Huhtikuun ja vapun livemeiningit

Valtaosa huhtikuusta on Suomenmaassa vielä talvikauden jatkoa, jolloin kiinnostavia livemeininkejä on aika vähän ja ne tapahtuvat sisätiloissa. Pieniä enteitä tulevasta kuitenkin näkyy. Vappu on jo sitä ”tulevaa”. Tapahtumia on kuin keskellä kesää, ja niitä pidetään ulkona melkein kuin keskellä kesää. Muutamissa meiningeissä on Mus.Org.Skyn bloggarikin ehtinyt olla mukana.

Aloitan lyhyesti Mad Pridesta, joka järjestettiin Tampereella 11. huhtikuuta. Tapahtuman tarkoitus on saada huomiota mielenterveysongelmille, parannusta niiden hoitoon ja helpotusta niihin liittyvään leimaamiseen. Mielenosoituskulkueen jälkeen Laikunlavalla – siis ulkotilassa (onneksi oli lämmin ilma!) – esiintyi Risto. Paljon ei todellakaan ole sanottavaa, sillä Risto oli ihan sama Risto kuin maaliskuussa Kirnupiimä-klubilla eikä kovin eri Risto kuin joulukuussa Tampereen pääkirjaston musiikkiosastolla. Edellisiltana vasemmiston bileissä YO-talolla oli Ristolla kuulemma ollut mainiompi meininki, mutta sinne tällä kirjoittajalla ei ollut asiaa.

Torstaina 23.4. järjestettiin Tampereen keskustassa ravintola Artturissa Kuningas Artturin lava, jonka teemahenkilönä oli M.A. Numminen. Ideana on, että joukko valtavirran ulkopuolisia artisteja esittää omia tulkintojaan teema-artistin tuotannosta ja siinä sivussa yhden omankin mukaelman hänen tyylistään. Ensimmäinen Kuningas Artturi pidettiin maaliskuussa. Idean takana ovat Tomi ja Tiina eli Guggenheim-projektz, ja he nousivatkin ensimmäisenä lavalle. Avausesitys Kumipallo oli klassikko saman tien, ja hyvää jälkeä Guggenit tekivät muissakin esityksissään, joita seurasi lisää muiden artistien jälkeen. Heistä Derek Sindel oli lähimpänä kotimaista valtavirtaa, Pihla Heikintyttären esitys muita tummasävyisempi, Iida Umpikuja taas joutui lauteille vähän ”etuajassa” mutta suoriutui hommistaan iidamaisella veikeydellä. Aarteeni, juokaamme likööri kuulosti Iidan omalta biisiltä. Mann von den Strändenin oma luomus Perhe ja syfilis herätti ansaittua huomiota. Mukavan esityksen tarjosi myös Eerolan Reetta, minkä jälkeen Anna Pesonen & Bingo – lähes sama kokoonpano kuin Samanna – muistutti, ennen kaikkea Neljimmäinen veljeksistä -coverillaan, kuinka jazz on iloinen ja vapauttava voima. Lopuksi Guggenit pyysivät liudan esiintyjiä lavalle ja yleisön mukaansa hoilaamaan ikiklassikkoa Minä soitan harmonikkaa. Enpä tiennytkään, että se taikuri näyttää helikopterissa ilmaisia seksifilmejä. Nyt tiedän.

Vappua edeltävänä keskiviikkona Tampereen pääkirjaston Metso Livessä oli esiintyjänä jazz-kokoonpano nimeltä Jahnukaiset. Erikoiseksi kokoonpanon tekee se, että klarinettia soittaa legendaarinen sarjakuvapiirtäjä Jukka Tilsa ja kitaraa Alivaltiosihteeristä ja Aristoteleen kantapäästä tuttu Pasi Heikura. Tätä taustaa vasten on harmillista, kuinka sovinnaiselta ja suoraan sanoen tylsältä Jahnukaisten jatsi kuulosti. Toki tämä lienee tarkoituksellista, sillä edesmennyt Levyraati-mies Jaakko Jahnukainen takuulla diggaili juuri tällaista meininkiä. Jahnukaisten parhaita biisejä olivat ne kaikki kolme, jotka eivät kulkeneet pakkomielteenomaisessa shuffle-rytmissä. Soitto oli tietysti ammattimaista ja soittajien fiilis onneksi varsin mukava.

