Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #9: Gone Troppo

Musiikki-intoilijat ovat yleensä yhtä mieltä siitä, että George Harrisonin kappaleet olivat The Beatlesin loppuaikoina rautaa. Hänen soolourastaan sen sijaan ollaan monta mieltä. Vuonna 1970 ilmestyneellä All Things Must Passilla on eniten ihailijoita, sitä seuraava Living in the Material World sekä paljon myöhemmät Cloud Nine ja Brainwashed (postuumi julkaisu) kelpaavat myös aika monille. Arvostusasteikon häntäpäästä löytyy Georgen 1980-luvun alun tuotanto. Vuoden 1981 Somewhere in England on tähtihetkistään huolimatta epätasainen levy, joten sen väheksynnän voi vielä ymmärtää. Sitä seuraava Gone Troppo on kuitenkin vielä väheksytympi tapaus. Albumia pidetään kaupallisena, samalla kun se nimenomaan ei menestynyt kaupallisesti. On myös esitetty ajatus, että Harrisonilla oli tuolloin harvinaisen vähän sanottavaa. Tämä on kiinnostavassa ristiriidassa siihen nähden, että monen kriitikon mielestä hänellä oli usein aivan liikaa sanottavaa.

Omasta mielestäni Gone Troppo on tietysti aivan mainio levy. Elettiin vuotta 1982, ja ”trooppiset” musiikkielementit olivat in ja pop. Bändejä kuten Kid Creole and the Coconuts ja The Special AKA pulpahteli pinnalle. Siinä mielessä Gone Troppo todella on ”kaupallinen” tai ainakin itsetarkoituksellisen ajanmukainen levy. Vaikutelmaa vain korostaa parin biisin (Wake Up My Love, Baby Don’t Run Away) häpeilemätön flirttailu silkan syntikkapopin kanssa. Muistamme ehkä, että Neil Young syntetisoi musiikkinsa samoihin aikoihin otsikolla Trans saaden myös nimensä haukuttujen levyjen listalle. Kysymys saattaa olla molemmissa tapauksissa enemmän kokeilumielestä kuin nolosta itsensä myymisestä.

Mitä ”sanottavaan” tulee, on luonnollisesti tosiasia, ettei Gone Troppo ole paasauslevy vaan enemmänkin rentoutumis- ja hauskanpitolevy. Mainitulla avausraidalla Wake Up My Love laulaja kyllä avaa suhdettaan hänen aiemmasta tuotannostaan tuttuun ”Lordiin”, ja päätösraita Circles taas on mietiskelevän filosofinen. (Triviaa: Circles on sävelletty jo vuonna 1968 eli Beatlesin loppuaikana.) Siinä välissä kuulemme lauluja elämästä, rakkaudesta, ilonpidosta ja tropiikista. Kaikki biisit ovat omalla tavallaan varsin päteviä. Tosin cover The Stereosin vuonna 1961 levyttämästä I Really Love You -kappaleesta on hieman hölmö ja jonkun mielestä takuulla tarpeeton, mutta hyvälle mielelle siitäkin tulee. Lisäksi kappaletta voi pitää vuoden 1987 cover-mahtihitin Got My Mind Set on You esinäytöksenä.

Klassisimmillaan George Harrison lienee raidalla That’s the Way It Goes, josta on tullut pienoinen klassikkobiisi, vaikkei sitä koskaan ole julkaistu singlenä. Hieno on myös Dream Away, joka julkaistiin singlenä ainakin Japanissa. Vaikkei se saanut liiemmin huomiota 80-luvulla, nykyään sille myönnetään jonkinlaista arvostusta. Levyn nimikappaleen muistan kuulleeni joskus kasarivuosina kotimaan radiosta. Valtaosiltaan Gone Troppo on useimmille täysin kuulematonta George Harrisonia, jonka kehno maine saattaa estää monia tutustumaan levyyn. Jos sitä kuuntelee avoimin korvin ja mielin, se voi yllättää erittäin positiivisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s