Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #6: Bossanova Swap Meet

1990-luvun alussa oli muotia tanssittava rock, jota julkaisivat varsinkin riippumattomat levy-yhtiöt. Elettiin indien kulta-aikaa. Tanssillisuus oli saanut alkunsa 1980-luvun loppuvuosina syntyneestä acid house -ilmiöstä, joka oli vähän aikaa edistyksellisintä koko populäärimusiikkikulttuurissa. Koska acid house oli myös ”tajuntaa laajentava” ilmiö, ei ollut sattumaa, että indie rock kääntyi inspiraation etsinnässä alkuperäisen tajunnanlaajennusajan eli 1960–70-luvun puoleen. Tästä yhdistelmästä sikisi ruotsalainen, Niclas Friskin luotsaama Atomic Swing -yhtye, jonka ensisingle Stone Me Into the Groove (1992) oli merkittävä kansainvälinen hitti.

Atomic Swingin ensialbumia A Car Crash in the Blue (1993) pidetään yleisesti melko onnistuneena levynä. Itse en siitä erityisemmin innostu. Stone Me Into the Grooven jatkoksi julkaistut (hitti)singlet Smile ja In the Dust ovat kyllä aivan mukavia, mutta kaikki mainitut biisit ovat hälyttävän lähellä toisiaan. Sama pätee valtaosaan levyn muustakin annista. Erityisesti rumpurytmit ovat puuduttavan yksipuolisia. Toinen ääni on kellossa jatkoksi työnnetyllä albumilla Bossanova Swap Meet (1994). Aikaa tanssittavan rockin alkuräjähdyksestä oli kulunut jo sen verran, että Atomic Swingille oli luonnollista keskittyä muihin musiikillisiin aspekteihin; huomattavin niistä oli psykedelia. Bossanova Swap Meet otettiin myös aivan mukavasti vastaan ja nimikappale oli pienoinen indiehitti. Valitettavasti 2000-luku on sementoinut yhtyeen klassikoksi nimenomaan Stone Me Into the Grooven ja näin ollen albumikäyntikortiksi on vakiintunut A Car Crash in the Blue.

Bossanova Swap Meet käynnistyy groovaavalla rockbiisillä Stuck on a Worn Out Rhyme, joka on meikäläisen korvaan heti parempi kuin yksikään debyyttialbumin veto. Hieno esitys on myös kakkosraita So in Need of a Change, jonka kakkoslaulajana kuullaan yllättävästi Ronnie Spectoria (tsek tsek: The RonettesBe My Baby). Like a John Needs a Yoko sisältää oivaltavan biisiotsikon lisäksi myös erinomaisen sävelletyn kitarasoolon, joka uusitaan kappaleen lopussa ja vieläpä oktaavia alempaa. Tällaisia yksinkertaisen vinksahtaneita ja toimivia ratkaisuja on levy pullollaan. Nimikappale Bossanova Swap Meet on täysin kelvollinen psykedeelisen rockin klassikoksi. Teenage Divina groovaa aivan vastustamattomasti valssirytmissä, mitä seuraa levyn hillityin hetki, tyylikkään loungemainen Envy Moon. Soul Free palauttaa hetkeksi kehiin Stone Me Into the Groove -biitin, minkä jälkeen päästään instrumentaalisen progen pariin otsikolla Hoodood in Mamou. Yksi albumin hienoimpia biisejä on Suburban Wing, jota kuunnellessa muistuu mieleen, kuinka ilmiselvästi muuan The Soundtrack of Our Lives on saanut tältä suunnalta vaikutteita. Finaalina toimii Moon Age Revolution, jonka hiukan tavanomainen (joskin mukava) rock-groove törmää viime metreillä psykedeelisen leijuvaan hyväfiilistelyyn.

Kokonaisuutena Bossanova Swap Meetin saldo on murskaava: pelkkiä hyviä biisejä. Melodiat toimivat, bändi soittaa hyvin ja meininki on kertakaikkisen mukava. Eihän tällaista voi jättää kuuntelematta ja nautiskelematta. Yllättävän moni ei silti piittaa levystä. Osa heistä on kuullut ja unohtanut, toinen osa on kuullut eikä levy syystä tai toisesta ole istunut korvaan, kolmas ylivoimaisesti suurin osa ei ole kuullut ollenkaan.

Bossanova Swap Meet vai Highway 61 Revisited? Vai Ziggy Stardust vai Wish You Were Here? Bossanova Swap Meet!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s