Kesäisiä livejä

Mus.Org.Skyn bloggari ei ole pilannut kesäänsä liioilla livekeikoilla. Kokemuksiin mahtuu yksi paikallinen megatapahtuma, pieni siivu toisesta vielä megammasta tapahtumasta ja pieni tapahtuma, jonka voi lukea osaksi paikallista megatapahtumaa. Toistuvat tavanomaiset Tampere-tapahtumat ovat jääneet väliin. Kesään kuuluu se, ettei ole paikan päällä silloin, kun tapahtuu.

Paikalliseksi megatapahtumaksi voi nimittää Pispala Folkia, vaikka valtamedia – tässä tapauksessa Aamulehti & Yle – näkee asian toisin: se ei vaivautunut tapahtumasta uutisoimaan. Tämä on käsittämätöntä, sillä Pispala Folk tarjosi 2. elokuuta harvinaisen kovan festarikattauksen, ellei lasketa vähäisiä kaupallisia palveluja ja muita sivuseikkoja. Musisoinnin olivat aloittaneet jo ennen saapumistani Biisinikkarit; kyseessä on projekti, jossa aikuiset ohjaajat ovat vääntäneet lasten sävel- ja sanaideoista valmiita biisejä. Matti Johannes Koivun musiikki oli nättiä, herkkää, kaikin puolin pätevää – ja kiinnostavaa kuin kilo paskaa. Ikävä sanoa näin pidättelemättä, mutta lempeiden folkpopviisujen taakse kaipaisi oikeaa persoonallisuutta eikä vain tapahtuman nettisivujen mainostamaa ”turvallisuutta”. Mutta kyllä MJK voitti Juho Salmen & Suuren Voiman, joka oli Tahmelan rannassa ihan väärässä paikassa. Itse pyrin välttelemään valtavirtaan kurkottavaa puoli-iskelmällistä rock show -meininkiä, mutta näemmä sellaistakin Pispala Folkissa tarjottiin. Bändin puhaltajat olivat kyllä hyviä. Silti paikan päällä oli tässä vaiheessa tylsää. Hommaan tuli muutos kertaheitolla, kun Dave Lindholm asteli lavalle (yksin, kuinkas muutenkaan). Hänen yksinkertaiset vetonsa noin viidestätoista tutusta laulusta (pääosin omistaan) saivat yleisönkin lopullisesti heräämään. Läsnä oli elävä legenda, joka kävi lavalla painamassa on-nappia. Kiitokset, Dave. Mutta kuuluuko se oikeasti ”Puhakka, viina ja villit naiset”?

Seuraavaksi yleisölle tarjoiltiin erinomaista jazzfunk-räppiä. Asialla oli tietysti Hannibal ynnä bändinsä Hot Heros. He kärsivät hieman asemastaan Daven jälkeen: hyvän meiningin erotti, kappaleiden tarkempaan sisältöön ei aivan innostunut keskittymään. Ville Leinonen & Enkelit vetivät perushyvän keikan ilman suurempia yllätyksiä. Villen avattua suunsa kävi silmänräpäyksessä päivänselväksi, mitä Matti Johannes Koivulta puuttuu. Illan kliimaksi saatiin ehkä pikkuisen etuajassa, kun Jukka ja Jytämimmit piiskasivat festarimeiningin kuvitteellisesta katosta läpi. Meininki oli tolkuttoman kovaa. Kuulemma Jukalta katkesi kieli heti alkuunsa, mutta soitto jatkui siitä piittaamatta. Rock & rollia varsinaisessa merkityksessä! Soolo-Nousiaisen matskua ei paljon kuultu – Meneehän se aika tässäkin oli hädin tuskin tunnistettava. Viimeisenä numerona Pispala Folkissa tarjoiltiin Jaakko & Jay, joiden ”hardcore-folk” onnistui huipentamaan Pispalan juhannuksen 2013. Energiaa ja hyperaktiivisuutta riitti nytkin, mutta radiojuontajamaiset välispiikit ohjasivat tunnelmaa kevyempään ja viihteellisempään suuntaan. J&J:n setin aikana myös yleisö alkoi liikuskella Tahmelan rannasta poispäin. Silti ihan mukava keikka.

