1975 – kaikkien aikojen biisit?

Punkin sävyttämä populäärimusiikin historiankirjoitus tapaa ajatella, että 1970-luvun puoliväliin tultaessa musa oli pöhöttynyt ja ummehtunut sellaiseen tilaan, jossa tarvittiin raikas uuden aallon tuulahdus. Ensi tilassa muistetaan mainita proge. Yes, Pink Floyd, Genesis ja Emerson, Lake & Palmer olivat muuttaneet rockin kylmäksi, vieraantuneeksi kikkailuksi. Toisaalta rock oli myös siirtynyt stadioneille. Deep Purple, Led Zeppelin, The Rolling Stones ja Crosby, Stills, Nash & Young esiintyivät kiertueillaan kymmenientuhansien kuulijoiden massoille. Lisäksi kaupallisuus oli työntänyt lonkeronsa melkein kaikkialle. Dylanin, Hendrixin ja myöhemmän Beatlesin kasvattama kansanosa ei voinut ottaa vakavasti ABBAa, Rubettesia, Alvin Stardustia tai Bay City Rollersia. Teini-idolien vastapainona aikakausi vilisi aikuistunutta ”rockia”. Elton John, Chicago, Eagles tai Peter Frampton tuskin vastasi sitä, mitä uhmakas nuori väki musiikilta kaipasi.

Luonnollisesti asialla on toinenkin puoli. 1970-luvun puolivälissä populäärimusiikki oli taiteenlajina kypsynyt, muttei välttämättä vielä elähtänyt. Kyynistyminen ei ollut vielä alkanut kaikkialla. Levystudioista pursusi taiteellisesti korkeatasoista, mutta silti aitojen hyvien vibojen sävyttämää musaa. Kun sitä kuuntelee, tuleekin päässä yhtäkkiä äkkikäännös ensimmäisen kappaleen asetelmaan. Ei tällaista olisi pitänyt uhrata punkille, discolle ja 1950-luvun nostalgialle. Tämähän on sen unelman – tai suunnitelman – täyttymys, mikä 1960-luvun hulluina vuosina syntyi!

Seuraavassa Mus.Org.Sky esittää sarjan erityisen maukkaita vuonna 1975 julkaistuja biisejä. Ne voi kuunnella myös soittolistan tavoin, kunhan muistat ruksata Youtuben automaattisen toiston pois päältä. Toivotaan, että päästään ilman alkumainoksia.

1. Decameron — Journey’s End

En toistaiseksi tunne englantilaista Decameronia sen tarkemmin, mutta sen kohdalla mainitaan yleensä sekä brittifolk että proge. Tämä biisi on joka tapauksessa ihan uskomaton helmi. Kaunista, täyteläistä, sydämellistä.

2. Barclay James Harvest — Hymn for the Children

Nättiä, nättiä! Progressiivinen pop voi olla tämän bändin kehys, mutta aiheena olevat lapset ovat ehkä inspiroineet yksinkertaiseen melodiaan, joka täydellistetään CSN-henkisillä harmonioilla.

3. Caravan — The Show of Our Lives

Varsin mainioilla linjoilla on myös canterburyläinen Caravan-yhtye albuminsa Cunning Stunts (joo joo onpa hassua) avausraidalla. On tehty hyvä biisi ja asiasta ollaan niin vilpittömän innoissaan, että lopputulos kasvatetaan melkoisiin mittoihin. Joskus 3/4-tahtilaji ei merkitse valssia.

4. Eric Carmen — All by Myself

Entisen Raspberries-laulajan sooloklassikko kertoo sooloelämästä – kenties viihteellisesti, mutta silti sydämeenkäyvästi. Tyypilliseen 70-luvun paisutusvaiheen tyyliin rumpali ei malta soittaa yhtä tahtia pidempään ilman filliä tai breikkiä. Ei kaikkien mielentilojen biisi, mutta laadultaan lähellä kymppiä.

5. 10cc — I’m Not in Love

Kymmenen kuutiosenttimetrin salakavalasti kieli poskessa tehty progepopklassikko on All by Myselfin tavoin sittemmin versioitu lukuisat kerrat, mutta alkuperäinen on se ainoa oikea.

6. Juice Leskinen — 3.30

Nii-in. Vanha kunnon Mehu-Leskinen äityi mahtavaan sävellykseen ja vapaamuotoiseen, loppusoinnuttomaan lyriikkaan. Sovitus ja soundit ovat yhtä hienot kuin brittivastineillakin. Tietysti 1975!

