaksi pinkaista tieheni.

Vielä lauantaina 7. toukokuuta päästiin nauttimaan antoisasta musiikista. Paikkana oli taas ravintola Kahvilla, mutta Kirnupiimän sijaan asiayhteytenä Hannes Rannan synttäribileet. Hannes itse esiintyi ensin Mann von den Strändeninä ja myöhemmin covereita suosineena ”Hane Randelinina”. Täytyy jälleen kerran julistaa maailmalle, että Hannes on hyvä! Rantojen mies on ihan klassikko, Mikkeli-ope jaksaa edelleen hekotuttaa ja jälkimmäisessä setissä kuultu Oppimisen ylistyksen muunnelma Koulutusleikkausten ylistys oli harvinaisen onnistunut. (”Opi kaikki aakkoset”, paitsi että kolme ässää riittää, ja johtoon astuminen on muuttunut johtoon uskomiseksi. Jeah!) Hanneksen omissa biiseissä on vanhanaikaista melodisuutta, josta ainakin minä tykkään. Itselleni uusi tuttavuus Valtteri Kangasjärvi kävi myös lavalla esittämässä muun muassa oodin edesmenneelle, ikävöimälleni Pub Vinyylille (Tampereen ja Suomen paras pubi, joka lakkautettiin 2013) – hyvältä sekin kuulosti – ja Eerolan Reetta tulkitsemassa omaa musaansa sekä nätisti että janisjoplinmaisesti. Kyllä taas mietitytti, kuinka kauas formaattiradioiden ja major labelien kura jää tästä laatukamasta, jota pääsee kuulemaan, kunhan vain tuntee ja tietää. Illan kliimaksina ja superhämmennyksenä seurattiin Hanneksen ja Reetan konekompitonta kimppatulkintaa Antti Tuiskun ärsyttävästä Peto on irti -renkutuksesta, jonka alkuperäinen Haddaway-viittaus oli vaihdettu kolossaalisen oivalluksen voimasta Janos Valmuseksi. Taas yksi ilta, josta ei olisi voinut olla poissa. Luoja tätä meininkiä. Ja nyt nokka kohti kesää!

Mainokset