Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #15: Jukka Poika ja Kompostikopla

”Tämä on murhaa eikä mikrofonitesti!”

Jukka Pojasta on ymmärrettävästi tullut 2010-luvulla kirosana. Niinpä voi tuntua liian hämmentävältä ajatella hänen varhaisia musaprojektejaan laatutuotteina. Soul Captain Bandin Jokaiselle tulta (2001) saa yleensä vielä armahduksen. Se kosketti liian monia ihmisiä liian syvältä lentääkseen kaikenlaisten Jossujen ja Crzybailaajien mukana tunkiolle. Moni muistelee myös kaiholla Soul Captainin ja Kapteeni Ä-nen ensimmäisiä, virallisia albumeja edeltäneitä tuotteita. Ehkä niissä oli jotain elämää, joka albumeilta jäi puuttumaan, ehkä ei. Kapteeni Ä-nen Parhaat (2002) on jonkinlainen rajatapaus. Sen jälkeen Jukka Pojan ja Nopsajalan muodostama voimakaksikko hajosi, ja kaupallisuus imi vääjäämättä puoleensa yhden ja varsinkin toisen… vai kuinkas kävikään?

Itse luen Jukka Pojan ja Kompostikoplan nimikkoalbumin (2003) ehdottomasti osaksi ”hyvää” kautta. Kappaleet Komposti, Syvälle sekä suorastaan klassikkoaseman ansainnut (ja ansaitseva) Sivilisaatio jopa periytyivät edellä mainitulta varhaisimmalta ajalta – itsekin törmäsin ensin jonkinlaisiin puolidemoihin, ennen kuin niistä väännettiin Kompostikoplan levylle kunnon versiot. Muu sisältö albumilla jakautuu selvästi kahteen ryhmään. Loppupuolelle on sijoitettu joitakin ankaran totisia, mollissa kulkevia julistuslauluja, kun alkupuolella ja keskivaiheilla on hyviä fiiliksiä. Jälkikäteen katsoen myös enteitä tulevasta Vapautunut viihdyttäjä -tyylistä riittää. Osa biiseistä on kuitenkin tosi hyviä. Paarma vierailee kappaleessa Omaan tahtiin, joka on mielestäni suorastaan 2000-luvun alun suomireggaen kirkkaimpia helmiä. Samoin aika päteviä – myös sanoituksina – ovat Äijä, Paras kylvää lempeä, Tietotulva ja Nätti. Yli äyräitten mennään vain Vauva älä itke -tekeleessä, joka herättää hyvän fiiliksen sijaan lähinnä myötähäpeää. Mutta ei sekään kaupalliselta kuulosta.

Jokaiselle tulta, Parhaat sekä Jukka Poika ja Kompostikopla ansaitsevat huomion oikeasti hyvinä levyinä, joiden keskeisenä (tai yhtenä keskeisistä) hahmoista oli Jukka Poika. Täytyy kuitenkin muistaa, että musiikki näillä levyillä oli yleensä Bommitommin alias Tommi Tikkasen käsialaa. Tommi jäi kuviosta etäämmälle vuonna 2004, kun Jukka Pojan uudeksi kokoonpanoksi vakiintui Jenkkarekka. Vapautunut viihdyttäjä -plätyn kannessa artisti loikoili heinäpellolla, ja musatyylikin pyrki aivan mahdottomaan mukavuuteen. Jukka Pojan ja Jenkkarekan toista levyä Apajilla (2006) nimitin luterilaiseksi reggaeksi. Johtobiisinä oli varhaisista sessioista ammennettu Joka maataan viljelee. Kyllä silläkin arvonsa on, levystä vain en innostunut. Soolo-Jukan debyyttiplatta Äänipää (2007) taisi olla parempi. En osaa tätäkään jaksoa nähdä ”kaupallisena” – enemmänkin etsiskelykautena. Mahtavasti myynyt Kylmästä lämpimään (2010) on jo selkeämpää liukua kohti mainstream-popartisti-Jukkaa. Sitäkin vielä jaksoin yrittää kuunnella. Vasta 2012 ilmestyneellä Yhdestä puusta -kiekolla kuultu Siideripissis väänsi rautalangasta, ettei tällä Jukalla ole tekemistä vanhan SCB-Kapteeni-Kompostikopla-Jukan kanssa. Muistan kuulleeni sen joskus epäselvästi taustalla marketissa miettien, olisiko kyseessä Mikko Alatalo. Miten voi ihmisen ääni ja itseilmaisu muuttua noin paljon? Ihan kuin Jukalle olisi tungettu siru ihon alle tai jotain. Pyh.

Muulle suomireggaekaartille ei käynyt juuri sen paremmin. Nopsajalan kipparoima Soul Captain Bandin kakkoslevy Tanssijan valinta (2004) oli banaalinpuoleinen, vaikka Vauvantekohomma olikin omalla (ärsyttävällä) tavallaan hauska hitti. Nopsajalan sooloura käynnistyi kohtalaisella Tontilla taas -albumilla (2006), mutta 2010-luvulla häneltä on tullut vastaan suorastaan iskelmällistä radiopoppia. Paarma teki yhden aika hyvän albumin (Pidä liekkis, 2005), mutta on sittemmin taantunut Seppo Salmi -nimiseksi Chisua säestäväksi kitaristiksi. Bommitommi on tuotellut räppäreitä ja pyörinyt milloin missäkin. Väljemmin kuvioon liittyvistä tyypeistä Raappana oli hetkisen, Jukka Pojan taannuttua Suomen tärkein reggaeartisti (tsekkaa levy Maapallo, 2010), mutta sen jälkeen hänkin rupesi taantumaan. Puppa J mekaanisine sound systemeineen kuulosti ihan väärään paikkaan tipahtaneelta viime vuoden Reposfäärissä. Kyllähän koko suomireggaejuttuun liittyy sellainen ”voi, kun niillä silloin ennen oli meininkiä!” -leima. Se oli silloin, Tampere Underground on nyt.

kompkopla