7. George Harrison — You

Historiankirjat höpöttävät, että Beatles-leiri ja varsinkin Ykä Harrinpoika oli viimeistään 70-luvun puolivälissä muuttunut ajan hengestä vieraantuneiden kaupallisten latteuksien toistelijaksi. Höpö höpö! Yksi historian kauneimmista yksinkertaisista rakkauslaululyriikoista, groovaava ja meiningintäyteinen lopputulos.

8. Joan Baez — Dida

Klassisen Diamonds & Rust -albumin svengintäyteisen kliimaksin ”lyriikka” on vielä George Harrison -poimintaakin yksinkertaisempi. Kyseessä on jo toinen versio samasta biisistä: Joan levytti folkversion espanjankieliselle Gracias a la vida -albumille 1974 ja jatsahtavan jamiversion seuraavana vuonna. Toista ääntä laulaa muuan myöhemmin tällä listalla esiintyvä artisti… Myös Joanin entinen miesystävä Bob Dylan oli vuonna 1975 vedossa. Tangled Up in Bluen alkuperäisversiota ei löydy Youtubesta.

9. Carole King — Only Love Is Real

Niinhän se on. Liian moni tuntee Carole Kingiltä vain klassisen Tapestry-albumin (ja nipun muiden artistien esittämiä 60-luvun hittejä). Tämä erinomainen oman aikansa singlehitti ilmestyi myös albumilla Thoroughbred.

10. Joni Mitchell — Edith and the Kingpin

Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta Jonin paras levy ei ole Blue, Court and Spark tai Ladies of the Canyon, vaan 1975 ilmestynyt The Hissing of Summer Lawns. Kenties siltä puuttuu Big Yellow Taxin, All I Wantin, Help Men tai Free Man in Parisin kaltainen iskevä koukku – se yksinkertaisesti pelaa eri säännöillä. Ehkä hienoin raita on bossanovahtava Edith and the Kingpin, jossa on myös loistava sanoitus.

11. Maarit — Uudet tuulet

Ajalle tyypillistä maailmanparannushenkeä heijastava Maarit-biisi kuulostanee Jonin perään imitaatiolta, mutta eipäs ollutkaan: Viis’ pientä -albumi ilmestyi yli puoli vuotta ennen The Hissing of Summer Lawnsia. Tällainen jatsahtava musiikillinen lähestymistapa oli vain sen ajan juttu, ja hyvä niin. Tämän kirjoittajan mielestä Maaritin kaikkien aikojen paras biisi.

12. Wigwam — Freddie Are You Ready

Wigujen menestynein plätty Nuclear Nightclub on puutteineen päivineen aika mahtava levy, ja sen kliimaksi on tämä Rekku Rechardtin säveltämä majesteettinen suomalaisen progepopin standardi. Knoppitietona voi mainita, että kun aiemmin ison osan Wigwamin musasta kynäillyt Jukka Gustavson oli lähtenyt bändistä 1974, Rekku koetti tietoisesti tavoittaa Gustavson-sävyjä tässä biisissä, joka julkaistiin singlemuodossa siltana vanhasta uuteen materiaaliin.

13. Electric Light Orchestra — Strange Magic

ELO oli myös alun perin progebändi, mutta tähän mennessä se oli muuttunut popimmaksi. Hämyisän tarttuva Strange Magic on yökerhotunnelmainen balladi, joka kuitenkin kuorrutetaan klassisesta musiikista muistuttavalla jousiorkesterilla.

14. Justin Hayward & John Lodge — Remember Me My Friend

Tähän on hyvä päättää. Asialla ovat tuolloin taukoa pitäneen Moody Bluesin kitaristi ja basisti. Tolkuttoman nätti ja maailman lohdullisin hituribiisi alkaa loppupuolellaan kaiken kukkuraksi myös groovata. Ihan viimekätiseksi hännäksi saadaan vielä kevyttä jammailua tuplatempossa. Ei tätä parempaa musiikkia ole tehty hitto ikinä missään!

(Ja juu, toki samana vuonna julkaistiin myös kaikenlaisia Bohemian Rhapsodyjä ja Wish You Were Herejä. Mutta ne itse kukin asianomainen osannee löytää muutoinkin.)