Lähes koko kesän 2015 oikullisena pysynyt sää esitteli kaksoisluonnettaan myös Pispala Folkissa: ennustellut sadekuurot pysyivät poissa ja aurinkoa saatiin paljon, mutta vilpoisa tuuli kävi Pyhäjärveltä taukoamatta suoraan festariväen niskaan. Meininki äityi kuitenkin mukavaksi. Viimeistään, kun Hannibalin ja Villen settien välissä yritin tunkeilla paikalliseen lähikauppaan, tuli selväksi, että Tahmelassa oli ihan oikeat festarit. Valtamedian papereissa Pispala Folk voi olla pikkutapahtuma – ja ehkä hyvä niin, kun isottelu saattaisi usuttaa ilkeän Tampereen kieltämään ja lakkauttamaan ne hommat. Mutta siinä tapauksessa kyseessä oli/on kaupungin isoin ja megoin pikkutapahtuma.

Naapurissa, Kurpitsatalossa esiintyi torstaina 6.8. – Tampereen Tapahtumien yöhön liittyen – Jukka Nousiainen soolona. Paikalla oli nyt vain parikymmentä kuulijaa, tunnelma intiimin hillitty ja keikka lyhyesti sanoen kummallinen. Kuultiin paljon mutinaa, hyräilyä ja hiljaista, tukahdutettua kitaran koskettelua. Kappaleista valtaosa oli joko lainakamaa tai uusia ja levyttämättömiä. Menihän se aika tässäkin, ja kun setin perusosa oli päättynyt esitykseen Jytämimmi-kappaleesta Ei mun aikani ole vielä, Jukka ilmoitti ”lavalta” poistumatta, että nyt seuraa encore. Se koostui hapuilevasta Jytäkesä-76-versiosta ja sekoilevasta Tulin tänne mut en aio jäädä olemaan -versiosta. Yleisö pyysi lisää, ja Jukalta saatiin vielä yksi lainabiisi. Keikkaa ei voi millään klassisella perusteella väittää hyväksi, mutta silti se onnistui kiteyttämään, mikä Jukka Nousiaisessa on niin ainutlaatuista. Hän näet tekee aivan mitä lystää. Hänen keikkojaan ja levyjään kuunnellessa tuntuu, ettei mitään valtavirtaa ole enää olemassakaan. Tämä on parasta ja elävöittävintä, mitä Suomessa ja missään voi olettaa tapahtuvan. Vielä blogin alkuaikana olin sitä mieltä, ettei keikoilla viitsi nykyään käydä, kun ne ovat niin tyhjänpäiväistä levyversioiden kelaamista ja yleisön kosiskelua.

Testiryhmä kävi myös Pori Jazzin viileässä lauantai-illassa 18. heinäkuuta. Toisin kuin malliesimerkiksi Pispala Folkissa, Porissa kaikenlaiset lieveilmiöt ärsyttävät niin paljon, ettei itse musiikista malta jaksaa nauttia. Jazzkatu oli täynnä tungosta ja toisiinsa törmäileviä ihmisiä, Kirjurinluotoon johtavan sillan varteen oli ryhmittynyt rikkaiden kokoomuslaisten elostelijoiden bileveneitä, päälavan ja ilmaisen hengailualueen väliin oli jätetty järkkärien vartioima tyhjä kenttä ilmeisesti erottamaan meidät luuserit ja sikakalliin pääsylipun lunastaneet winnerit. Kökköä. Kuulimme Buena Vista Social Clubia, josta tykkäsimme, vaikka ohjelmisto koostuikin melko isolta osin standardeista. Laulu- ja varsinkin soittomeininki oli todella hyvää. Kool & the Gang toteutti molemmat omat kliseensä: saatiin Radio Nostalgian ja Radio Novan soittamia hittejä ja väliin putki villejä funk-instrumentaaleja, jotka toimivat paljon paremmin. Kirjurinluodon yleisömassat taisivat luonnollisesti olla päinvastaista mieltä. Arvoitukseksi jäi, mikä ”oikeampaa” jazzia soittanut ryhmä kuulosti oikein hyvältä jommallakummalla sivulavalla paikan päälle mennessämme. Kokonaisuutena Pori Jazzin meininki jätti suorastaan fiiliksen: ei koskaan enää. Sitä oli mukava paeta Yyterin autiolle hiekkarannalle mahtavaa merta pällistelemään. Yyterin tuulinen ja tyrskyinen ilta oli paljon parempi kesätapahtuma ja festari kuin Jazzkadun ja Kirjurinluodon degeneroitunut humputus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s