Uudehkojen levyjen arvioita #47

Levyjä tulee ja menee. Mielenkiintoisia julkaisuja mukana, vaikkei tällä kerralla viheliäisesti päästykään kovin äänekkääseen ylistyslauluun. Asteikko on siis hyvästä kohtalaiseen. Mutta näillä mennään. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/uudehkojen-levyjen-arvioita-47/

Mainokset

”Minun aikani”: 1990-luvun loppuvuodet ja 2000-luvun alku

Twitterin puolella tuli vastaan linkki Me Naisten artikkeliin otsikolla ”Miksi rakastamme musiikkia, jota kuuntelimme teini-ikäisinä?”. Välitön reaktio: enhän minä rakasta teini-iän suosikkejani! Varsinkin varhaisteini-iän lempibändit herättävät nykyään aikamoista vaivaannusta. Lukioikä oli jo lupaavampaa aikaa. Nelikymppisen vinkkelistä kaikkein omimmalta ajalta musiikin ja populäärikulttuurin osalta näyttää se vaihe, kun olin jo ylittänyt kaksikymppiä. Elämästä oli paljon löytämättä, ja aika paljon sitä niinä vuosina löytyi. Kuvioihin ilmaantui tyttöystävää ja ihan uudentyyppisiä kamuja, oli mukavaa jakaa yhdessä asioita – niin kuin hyvää musaa. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/minun-aikani/

Hankalat levytapaukset #6: Deep Purple in Rock

Seitsenvuotiskesänäni vanhempi veli tuli eräänä päivänä kotiin ilmoittaen, ettei rockabilly ollut enää mitään. Oli olemassa paljon rajumpi juttu, ja se oli nimeltään ”hevi” eli ”heavy rock”. Seuraavina vuosina kotona soi jatkuvasti äänekäs ja raskas musiikki. Uutta ja ajankohtaista hevilinjaa edustivat Motörhead, Iron Maiden, Saxon ja mikä ettei myös sofistikoidumpi Rainbow. Mutta paljon soi myös vanhempi klassinen hevilinja – Black Sabbath, Deep Purple, Blue Öyster Cult, Led Zeppelin ja Uriah Heep. Purplen levyjä en muista veljen omistaneen, mutta kasetilla löytyi parhaita paloja ainakin albumeilta Deep Purple in Rock, Fireball ja Machine Head. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/deep-purple-in-rock/

Uudehkojen levyjen arvioita #46

Hoplaa! Nyt musabloggari onpi päätynyt paikallisessa undie-hömpötyksessään niin pitkälle, että katsauksen kaikki uutuuslevyt kiertyvät jollain lailla samaan sylttytehtaaseen. Tässähän ei tietenkään ole mitään vikaa, tämä on vain hassua. Niin hassua, että muut samana musiikinkulutusjaksona kuunnellut uudehkot on jätettävä seuraavaan katsaukseen. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/uudehkojen-levyjen-arvioita-46/

Keikalla kevättalvesta kevääseen 2018

Aurinkoisen kevääntulon keikkakatsaus käynnistyköön Tampereen pääkirjaston musiikkiosastolta. Siellä esiintyivät keskiviikkona 21. helmikuuta Kaj Chydenius ja Kai Hyttinen. Pianoa soittanut ja sävellysten taustoja kertoillut ”Chydis” on tietysti legenda lajissaan, ja sama pätee ehkä myös ”Hyi Kattiseen”. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/keikalla-kevattalvesta-kevaaseen-2018/

1977 – miinus punk

Vuosiluku 1977 näyttäytyy populäärimusiikin historiankirjoissa usein yhdessä tietyssä valossa. Se merkitsi punkin läpimurtoa. Oli Sex Pistols ja Ramones ja niin edelleen. Listoilla ne eivät tietenkään loistaneet, niinpä punk-keskeinen näkökulma on aika elitistinen. Discoa siellä oli enemmänkin. Oli Donna Summer ja Baccara ja Saturday Night Fever. Elvis kuoli, ja rockabilly-revival pääsi vauhtiin. Kotomaassa tietysti Armi & Danny halusivat olla toisilleen helliä ja Tapani Kansa rallatteli ”R-A-K-S” tai jotain sinnepäin. Sitäkö se oli, 1977 pähkinänkuoressa? Tuskin. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/1977-miinus-punk/

Groovaava maailmanhistoria

”Groove” tai ”groovy” on aina välillä ollut muotisana popkulttuurissa. Adjektiivimuoto ”groovy” yhdistyy helposti 1960-lukuun, varsinkin iki-ihanaan vuoteen 1967. Pari vuosikymmentä myöhemmin Britanniassa kukoisti uutta väriä 1980-lukuun etsinyt rare groove -skene, joka haki groovaavuutta edellisen vuosikymmenen funkista ja discosoulista. Ysärin jälkeen sanan eri muodot katosivat mediasta, ja kun 2010-luvun meininkiä tarkkailee, ymmärtää sitä kaivattavan takaisin. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/groovaava-maailmanhistoria/

Tuntemattomat, unohdetut & hyljeksityt #18: Pretty. Odd.

Joskus kauan sitten, ammoisena emo-aikana oli olemassa Las Vegasin toiseksi tunnetuin bändi Panic! at the Disco. Se teki levyn A Fever You Can’t Sweat Out, jolta lohkesi hittisingle I Write Sins Not Tragedies. Itseäni sellainen musa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ilmeisesti se ei kiinnostanut kovin kauan edes itse bändiä, joka muokkasi musatyylinsä täysin uusiksi. Jopa yhtyeen nimi joutui leikkauspöydälle. ”Panic at the Disco” ilman huutomerkkiä näytti vähemmän neuroottiselta. Sama muutos päti musiikkiin. Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/pretty-odd/

Livetalvi 2017–18

Auringon paistellessa ja viitoittaessa kohti kevättä on paikallaan tehdä aikamatka läpi kuluneen talven, jonka aikana kulahtaneeksi käynyt vuosiluku 2017 vaihdettiin uutuuttaan kimaltavaan 2018:aan. Sen edetessä on silloin tällöin satuttu keikallekin, eikä ihan vain satuttu. Tämän kirjoittaja on nimittäin järkkäillyt Pispalassa Kirjastoklubi-nimistä tapahtumaa. Tarkastelujakson aikana klubi-iltapäiviä on ollut kolme. Muitakin keikkoja mahtuu mukaan. Eiköhän käydä satsin kimppuun! Lue lisää: https://musorgsky.wordpress.com/livetalvi-2017-18/