Hair

Perjantaina 3. toukokuuta kävin Jyväskylässä katsomassa sikäläisen kaupunginteatterin Hair-esityksen. Tähän alkuun sopinee pieni Hair-historiikki. Gerome Ragni ja James Rado alkoivat 1960-luvun puolivälissä kirjoittaa musikaalia, jonka aiheena oli nuoren sukupolven vastarinta Vietnamin sotaa kohtaan, seksuaalinen vapautuminen ja uusi väljempi suhtautuminen hiusten ja karvojen kasvuun. Hippiliike kehittyi näinä vuosina, joten näytelmään löytyi jatkuvasti uutta teemallista ainesta. Musiikin sävelsi Galt MacDermot. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/hair

Mainokset

Hippibiisilista

Huhtikuun 1. päivänä 2019 luennoin Mahdollisuuksien tilalla Tampereella aiheesta Hipit ja Woodstock. Nuorta yleisöä tuntui kiinnostavan hippikauden musiikki, joten kysäisin, onko tarvetta jonkinlaiselle hipahtavien biisien linkkilistalle. Kuulemma on. Tällaisen sitten kokosin, s’il vous plaît. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/hippibiisilista/

Discomusiikki: historiallinen vaihe

Discomusiikki on alusta asti herättänyt poikkeuksellisen isoja intohimoja puolesta ja vastaan. 1970-luvun lopulla vaikutti angloamerikkalaisessa maailmassa Disco Sucks -liike, joka syytti discomusiikkia, paitsi yleisestä ”huonoudesta”, myös rockbändien keikkatilaisuuksen vähenemisestä. 1990-luvulla discosta kääntyivät tykkäämään monet sellaiset piirit, jotka olisivat vuosikymmen-pari aiemmin lukeutuneet Disco Sucks -liikkeeseen. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/discomusiikki-historiallinen-vaihe/

Hyvästit artisteille

Alkuvuoden 2019 aikana on taas jouduttu jättämään hellät jäähyväiset useammalle populäärimusiikilliselle suuruudelle. Suloisessa Suomenmaassamme on tietysti eniten huomiota kerännyt Olli Lindholm (1964–2019), porilaislähtöisen Yö-yhtyeen laulaja ja ainoa alusta loppuun pysynyt jäsen. Itse en koskaan tykännyt Ollin lauluäänestä, eikä Yökään ole kuulunut suosikkeihini. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/hyvastit-artisteille/

Stereolab: vaikutteet ja vaikutus

Vuonna 2009 toistaiseksi hyllylle laitettu Stereolab oli merkillinen bändi. Se onnistui luomaan ihan omanlaisensa sävel- ja rytmikielen. Populäärimusiikin olisi luullut lukkiutuneen jo 1960–70-luvulla hyväksi havaittuun melodian, harmonian ja rytmiikan vaihtoehtojen valikoimaan. Jopa klubimusiikki ja metallimusiikki hyödyntävät soittotavan ja soundin takana yleensä kohtalaisen totuttuja polkuja. Toisaalta Stereolab ei koskaan huutanut eikä paasannut erilaisuuttaan. Sen innovatiivisuus oli hienovaraista ja kehittyi jonkin verran asteittain. Väitän pokkana, että Stereolab on merkittävintä, mitä populäärimusiikissa on tapahtunut 1970-luvun jälkeen. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/stereolab-vaikutteet-ja-vaikutus/

Muistojen amerikkalaistuminen

Iki-ihanan intterwebsin aikana on riesaksemme ilmestynyt ilmiö, joka tuskin olisi kirjojen ja perinteisen median avulla päässyt nykyisellä tavalla valloilleen. Käsityksemme lähimenneisyydestä, esimerkiksi 1960- tai 1970-luvusta tai vaikka 2000-luvun alusta, muuttuu sitä amerikkalaisemmiksi, mitä enemmän jenkkien laatimat muistelukset päätyvät meidän silmillemme. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/muistojen-amerikkalaistuminen/

X-sukupolven kohtalonsinfonia

Twitterissä käydään usein hyviä keskusteluja. Yksi huimaavimmista käytiin 5. kesäkuuta, lähtölaukauksena erään musiikki- ja standup-taiteilijan lausahdus ”X-sukupolvi ei edelleenkään saa synninpäästöä”. Myöhemmät twiitit sisälsivät mm. viittauksia ”toinen toistaan kurjempiin aikuisrokkicoverbändeihin” sekä pohdiskelua, oliko kaikki se kurjuus X-sukupolvessa alun perin vai tapahtuiko 1990-luvulla jokin käänne. Siis ilmiselvää MusOrgSky-matskua: mikäpä paremmin kertoisi tätä tarinaa kuin musiikki. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/x-sukupolven-kohtalonsinfonia/

1977 – miinus punk

Vuosiluku 1977 näyttäytyy populäärimusiikin historiankirjoissa usein yhdessä tietyssä valossa. Se merkitsi punkin läpimurtoa. Oli Sex Pistols ja Ramones ja niin edelleen. Listoilla ne eivät tietenkään loistaneet, niinpä punk-keskeinen näkökulma on aika elitistinen. Discoa siellä oli enemmänkin. Oli Donna Summer ja Baccara ja Saturday Night Fever. Elvis kuoli, ja rockabilly-revival pääsi vauhtiin. Kotomaassa tietysti Armi & Danny halusivat olla toisilleen helliä ja Tapani Kansa rallatteli ”R-A-K-S” tai jotain sinnepäin. Sitäkö se oli, 1977 pähkinänkuoressa? Tuskin. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/1977-miinus-punk/

Groovaava maailmanhistoria

”Groove” tai ”groovy” on aina välillä ollut muotisana popkulttuurissa. Adjektiivimuoto ”groovy” yhdistyy helposti 1960-lukuun, varsinkin iki-ihanaan vuoteen 1967. Pari vuosikymmentä myöhemmin Britanniassa kukoisti uutta väriä 1980-lukuun etsinyt rare groove -skene, joka haki groovaavuutta edellisen vuosikymmenen funkista ja discosoulista. Ysärin jälkeen sanan eri muodot katosivat mediasta, ja kun 2010-luvun meininkiä tarkkailee, ymmärtää sitä kaivattavan takaisin. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/groovaava-maailmanhistoria/

Litku, lista ja valtavirta(huijaus)

Tammikuun alkupuolella 2018 uutisoitiin, että Litku Klemetin albumi Juna Kainuuseen oli noussut Suomen viralliselle albumilistalle – kokonainen vuosi ilmestymisensä jälkeen. Sijoitus ei ollut sen kummempi kuin 39., mutta tapaus oli sen verran merkittävä, että Rumba laati siitä jutun otsikolla ”No joko voi sanoa indietähti Litku Klemetin breikanneen valtavirtaan?”. Otsikossa on tiettyä ironiaa. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/litku-lista-ja-valtavirtahuijaus/