Tosi oudot albumit #8: Hän muutti kaiken

Kristillinen hengellinen populäärimusiikki on vähän käsitelty aihe kaikessa muussa paitsi kristillisten liikkeiden omassa mediassa. Isolta osin tämä johtuu siitä, että kristillistä pop- ja rockmusiikkia ei itsessään ja musiikillisesti pidetä tähdellisenä, vaan oleellisena pidetään sen sanomallista ja ohjelmallista puolta – ja musamediat eivät ole kristillisiä medioita, joten se siitä. Poikkeuksiakin on tietysti ollut. Bob Dylanin uskonnollinen Slow Train Coming oli yksi vuoden 1979 keskustelluimmista albumeista, ja myös Jukka Tolosen uskoontulo toi Juudan leijonan (2011) lehtien palstoille. Mutta Jukka oli Jukka, ja Bob oli Bob, jo ennen uskovaisuutta. Niiden muusikoiden, joiden koti on hengellisellä puolella, levyt tapaavat saada huomiota vasta tekijöiden siirtyessä maallisempaan musiikkiin. Vai miltä kuulostavat Mikko Kuustonen, Pekka Ruuska ja Juha Tapio?

Vastoin ennakko-oletuksia on olemassa musiikillisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat vain ja nimenomaan hengellisen musiikin kentällä. Amerikkalainen gospelmusiikki on ihan selvästi oma tyylinsä, ja myös uskonnollisista messuista sekä muodollisia että sisällöllisiä vaikutteita saanut näyttämömusiikki on helposti tunnistettavissa. Lisäksi uskonnollisen ja populäärimusiikillisen kehyksen yhdistäminen on ehkä tahattomastikin luonut hybridejä, jollaisia ei maallisessa musiikissa voisi kuvitellakaan. Näin kävi suomalaisen Pro Fide -yhtyeen ensimmäisellä täyspitkällä albumilla Hän muutti kaiken (1973). Levy on sellainen kombinaatio svengaavaa 60-lukua ja 1700-luvun virsikirjaa, että se lyö ällikällä ja lujaa. Jo ihan tämän šokkivaikutuksen takia suosittelen kokeilemaan.

1970-luvun alkupuolella Pro Fiden laulajana oli Matti Vanhanen. (Ei se lautakasa-Vanhanen, dumkopf!) Hänen laulutapansa ja -äänensä on hämmennys. Vaikka olisi kuullut Jukka Kuoppamäen laulavan poprockia (ajattele Aurinkomaa-biisiä), tuntee tien vasta puoliväliin. Vanhanen on kuin pateettisiin aarioihin mieltynyt kanttori, joka laulaa samalla meiningillä myös poppia ja rockia ikään kuin ei tietäisi, ettei sitä näin kuulu tehdä. Jotenkin ihailtavaa. Lauluääni antaa oman ulottuvuutensa mukavasti groovaavaan jeesusfriikkimusiikkiin, jota Hän muutti kaiken -levystä on noin puolet. Mitä se toinen puolisko sitten on? No tietenkin molli-iskelmiksi sovitettuja virsiä! Siltä ne ainakin kuulostavat. Ainakin yhdessä tapauksessa – uskomatonta, mutta totta! – samasta biisistä löytyy kumpikin osio. Tämä kappale on nimeltään Mä tietäin laulaen, ja sen väärän vänkyrä rakenne viittaa jo omalla kummallisella tavallaan Pro Fiden muuttumiseen lähivuosina kristilliseksi progebändiksi.

Muista kummajaisista voitaisiin mainita Herralle kiitos mä armon sain -kappaleen fuzz-kitara, joka on niin fuzz, että se kuulostaa jo kazoolta (inspiroi muuten makeasti luovaa sovittajaa!), ilmeisesti pientä uskis-klassikkoasemaa nauttivan nimikappaleen selvä melodinen yhteys Woody Guthrien Union Maidiin (vasemmistolainen folklaulu ammattiyhdistysliikkeessä toimivasta naisesta!), tietysti levynkannen pidättelemätön jeesusfriikkitunnelma sekä sellainen pikkuseikka, että monen kappaleen säveltäjää ei mainita tai välttämättä edes tiedetä (yhdessä tapauksessa sanoittajakin on hakoteillä!). Oma kummallisuutensa on siinä, että tämä Pro Fide -editio ei kestänyt vuotta 1974 pidemmälle. Jäljelle jäivät vain basisti Pauli Tuohioja sekä taustalaulaja, kausittainen rumpali Hannu Domke, joiden ympärille kokoontui ihan uusi samalla nimellä toiminut bändi. Tämän progeen kurkottaneen Pro Fide Mk. II:n musiikillinen johtaja oli Juha Kela (Anssi Kelan isä), porukassa vaikutti myöhemmin säännöllisesti Mikko Kuustonen ja tilapäisesti myös Jukka Leppilampi (Mikko Leppilammen isä).

Että tämmöistä sitä on olemassa, totisesti maailma on ihmeellinen!

profide

Mainokset