Vapunpäivänä kello 13 Tampereen Vanhan kirjastotalon puistossa oli kommunistien vetämä Työväen vappu sekä – tietysti – musiikkiesiintyjiä. Rautatieläisten soittokunnasta ei ole nyt eikä muulloin muuta sanottavaa, kuin että he soittivat alkutahdit. Flags of Unity on parhaimmillaan hyvä, mutta tällä kertaa ei natsannut. Riittänee todeta, että heidän soundcheckinsä kuulosti paremmalta kuin itse keikka. Aivan eri meininki oli Hannibalilla, joka tykitti muutaman biisin verran poliittista räppiä ja onnistui herättämään puolikuolleen tilaisuuden tukevasti henkiin. Joskus hyvä esitys ei tarvitse paljoa – itse Hannibalin lisäksi lavalla oli vain tilaisuuden juontajan roolista äkkityttönä DJ:ksi hypännyt Petra Packalén. Tilaisuuden suurimman yllätyksen tarjosi kuitenkin Saku Koskelaisen koskettimilla säestämä näyttelijä Ritva Sorvali. En tiennytkään, että hän osaa laulaa tällä tavoin. Kaj Chydeniukset ynnä muut irtosivat sellaisella energialla, että lieneekö Kristiina Halkolakaan pystynyt samaan edes kultaisella 1970-luvulla. Jos kommareiden nykypuheet ja nuoremman sukupolven esitykset tuntuvat lässytykseltä, siitä vain kaikki Ritva Sorvalin oppiin. Loistoesitys.

Jatkoa seurasi Pispalan vapussa, itse asiassa oli seurannut jo paljon ennen kuin Mus.Org.Skyn bloggaaja ehti paikalle. Lisäksi meininki Pyykkipuistossa oli niin mukava, ettei musiikkiin jaksanut oikein keskittyä. Pispalan tytöt kuitenkin ehdittiin todeta aivan hyviksi, sen jälkeen kuultu esiintyjä – käsittääkseni Rock Rantanen Group – taas olisi kipeästi kaivannut soinnuttajaa. Tarkoituksellista tai ei, esimerkiksi cover American A Horse With No Namesta oli latistunut apaattisen monotoniseksi, kun säestyksen perussointu oli vastoin originaalia muutettu samaksi kuin melodian perussävel. Myöhemmin kuulimme mukavaa, vähän funkimpaa menoa ja naislaulajaa, olikohan kyseessä Muuttohaukat?

Vapun jälkeisenä lauantaina, kun kaikki kunnon kansalaiset olivat jo uupuneita hirmuiseen meininkiin, olisi ollut siellä-täällä keikkoja. Yhdelle keikkapaikalle uskaltauduin itsekin. Hirviklubilla esiintyivät Eerolan Reetta ja Samanna. Reetta esiintyi yksin ja akustisesti, ja hänen esityksestään tuli miellyttävän intiimi fiilis – Reetasta itsestäänkin tuntui kuin olisi ”jonkun olohuoneessa”. Lauluäänestä tuli mieleen Fiona Apple. Yhtä kaikki, biisit olivat pääosin hyviä, ja ainakin tämän kokemuksen (tai näiden kokemusten) perusteella Eerolan Reetta on suositeltava artisti. Usein hän keikkailee bändin kanssa, ja on vaikea sanoa, miltä Hirvitalolla kuullut biisit kuulostavat isommalla kokoonpanolla. Samannan tunnelma oli täysin erilainen – Anna Pesosella oli kaksi säestäjää, sähköt olivat päällä, volyymi keikkapaikan kapasiteettiin nähden iso ja meininki jazzillista. Mutta hyvä oli tämäkin esitys, vähintään samantasoinen kuin Kirnupiimä-klubilla maaliskuussa. Samannan parhaat biisit ovat aivan erinomaisia. On myös mielenkiintoista, kuinka soittajien ammattitaito ei välttämättä tarkoita minkäänlaista tylsää sovinnaisuutta. Viimeinen ”jazzpoliiseille” suunnattu biisi toimisi sellaisenaan loistavana vasta-argumenttina Jahnukaisten musiikillisille valinnoille.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s